Juk­ka Pa­lo­la, teo­lo­gi­an toh­to­ri

Sii­o­nin lau­lu 1 on kiin­nos­ta­nut Van­han tes­ta­men­tin tut­ki­ja Juk­ka Pa­lo­laa ai­na sii­tä as­ti, kun hän kuu­li sen en­sim­mäi­sen ker­ran. Lau­lun vah­vat raa­ma­tul­li­set kie­li­ku­vat ovat pu­hu­tel­leet hän­tä joka jou­lu. Lau­lus­sa ru­koil­laan, et­tä Ju­ma­la neu­voi­si tien vii­sau­teen, opet­tai­si tah­ton­sa ja ar­mah­tai­si luo­mi­aan ih­mi­siä.

1. Oi saa­vu jo, Im­ma­nu­el,

ja täy­tä toi­vo kan­so­jen.

Käy, Ku­nin­kaam­me, pääl­le maan,

näin rien­nä mei­tä aut­ta­maan.

Jo rie­muit­kaa! On Luo­jam­me

nyt Kris­tuk­ses­sa kans­sam­me.

2. Oi vii­saut­ta Her­ran suun,

sen voi­ma voit­taa kai­ken muun.

Loit maan ja tai­vaan kaik­ki­neen,

tie neu­vo meil­le vii­sau­teen.

Jo rie­muit­kaa! On Luo­jam­me

nyt Kris­tuk­ses­sa kans­sam­me.

3. Oi pyhä ar­mon Ju­ma­la,

lain an­noit Sii­nain­vuo­rel­la.

Ope­ta meil­le tah­to­si,

joh­da­ta tiel­lä ar­mo­si.

Jo rie­muit­kaa! On Luo­jam­me

nyt Kris­tuk­ses­sa kans­sam­me.

4. Oi ver­so su­vun Daa­vi­din,

luo va­lo­a­si kan­soi­hin.

Me sy­vyy­des­tä huu­dam­me:

Pois ota ras­kaat kuor­mam­me!

Jo rie­muit­kaa! On Luo­jam­me

nyt Kris­tuk­ses­sa kans­sam­me.

5. Oi pääs­tä, avain Daa­vi­din,

myös mei­dät tai­vaan sa­lei­hin.

Oi, avaa kuo­lon van­ki­la,

sen van­git va­loon joh­da­ta.

Jo rie­muit­kaa! On Luo­jam­me

nyt Kris­tuk­ses­sa kans­sam­me.

6. Oi van­hurs­kau­den au­rin­ko,

oi aa­mun­koit­to, nou­se jo.

Ikui­nen valo lois­ta­va,

pois yö ja tus­ka kar­ko­ta.

Jo rie­muit­kaa! On Luo­jam­me

nyt Kris­tuk­ses­sa kans­sam­me.

7. Oi hal­lit­si­ja kan­so­jen,

tuo rau­ha maa­han ih­mis­ten.

Oi, luo­tu­ja­si ar­mah­da

ja kan­sak­se­si ra­ken­na.

Jo rie­muit­kaa! On Luo­jam­me

nyt Kris­tuk­ses­sa kans­sam­me.

SL 1

La­ti­na­lai­sis­ta 800-lu­vun an­ti­fo­neis­ta, suom. Mi­ka­el Ag­ri­co­la 1544, uud. suom. Nii­lo Rau­ha­la 1995

Oi saa­vu jo, Im­ma­nu­el -lau­lu on Mi­ka­el Ag­ri­co­lan alun pe­rin 800-lu­vun la­ti­na­lai­sis­ta an­ti­fo­neis­ta koos­ta­ma lau­lu. En­sim­mäi­sen sä­keis­tön Im­ma­nu­el on täyt­tä hep­re­aa ja tar­koit­taa ”Mei­dän kans­sam­me on Ju­ma­la”.

Je­sa­jan kir­jas­sa en­nus­te­taan Im­ma­nu­e­lis­ta seu­raa­vaan ta­paan: ”Her­ra an­taa it­se teil­le mer­kin: neit­syt tu­lee ras­kaak­si ja syn­nyt­tää po­jan ja an­taa hä­nel­le ni­men Im­ma­nu­el” (Jes. 7:14). Seu­raa­vas­sa luvussa (Jes. 8:8) to­de­taan, et­tä Juu­dan maa on Im­ma­nu­e­lin maa.

Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa osoi­te­taan, et­tä tämä Je­sa­jan kir­jas­sa lu­vat­tu Im­ma­nu­el on Jee­sus Kris­tus. Mat­teus ku­vaa, kuin­ka Her­ran en­ke­li il­mes­tyi unes­sa Joo­se­fil­le ja ker­toi, et­tä Ma­ria syn­nyt­tää po­jan, jol­le tu­lee an­taa ni­mek­si Jee­sus.

En­ke­li jat­koi: ”Tämä kaik­ki ta­pah­tui, jot­ta kä­vi­si to­teen, mitä Her­ra on pro­fee­tan suul­la il­moit­ta­nut: – Kat­so, neit­syt tu­lee ras­kaak­si ja syn­nyt­tää po­jan, ja hä­nel­le an­ne­taan ni­mek­si Im­ma­nu­el – se mer­kit­see: Ju­ma­la on mei­dän kans­sam­me.” (Matt. 1:22–23.)

Evan­ke­lis­ta Mat­teus ha­lu­aa­kin koko evan­ke­liu­mil­laan opet­taa, et­tä juu­ri Jee­suk­ses­sa Ju­ma­la on mei­dän kans­sam­me. Jee­sus on puo­les­taan siel­lä, mis­sä ovat hä­nen ope­tus­lap­sen­sa.

Her­ran vii­saus

En­sim­mäi­ses­sä sä­keis­tös­sä ru­koil­laan siis tä­män Im­ma­nu­e­lin saa­pu­mis­ta. Mer­kit­tä­vää on, et­tä Van­han tes­ta­men­tin lu­paa­ma Mes­si­as ei ole vain Juu­dan kan­san toi­vo, vaan kaik­kien kan­so­jen toi­vo. Hän on kaik­kien kan­so­jen Ku­nin­gas, jota pyy­de­tään rien­tä­mään avuk­si. Juu­ri Kris­tuk­ses­sa it­se Luo­ja on mei­dän kans­sam­me.

Van­ha tes­ta­ment­ti pu­huu kym­me­nis­sä eri ja­keis­sa Her­ran vii­sau­des­ta. Var­hai­ses­sa juu­ta­lai­suu­des­sa Her­ran vii­saus sa­mais­tet­tiin vii­teen Moo­sek­sen kir­jaan ja ope­tet­tiin, et­tä tämä vii­saus asuu Je­ru­sa­le­mis­sa (kat­so Sir. 24).

Uu­den tes­ta­men­tin ope­tus on kui­ten­kin toi­nen: ei Moo­sek­sen laki vaan ”ris­tiin­nau­lit­tu Kris­tus on Ju­ma­lan voi­ma ja Ju­ma­lan vii­saus” (1. Kor. 1:24). Tämä vii­saus ei asu kir­joi­te­tus­sa Ju­ma­lan sa­nas­sa, vaan Her­ran suus­sa eli Py­hän Hen­gen voi­mas­ta ju­lis­te­tus­sa evan­ke­liu­mis­sa.

Ju­ma­lan laki

Pyhä ar­mon Ju­ma­la on an­ta­nut lain Sii­nain­vuo­rel­la, jota kut­su­taan myös Ho­re­bin­vuo­rek­si. Ju­ma­lan laki on edel­leen­kin voi­mas­sa, mut­ta tuo laki ei it­ses­sään an­na voi­maa sen täyt­tä­mi­seen. Kris­tus on jo täyt­tä­nyt lain ih­mis­ten puo­les­ta. Kun yk­si­lö saa ar­mos­ta omis­taa Kris­tuk­sen ja hä­nen so­vi­tus­työn­sä, se joh­taa ra­kas­ta­maan Ju­ma­lan la­kia ja to­teut­ta­maan Ju­ma­lan tah­toa.

Ju­ma­lan tah­don to­teut­ta­mi­sel­la hä­neen us­ko­va ei yri­tä an­sai­ta pe­las­tus­taan – ei­hän hän sitä tar­vit­se, kos­ka hän on jo Kris­tuk­sen pe­las­ta­ma. Sen si­jaan va­paa Ju­ma­lan lap­si ha­lu­aa kii­tol­li­se­na to­teut­taa Ju­ma­lan tah­toa elä­mäs­sään. Sik­si ru­koi­lem­me, et­tä Ju­ma­la opet­tai­si meil­le tah­ton­sa ja joh­tai­si mei­tä ar­mon­sa tiel­lä.

Daa­vi­din suku

Daa­vi­din su­vun ver­so ja Daa­vi­din avain liit­ty­vät mo­lem­mat Van­han tes­ta­men­tin kes­kei­sim­pään Mes­si­as-en­nus­tuk­seen, jon­ka Ju­ma­la an­toi pro­feet­ta Na­ta­nin kaut­ta ku­nin­gas Daa­vi­dil­le: ”Minä, Her­ra, il­moi­tan si­nul­le, et­tä minä ra­ken­nan si­nul­le ku­nin­gas­huo­neen. Kun päi­vä­si ovat päät­ty­neet ja sinä le­päät isie­si luo­na, minä ase­tan hal­lit­se­maan si­nus­ta pol­veu­tu­van su­vun ja va­kiin­nu­tan sen ku­nin­kuu­den. Poi­ka­si ra­ken­taa ni­mel­le­ni temp­pe­lin, ja minä pi­dän hä­nen ku­nin­kaal­li­sen val­tais­tui­men­sa vah­va­na iki­ai­koi­hin as­ti. Minä olen ole­va hä­nel­le isä, ja hän on ole­va mi­nul­le poi­ka - - Ja su­ku­si ja ku­nin­kuu­te­si py­sy­vät edes­sä­ni ikui­ses­ti lu­ji­na, ja val­tais­tui­me­si on kes­tä­vä ikui­ses­ti.” (2. Sam. 7:1–14, 16.)

Evan­ke­lis­ta Mat­teuk­sel­le oli kaik­kein tär­kein­tä osoit­taa, et­tä Jee­sus oli tämä Van­han tes­ta­men­tin lu­paa­ma Daa­vi­din jäl­ke­läi­nen. Sik­si hän aloit­taa evan­ke­liu­min­sa: ”Jee­suk­sen Kris­tuk­sen, Daa­vi­din po­jan ja Ab­ra­ha­min po­jan, su­ku­lu­et­te­lo” (Matt. 1:1). Ei­kä ole sat­tu­ma, et­tä evan­ke­lis­ta Luu­kas mai­nit­see Daa­vi­din ni­men pe­rä­ti kol­me ker­taa jou­lu­e­van­ke­liu­mis­saan (Luuk. 2:1–20).

Van­hurs­kau­den au­rin­ko

Psal­mis­sa 84 Ju­ma­laa kut­su­taan au­rin­gok­si: ”Her­ra Ju­ma­la on au­rin­ko ja kil­pi, hän lah­joit­taa meil­le ar­mon ja kun­ni­an” (Ps. 84:12). Juu­dan ku­nin­gas­kun­nan ai­kai­sis­sa si­ne­teis­sä Is­ra­e­lin Ju­ma­laa Jah­vea on­kin saa­tet­tu ku­va­ta au­rin­ko­na.

Toi­saal­ta Je­sa­jan kir­jan mu­kaan Her­ra on enem­män kuin au­rin­ko: ”Au­rin­ko ei enää ole si­nun päi­vie­si va­lo­na - - vaan Her­ra on si­nun ikui­nen va­lo­si ja si­nun Ju­ma­la­si on si­nun kirk­kau­te­si” (Jes. 60:19). Pro­feet­ta Ma­la­kia pu­huu pe­las­tuk­sen au­rin­gos­ta (Mal. 3:20).

Nämä Van­han tes­ta­men­tin kie­li­ku­vat lie­ne­vät vai­kut­ta­neet aja­tuk­seen Kris­tuk­ses­ta van­hurs­kau­den au­rin­ko­na, jon­ka valo pois­taa yön pi­mey­den.

Ai­het­ta rie­muun

Sii­o­nin lau­lu 1 pu­huu Kris­tuk­sen, Ju­ma­lan Sa­nan, mer­ki­tyk­ses­tä. Lau­lus­sa ru­koil­laan, et­tä Ju­ma­la neu­voi­si jo­kai­sel­le oma­koh­tai­ses­ti tien vii­sau­teen ja opet­tai­si hä­nen tah­ton­sa.

Sa­mal­la ru­koil­laan, et­tä kan­so­jen hal­lit­si­ja toi­si rau­han tän­ne ih­mis­ten maa­han, ja et­tä Ju­ma­la ar­mah­tai­si luo­mi­aan ih­mi­siä ja ra­ken­tai­si heis­tä kan­san­sa jo tääl­lä ih­mis­ten maas­sa.

En­nen kaik­kea lau­lu pu­huu sii­tä avai­mes­ta, joka avaa kuo­lon van­ki­lan oven ja pääs­tää si­säl­le tai­vaan sa­lei­hin. Tämä avain on Daa­vi­din Poi­ka, Jee­sus Kris­tus. Hän on Im­ma­nu­el eli hä­nes­sä Ju­ma­la on mei­dän kans­sam­me. Hä­neen us­ko­en saa jää­dä odot­ta­maan ylös­nou­se­muk­sen aa­mun­koit­toa, jol­loin Kris­tus-au­rin­ko pois­taa yön ja kai­ken tus­kan. Tä­nä­kin jou­lu­na on to­del­la ai­het­ta rie­muun.