Kuva Suomen evankelisluterilaisen kirkon Koraalivirsikirjasta, joka hyväksyttiin 15. yleisessä kirkolliskokouksessa vuonna 1943.
Saara Kolehmainen
Kuva Suomen evankelisluterilaisen kirkon Koraalivirsikirjasta, joka hyväksyttiin 15. yleisessä kirkolliskokouksessa vuonna 1943.
Saara Kolehmainen
Pekka Kinnunen
Syksyllä 1523 Martti Luther kirjoitti sanat hyvin tuntemaamme virteen 261: "Oi iloitkaa te kristityt". Se oli hänen ensimmäinen virtensä seurakunnan käyttöön. Siitä käynnistyi luterilainen virsiperinne. Kun me jumalanpalveluksessa, seuroissa ja muissa tilaisuuksissa laulamme, voimme muistaa, että luterilainen perinne alkoi 500 vuotta sitten.
Martti Luther oli kirjoittanut ensimmäisen runonsa samana vuonna. Hän kertoo runossa kahdesta munkista. Nuoret munkit olivat kääntyneet Lutherin uskoon ja heidät poltettiin roviolla Brysselissä. Luther laati tähän runoon myös sävelmän vuonna 1523.
Ensimmäinen Lutherin kahdeksan laulun kokoelma ilmestyi tammikuussa 1524. Sen sävelmiä kokosi ja laati Johan Walther, tunnettu uskonpuhdistuksen säveltäjä. Hän kertoo muistelmissaan siitä, mitä musiikki merkitsi Lutherille:
”Niinpä tiedän ja todistan todeksi, että tämä pyhä Jumalan mies tunsi suurta iloa musiikista niin virsilaulun kuin myös vaikeamman taidelaulun alueella. Hänen kanssaan olen laulanut monet kalliit hetket ja usein nähnyt, kuinka tuo rakas mies niin hengessään riemastui laulamisesta, ettei hän koskaan näyttänyt saavansa kylliksi laulamisesta eikä musiikin ylistämisestä.”
Hengellisen laulun merkitys
Laulukokoelman painoksessa 1525, sen esipuheessa, Luther lausuu laulujen merkityksestä kristillisessä seurakunnassa:
”Se että meidän on hyvä ja mieluinen Jumalalle laulaa hengellisiä lauluja, on mielestäni totuus, josta yksikään kristitty ei voi olla tietämätön; sillä ei ainoastaan Vanhan testamentin profeettojen ja kuninkaiden esimerkki (jotka ylistivät Jumalaa laululla ja musiikilla, runoilla ja kaikenlaisilla kielisoittimilla), vaan myös koko kristikunnan samanlainen käytäntö on alusta alkaen, erityisesti psalmien suhteen, hyvin tiedossa: niin, pyhä Paavali määrää myös saman (1. Kor. 14.) ja käskee kolossalaisia kolmannessa luvussa laulamaan hengellisiä lauluja ja psalmeja sydämestä Herralle, jotta sen sanaa, Jumalaa ja kristillistä oppia edistetään ja harjoitetaan kaikin tavoin.”
Lutherin omakohtainen kokemus virressä
Virsi 261 kuvaa Lutherin omia kokemuksia. Hän kertoo siinä, mitä itse oli kokenut epäuskon tilassa ja kuinka hän siitä vapautui.
2. Voi, kuinka lujaan minua sai pitää kahleissansa tuo vihollinen, saatana, ja käyttää orjanansa! Näin syntiin yhä syvemmin ja omantunnon kipuihin ja ahdistukseen vaivuin.
3. Kun omin neuvoin vapaaksi en päässyt synneistäni ja turvaa hyvät tekoni ei tuoneet hädässäni, niin kaiken toivon kadotin, näin kuoleman ja helvetin uhkaavan kauhuillansa.
Virren seuraavat säkeistöt käsittelevät perusteellisesti Jumalan tekoja meidän autuutemme tähden, Kristuksen lunastusta, jonka saa uskolla omistaa. Tämän kokeneena Lutherin virsi päätyy kiitokseen:
11. Siis kiitän Isää armosta, kun Poikansa hän antoi, ja kiitän aina Jeesusta, kun syntini hän kantoi. Hän minut kuolon kidasta ja pahan hengen pauloista näin auttoi tielle taivaan.
Virret kuin saarnoja
Suomalaisen virsikirjan Luther-virret käsittelevät laajaa aihepiiriä. Katekismusvirret kertovat kaikista katekismuksen aiheista. Joukossa on monia psalmivirsiä ja tietenkin uskonvanhurskautta ja Jumalan sanaa käsitteleviä virsiä.
Yleisesti Lutherin virsistä voi sanoa, että ne ovat kuin saarnoja. Hänen tarkoituksensa olikin, että saarnat opettavat selkokielellä elämän tärkeintä asiaa. Hän oli itse saanut uskoa synnit anteeksi ja löytänyt Jumalan valtakunnan, armon valtakunnan, jonka kautta avautuu pääsy iankaikkiseen kirkkauden valtakuntaan. Hänellä on turva ja lohdutus elämässä ja kuolemassa.
Luther tuskin aavisti sitä, että vielä viidensadan vuoden jälkeen hänen virtensä palvelevat uskosta elävää ihmistä. Kuusamolainen vanhus Elma Väisänen kertoi minulle, että hän nuorena tyttönä talutti lehmiä talvisodan pakkasessa Kuusamosta Oulua kohti. Hän oli kuullut satunnaisen majapaikan radiosta Lutherin virren sanat ja ne lohduttivat häntä:
1. Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan, on miekkamme ja kilpemme ajalla vaaran, vaivan. Se vanha vainooja, kavala, kauhea, on kiivas, kiukkuinen ja julma, hirmuinen. Vain Herra hänet voittaa. (VK 170.)
Tutuin jouluvirtemme
Jouluvirsi Enkeli taivaan syntyi jouluksi 1534. Luukkaan evankeliumiin, jouluevankeliumiin, pohjautuvassa alkuperäisessä virressä on 15 säkeistöä. Se oli tarkoitettu lasten seimikuvaelmaksi, jollaisia siihen aikaan harrastettiin. Säkeistöt ensimmäisestä viidenteen laulaa enkeli (Luuk. 2:10–12). Kuudennessä säkeistössä lapset laulavat paimenten sanat (Luuk. 2:15), ja säkeistöissä 7–14 he astuvat yksitellen seimen ääreen puhutellen Jeesus-lasta. Virsi päättyy Jumalan ylistykseen.
Lutherin virsiä nykyisessä virsikirjassamme:
21 Enkeli taivaan
22 Sinua, Jeesus kiitämme
96 Kuoleman kahleet murtanut
113 Oi Pyhä Henki, vahvista
114 Oi Pyhä Henki, Jumala
170 Jumala ompi linnamme
187 Armahda, Herra Jumala
190 Sun sanaas suojaa, Jumala
208 Oi taivaallinen Isämme
214 Kun kasteen Jordanvirrassa
227 Ylistys olkoon aina Isällemme
261 Oi iloitkaa, te kristityt
267 Sua syvyydestä avuksi
Lue tämän viikon Päivämiehestä Enkeli taivaan -virren kaikki alkuperäiset säkeistöt.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys