JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Jo joutuu armas aika

27.4.2019 6.56

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190427065600

Muis­tan vuo­den 2003 Mu­hok­sen Su­vi­seu­rat. Olin sil­loin ne­li­vuo­ti­as, omas­ta mie­les­tä­ni jo ko­vin iso ja fik­su tyt­tö. Muis­tan, mi­ten ou­lu­lai­si­na kä­vim­me Su­vi­seu­rois­sa joka päi­vä ko­toa kä­sin. Se oli mie­les­tä­ni hie­man tyl­sää, sil­lä lei­ri­o­lo­suh­teis­sa ma­joit­tu­mi­nen kuu­lui ja kuu­luu erot­ta­mat­to­ma­na pa­la­se­na sii­hen pa­la­pe­liin, jota Su­vi­seu­roik­si kut­su­taan.

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten, kun olim­me noin rip­pi­kou­lui­käi­siä, joku ys­tä­vis­tä­ni ot­ti pu­heek­si Su­vi­seu­rat, jot­ka – jos Ju­ma­la soi­si – jär­jes­tet­täi­siin vuon­na 2019 taas Mu­hok­sel­la, noin 30 ki­lo­met­rin pääs­sä lap­suu­den­ko­dis­ta­ni. Tuol­loin aja­tus tun­tui kau­kai­sel­ta, mut­ta nyt nuo seu­rat ovat kä­sil­lä ja jär­jes­te­lyt käy­vät kuu­ma­na. Konk­reet­ti­ses­ti lä­hes­ty­vät seu­rat ovat nä­ky­neet lä­hin­nä rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä ah­ke­rien työ­vuo­ro­rek­ry­toi­jien muo­dos­sa. Use­am­pi­kin su­ku­lai­nen tai ys­tä­vä on ot­ta­nut kan­taak­seen jon­kin vas­tuu­a­lu­een, jot­ta su­vi­seu­ra­kau­pun­ki nou­si­si, eläi­si ja sit­ten taas hii­pui­si syn­ty­äk­seen uu­del­leen taas seu­raa­va­na ke­sä­nä.

Su­vi­seu­roi­hin liit­tyy val­ta­vas­ti muis­to­ja, joi­ta ei ai­na voi yh­dis­tää joi­hin­kin tiet­tyi­hin seu­roi­hin. Jo­kai­sis­sa Su­vi­seu­rois­sa ylei­nen tun­nel­ma on sama: noi­na muu­ta­ma­na ke­sä­päi­vä­nä saa ko­kea iloi­sia koh­taa­mi­sia uu­sien ja van­ho­jen tut­ta­vien kans­sa, lau­laa ja kuun­nel­la saar­no­ja seu­ra­tel­tas­sa ja sen ul­ko­puo­lel­la ja os­taa vaik­ka sata jää­te­löä lauk­ku­myy­jäl­tä, jos sil­tä tun­tuu. En­nen kaik­kea saa tun­tea us­kon tuo­maa yh­tei­söl­li­syyt­tä, rau­haa ja tur­vaa kym­me­nien­tu­han­sien mui­den ih­mis­ten kes­kel­lä.

Lap­se­na Su­vi­seu­ro­ja var­rot­tiin vä­hin­tään yh­tä har­taas­ti kuin jou­lua. Ke­väi­sin val­ta­sim­me ka­ve­rei­den ja pik­ku­si­sa­rus­ten kans­sa asun­to­vau­nun ja lei­kim­me seu­ro­ja rin­ta odo­tuk­ses­ta pa­kah­tu­en. Tun­nel­maan pääs­täk­se­ni luin ker­ta toi­sen­sa jäl­keen Rai­mo ös­ter­ber­gin Su­vi­seu­ra­mat­ka-kir­jaa. Su­vi­seu­ro­jen hää­möt­tä­es­sä oli­sin ol­lut val­mis läh­töön jo ju­han­nuk­se­na. Kun mat­kal­le lo­pul­ta läh­det­tiin, jo­kai­nen pel­to näyt­ti au­ton ik­ku­nas­ta seu­ra-alu­eel­ta, ja oli­sin voi­nut vaik­ka van­noa, et­tä hei­nä­paa­li­ka­sat oli­vat seu­ra­telt­to­ja.

Nuo­ruus­vuo­sie­ni su­vi­seu­rois­ta muis­tan en­sim­mäi­sen ker­ta­ni eh­tool­li­sel­la, kun mie­li oli herk­kä ja juh­lal­li­nen sii­tä­kin huo­li­mat­ta, et­tä lei­pä juut­tui ki­ta­la­keen ja vii­ni polt­te­li kur­kus­sa. Muis­tan eri­tyi­ses­ti nuo puu­hak­keel­ta ja piz­zal­ta tuok­su­vat, va­loi­sat ke­säy­öt, jol­loin on tul­lut val­vot­tua ys­tä­vien kans­sa lä­hes au­rin­gon­nou­suun saak­ka jos­kus kyl­myy­des­tä­kin hy­tis­ten. Olo on kui­ten­kin läm­min ja ke­vyt, kun saa nau­raa ja pu­hel­la nii­tä näi­tä ja tä­hyil­lä, jos­ko juh­la­por­til­la nä­kyi­si vie­lä tut­tu­ja kas­vo­ja. Vaan jos­kus on las­ket­ta­va le­vol­le, jot­ta seu­raa­va­na aa­mu­na voi­si he­rä­tä sii­hen, kun kai­ut­ti­mes­ta kuu­luu Kau­nis aa­mu­au­rin­kom­me – ja au­rin­gon saa to­del­la­kin tun­tea kuu­mas­sa tel­tas­sa.

Vuo­den 2019 Su­vi­seu­roil­ta odo­tan sitä, et­tä pää­si­sin taas si­säl­le tuo­hon iloi­seen ja kut­kut­ta­vaan kup­laan, jos­sa ei ole ole­mas­sa muu­ta kuin ny­ky­het­ki ei­kä huo­mi­ses­ta tar­vit­se kan­taa huol­ta. Odo­tan on­nis­tu­nei­ta seu­ro­ja niin ajal­li­ses­sa kuin hen­gel­li­ses­sä­kin mie­les­sä. Odo­tan sitä, et­tä taas ker­ran sai­sin lau­laa sy­dä­mes­tä­ni ja aja­tel­la, mikä on­ni on­kaan, kun on kesä ja su­vi­seu­rat – ja saa ol­la nuo­ri, va­paa ja us­ko­mas­sa.

An­na-Be­a­ta Kos­ke­lo

MuhoksenSuviseuroja Kohti
Kuinka aikaisin Suviseurojen järjestäminen aloitetaan? Millaista on antaa niiden valmistelulle runsaasti omaa vapaa-aikaa? Miltä tuntuu odotella radiosuviseuroja? Mitä ajatuksia herättää se, että Suviseurat tulevat alueelle, jossa on paljon lestadiolaisia, mutta samalla myös ennakkoasenteita heitä kohtaan? Entä se, kun ne tulevat naapuripellolle? Millaisin ajatuksin Suviseuroja odotetaan? Näistä teemoista voit lukea Suviseurojen viestintätoimikunnan toimittamasta blogista.