JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Erityisen huolenpidon alla

11.4.2020 6.50

Juttua muokattu:

2.1. 15:01
2025010215015320200411065000

Anne Lindfors

Anne Lindfors

Yh­te­nä il­ta­na tut­kin lää­kä­rien sa­no­ja. Toi­ses­sa pa­pe­ris­sa tois­tui­vat kipu ja nä­kö­häi­ri­öt. Toi­ses­ta ha­pui­lin sa­no­ja vai­kea, löy­dök­set, lä­he­te. Sa­mal­la mie­les­sä­ni kul­ki­vat vii­me päi­vien uu­ti­set, ris­ki­ryh­mät ja ka­ran­tee­nit. Mie­li oli täyn­nä hil­jai­sia sa­no­ja, tum­muut­ta, joka pai­noi har­tei­ta. Sa­no­ja, joi­ta en jak­sa­nut aja­tel­la.

Sil­loin al­koi olo­huo­nees­ta kai­kua lau­lu. Tei­ni-ikäis­ten ää­net yh­tyi­vät, kei­nui­vat ke­väi­ses­sä il­las­sa va­lok­si ja kii­tok­sek­si. No­jau­duin pöy­tään, käm­me­net le­pä­si­vät pöy­dän ko­val­la pin­nal­la. An­noin huo­lien va­lua alas, kuun­te­lin. ”Vaan sil­loin kuu­luu ää­ni pai­me­nen, hän kut­suu mei­tä rak­kau­des­saan”, nuo­ret lau­loi­vat. Tun­sin, mi­ten valo al­koi lai­neh­tia si­sim­pään. Kii­tol­li­suu­den kyy­ne­leet hii­pi­vät sil­mä­kul­miin.

Mo­nis­sa ko­deis­sa ko­e­taan nyt huol­ta ko­ro­na­vi­ruk­sen vuok­si. Osan on ol­lut vai­kea jär­jes­tää lap­sil­le hoi­toa ja etä­o­pe­tus­ta, lo­mau­tuk­set ovat ki­ris­tä­neet miel­tä. Elä­mä on äk­kiä tun­tu­nut py­säh­ty­vän. Tu­le­vai­suus on al­ka­nut pe­lot­taa.

Mei­dän per­hees­säm­me­kin on ol­lut vii­me viik­koi­na huo­lia. On ol­lut vai­kei­ta asi­oi­ta, jot­ka ovat py­säyt­tä­neet ja hil­jen­tä­neet. Sa­mal­la olem­me saa­neet kui­ten­kin huo­ma­ta, et­tä Tai­vaan Isä pu­huu juu­ri nyt. Ei­kä tuo puhe ole kii­vas­ta tai ah­dis­ta­vaa, vaan täyn­nä lem­pe­ää rak­kaut­ta.

Kun olen huo­lien pai­na­es­sa miet­ti­nyt mik­si-ky­sy­myk­siä, on Tai­vaan Isä vas­tan­nut omal­la ta­val­laan. Pie­nin lap­sis­tam­me, mel­kein kak­si­vuo­ti­as, on al­ka­nut kirk­kaal­la ää­nel­lään lau­laa lau­lua tur­val­li­ses­ta saat­ta­jas­ta, Isän kä­des­tä ja rak­kau­den ties­tä. Lap­sen us­kol­laan hän on näyt­tä­nyt, et­tä ei tar­vit­se pe­lä­tä. Kaik­ki mur­heet saa jät­tää Tai­vaan Isäl­le.

Vii­me päi­vi­nä olem­me tut­ki­neet pal­jon luon­toa ja kuun­nel­leet met­sän le­vol­lis­ta rau­haa. Olem­me ih­me­tel­leet, mi­ten kau­nis on Ju­ma­lan luo­ma maa. Huo­lien kes­kel­le­kin hän an­taa au­rin­kon­sa pais­taa. Tien reu­noil­la nou­se­vat les­ken­leh­tien luot­ta­vai­set ku­kin­not. Ne kään­ty­vät koh­ti va­loa ja näyt­tä­vät meil­le suun­taa.

Il­tai­sin olen las­ten pyyn­nös­tä lu­ke­nut ää­neen uut­ta ker­to­mus­kir­jaa Sy­dän va­loa vas­ten. Nuo het­ket ovat en­ti­ses­tään lä­hen­tä­neet mei­tä. Ai­van kuin ym­pä­ril­läm­me oli­si suo­jaa­va kä­si­var­si, joka pi­tää mei­tä yh­des­sä. Joka pi­tää meis­tä huol­ta.

Olem­me myös ko­koon­tu­neet yh­des­sä kuun­te­le­maan net­ti­seu­ro­ja, raa­mat­tu­luok­kia ja py­hä­kou­lu­ja. Is­tu­es­sa­ni olo­huo­neen soh­val­la olen kat­sel­lut ym­pä­ril­lä­ni ole­via rak­kai­ta, tätä per­het­tä, joka mi­nul­le on lah­jak­si an­net­tu. Olen aja­tel­lut, et­tä mei­tä ihan eri­tyi­sel­lä ta­val­la ra­kas­te­taan ja hoi­de­taan, juu­ri nyt.

Kai­ken vai­ke­an kes­kel­lä saa luot­ta­vai­se­na kat­soa sin­ne, mis­tä apu tu­lee. Ei mei­tä jä­te­tä mil­loin­kaan yk­sin.

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.