Kiihtelysvaaran kirkko
Tiina Partanen / Kirkkopalvelut
Kiihtelysvaaran kirkko
Tiina Partanen / Kirkkopalvelut
Päivämiehen toimitus Kirkkopalveluiden tiedotteen pohjalta
Tiekirkot avautuvat jälleen kesäkuussa. Niitä on lähes 270 eri puolilla maata. Uusia kohteita on runsaasti, kuten viisi uutta saaristolaiskirkkoa Kemiönsaaressa, sekä tuhopolton jälkeen avattu uusi Kiihtelysvaaran kirkko Pohjois-Karjalassa.
Uudessa, entisen paikalle rakennetussa kirkossa yhdistyy perinteinen hirsinen ristikirkko nykyaikaiseen arkkitehtuuriin ja tekniikkaan. Muita uusia tiekirkkoja ovat esimerkiksi Sulvan kirkko Pohjanmaalla, Jurvan, Säynätsalon sekä Lapinjärven kirkot ja salolainen Kosken kappeli.
Kirkot toimivat avoimina, maksuttomina taukopaikkoina, jotka tarjoavat rauhallisen hetken arkkitehtuurin, taiteen ja paikallisten tarinoiden äärellä. Ne tarjoavat Kirkkopalveluiden viestintäpäällikkö Johanna Järventauksen mukaan näköaloja maan historiaan, paikkakuntien vaiheisiin mutta myös rakennusperinteisiin ja yhteistöihin.
– Moni palaa lomalla oman sukunsa tärkeille paikoille – vihkikirkkoon, kastekirkkoon tai hautausmaan reunalle, Järventaus tietää.
Kaikkien tiekirkkojen aukioloajat ja sijainnit näkyvät verkkopalvelusta tiekirkot.fi.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Joulun sanomaa Vanhan testamentin lupauksesta Jeesuksen syntymään. Yksinlauluja ja duettoja kitaran, jousikvartetin ja basso continuon säestyksellä sekä lauluyhtye- ja soitinmusiikkia.
Tämänvuotisen joululehden teemana on lupaus. Lehdessä käydään läpi sekä Jumalan lupauksia ihmisille että ihmisten lupauksia Jumalalle ja toisilleen.