Saara Junes
Päivämies
Tekijät halusivat ymmärtää laulujen sanomaa ja toivovat sen välittyvän kuulijalle musiikin kautta.
Pääsiäisaiheinen äänite Golgatan voiton sanomaa julkistetaan tänään, 20. maaliskuuta. Kuoroa johtava Ossi Kaikkonen sai idean, jossa kuorolaiset perehtyvät musiikin harjoittelun ohella keskittyneesti laulujen sanoihin. Laulajat saivat eteensä pääsiäisajan evankeliumitekstit ja niitä selittäviä raamatunkohtia.
– Koen helpommaksi lähestyä musiikkia tekstin kautta, kertoo vasta teologiksi valmistunut Kaikkonen ja jatkaa, että on oleellista ymmärtää, mitä lauletaan.
– Perehtyminen tekstiin palvelee musiikin tekemistä.
Saman vahvistaa levytyöryhmän jäsen Aukusti Mäki, jonka mukaan idea herätteli miettimään laulujen sanomaa syvemmin.
Äänitteen kansilehtisestä löytyy luonnehdinnat jokaisesta laulusta. Ne ovat Kaikkosen ja kuorossa laulavan Markus Porsangerin käsialaa.
Pääsiäisen ilo keskiössä
Levyn ohjelmistossa ja toteutuksessa on pyritty huomioimaan koko pääsiäisen aika ja sen eri tunnelmat. Sisällössä keskitytään levyn nimen mukaisesti pääsiäisen voitonsanomaan Kristuksen kärsimystä unohtamatta.
– Haluttiin johdattaa kuulija pääsiäisen iloon ja siihen, mitä Kristuksen ylösnousemus tarkoittaa uskovaisen ihmisen elämässä.
Levyn sisältö jakautuu kolmeen osaan, joita ovat kärsimys, ylösnousemus ja elämä. Pääsiäisen tunnelmia tulkitsevat oululaisista nuorista koottu kuoro sekä oboisti Eemeli Nevalainen, urkuri Laura Hintsala, viulisti Rebekka Lohi, sellisti Aukusti Mäki ja tenori Ville Hummastenniemi.
Monta roolia, monta toteutusta
Kaikkonen sai noin vuosi sitten SRK:lta puhelun, jossa häntä pyydettiin pääsiäisaiheisen äänitteen levytyöryhmään ja kuoronjohtajaksi. Hän kutsui mukaan aiemmista musiikkiprojekteista tutuksi tulleen Mäen. Lopulta Mäelle tarjoutui myös kuorolaisen, sellistin ja sovittajan rooli.
– Monessa tehtävässä oleminen on ollut tosi antoisaa ja opettavaista, vaikka toki myös kuluttavaa, kertoo kaksi omaa sovitusta levylle saanut Mäki.
Levyllä vaihtelee kuoro-, instrumentaali- ja soolomusiikki. Monipuolisella musiikillisella toteutuksella on haluttu tukea hengellistä sisältöä.
– Eri kokoonpanojen vaihtelu tekee kokonaisuudesta tuoreemman, Mäki kertoo.
Uskoa vahvistava kokemus
Sekä Kaikkonen että Mäki toivovat, että levyn sisältö voisi puhutella kuuntelijaa ja vahvistaa häntä uskossa.
– Tämä on ollut meille itselle ennen kaikkea uskoa vahvistava kokemus. Hyvä musiikki on syntynyt siinä ohessa, vaikka se oli päätarkoitus, Kaikkonen kertoo.
– Saadaan Jumalan meille antamalla lahjalla puhutella kuulijoita ja ruokkia uskoa, lisää Mäki.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys