Kuvaaja kertoo SRK:n talouden kehityksestä työaloittain viimeisen 10 vuoden ajalta.
Ilkka Tahkola
Kuvaaja kertoo SRK:n talouden kehityksestä työaloittain viimeisen 10 vuoden ajalta.
Ilkka Tahkola
Korjaavilla toimenpiteillä Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen talous saataneen sellaiseen tasapainoon, että se voi edelleen toimia vuosikokouksen hyväksymän toimintasuunnitelman mukaisesti.
Muutaman viime vuoden aikana SRK:n budjetti on ollut alijäämäinen eli talousarvioon arvioidut kulut ovat olleet suuremmat kuin tulot. Tilannetta on korjannut se, että lisätuloja on saatu esimerkiksi testamenteista sekä Suviseurojen hyvästä tuloksesta.
– Yksittäinen alijäämäinen vuosi ei vaaranna taloutta, mutta ilman toimenpiteitä tilanne ei myöskään oikene. Arvioidut kulut ovat viime vuosina jatkuvasti kasvaneet verrattuna tuloihin, joten tilanteeseen on tarpeellista puuttua, SRK:n talouspäällikkö Ilkka Tahkola toteaa.
Välttämättömät säästökohteet
Jotta SRK:n talous pysyisi vakaalla pohjalla myös jatkossa, on tarpeen säästää kohteissa, joissa sen voi tehdä toimintaa vaarantamatta.
– Olemme käyneet tarkasti läpi sitä, mitkä kustannukset ovat erityisesti nousseet, missä voidaan säästää ja missä kohtaa on tarpeen tehdä muutoksia hinnoitteluun.
Myös hinnankorotuksia on välttämätöntä tehdä niillä työaloilla, joihin kustannusten nousu on kovimmin osunut tai joissa inflaatiota ei ole huomioitu jopa vuosikymmeniin. Myös jotkut aiemmin rauhanyhdistyksille maksuttomat palvelut muuttuvat maksullisiksi.
– Leirimaksuihin tehdään vuoden 2025 alusta hyvin maltilliset korotukset. Korotuksen suuruus on 1€/leiripäivä, joten jatkossakin leirien hintataso on varsin kohtuullinen.
Suunnitellut hintamuutokset
Päivämies-lehteen on suunnitteilla hieman enemmän muutoksia.
– Sielläkin hinnankorotukset ovat kuitenkin kohtuullisia ja tilaajan saamat palvelut samalla laajenevat. Digitaalisen sisällön saa siksi jatkossa aiempaa edullisemmin käyttöönsä. Toisaalta paivamies.fi-verkkolehden maksuton sisältö vähenee. Lehden sisältö ei synny ilmaiseksi myöskään verkkoon, Tahkola toteaa.
Kustannuspäällikkö Ari-Pekka Palola kertoo, että tiukan taloustilanteen vuoksi SRK on päättänyt luopua lähes kokonaan yksittäisistä kirjoituksista ja valokuvista maksetuista palkkioista sekä lehdissä että kirjoissa. Tämä merkitsee käytäntöjen yhtenäistymistä, sillä esimerkiksi leirityössä on jo pitkään toimittu pääosin talkooperiaatteella.
– Isommista projekteista, kuten kuvituksista ja kokonaisen kirjan kirjoittamisesta, maksetaan palkkioita jatkossakin. Ne vaativat niin suuren työpanoksen ja niin paljon aikaa, että olisi kohtuutonta olettaa jonkun tekevän niitä kokonaan talkootyönä, Palola selventää.
Toiminta laajentunut
Tahkolan mukaan talouden haasteet johtuvat monista yhtäaikaisista kehityssuunnista.
– Toiminta on kasvanut ja laajentunut. Esimerkiksi leireillä on enemmän osallistujia kuin koskaan ennen. Siihen on vastattu varsin suurilla leirikeskusinvestoinneilla. Myös lähetystyö on laajentunut valtavasti. Nämä asiat ovat Jumalan valtakunnan työn näkökulmasta hyvin positiivisia, mutta taloutta ne haastavat. Lisäksi SRK:n tarjoamat palvelut muun muassa rauhanyhdistyksille ovat parantuneet, esimerkiksi erilaiset IT-palvelut kuten intra, nettiradio ja kotisivupalvelut.
Samaan aikaan yleinen kustannustaso on kasvanut merkittävästi kaikilta osin.
– Kun tähän yhdistetään se, että rauhanyhdistysten jäsenmäärät ovat laskeneet, vaikka toiminnassa on mukana väkeä entiseen malliin, perinteisten julkaisujen myynti on vähentynyt ja lehtien tilaajamäärät pienenevät hiljalleen, on budjetoitu alijäämäkin alkanut kasvamaan liian suureksi, Tahkola kertoo.
Hän iloitsee siitä, että Kuule-sovellus on otettu myönteisesti vastaan ja sillä on runsas ja uskollinen tilaajakunta. Se on osaltaan paikannut taloudellista tilannetta, mutta ei yksinään korjaa kurssia.
Inflaation vaikutukset
Myös yhteiskunnassa vallitseva inflaatio eli rahan arvon heikkeneminen heijastuu SRK:n talouteen.
– Aivan viime aikoina tämä on näkynyt tilaajamäärien aiempaa nopeammassa laskussa sekä lahjoitusten vähentymisenä. Kustannuspaine on leirityössä ollut suurinta ruoan hinnassa ja energiassa sekä lehtiin liittyen painatus- ja postituskuluissa. Posti on pahimmillaan nostanut lehdenjakelun hintaa jopa useamman kerran vuodessa, Tahkola listaa.
– Nousua on tapahtunut käytännössä kaikissa kuluissa. Esimerkiksi Kesäseuraradion toimintakausi on pidentynyt ja siihen liittyvät radion taajuusmaksut ovat nousseet vuosi vuodelta.
Positiivisena asiana Tahkola mainitsee, että SRK:n lainojen korkosuojauksen vuoksi korkokulut eivät ole käytännössä lainkaan kasvaneet, vaikka yleinen korkotaso nousikin erittäin nopeasti ja voimakkaasti.
Tukea toiminnalle
Tahkola huomauttaa, että moni tukee SRK:n toimintaa tilaamalla Kuulen, lehdet tai ostamalla julkaisuja sekä tekemällä vapaaehtoistyötä. Osalla on kuitenkin mahdollisuus myös rahalliseen tukeen.
– SRK:lle tulevat lahjoitusvarat kohdentuvat hyvin tehokkaasti siihen käyttöön, johon ne on osoitettu. Lahjoituksia voi osoittaa yleisluontoisesti tai kohdentamalla leirityöhön, perhetyöhön, lähetystyöhön ja humanitaariseen apuun tai Kesäseuraradiolle. Myös testamenttilahjoitukset ovat läpi SRK:n historian olleet erittäin merkittävä mahdollistaja eri työaloille.
https://www.srk.fi/fi/tue-toimintaa/lahjoita/
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys