Au­lik­ki Pii­rai­nen

Haa­pa­jär­vi

Ju­han­nus­seu­rat Kal­li­on lei­ri­kes­kuk­ses­sa al­ka­vat li­pun­nos­tol­la. Pai­kal­la on mu­ka­vas­ti ku­hi­naa. Au­rin­ko pais­taa puo­li­pil­vi­sel­tä tai­vaal­ta ja Kuu­saan­jär­vi kim­mel­tää taus­tal­la.

On ka­jaa­ni­lais­ten vuo­ro huo­leh­tia seu­ro­jen jär­jes­te­lyis­tä.

Aa­mu Ti­be­ri­aan­jär­vel­lä

Tuo­mo Jo­ki­ta­lo muis­te­lee seu­ra­pu­hees­sa Ti­be­ri­aan­jär­ven ka­las­ta­jia.

– Ope­tus­lap­set ovat hä­dis­sään. He ovat me­net­tä­neet Jee­suk­sen. Toi­me­ton ope­tus­lap­si­jouk­ko pa­laa tu­tun asi­an pa­riin, he läh­te­vät ka­laan.

Saa­lis­ta ei kui­ten­kaan tule.

– Aa­mu­au­rin­gon sä­teet va­lai­se­vat ran­taa ja ope­tus­lap­set nä­ke­vät kau­niin näyn. Ran­nal­la sei­soo mies, joka ky­syy, on­ko heil­lä mi­tään syö­tä­vää.

Ope­tus­lap­set sai­vat oh­jeen heit­tää ver­kot ve­neen oi­ke­al­le puo­lel­le ja ka­las­ta­jil­le koit­ti täy­del­li­nen het­ki. Verk­ko oli niin täy­si, et­tei­vät he jak­sa­neet ve­tää verk­koa ylös. Sil­loin he tie­si­vät, et­tä ran­nan mies oli Jee­sus. Hän kut­sui hei­tä syö­mään.

– Meil­lä­kin on elä­mäs­sä het­kiä, jol­loin me­ne­täm­me jo­ta­kin. Elä­mään tar­vi­taan uu­det unel­mat. Pal­jon ta­pah­tuu, mitä em­me ym­mär­rä. Jee­sus mur­taa edel­leen lei­pää, Jo­ki­ta­lo jat­kaa.

Roh­ke­aa saar­naa

Toi­ses­sa pu­hees­sa Valt­te­ri Lai­ti­la pu­huu Jo­han­nes Kas­ta­jas­ta. Jo­han­nes oli roh­kea saar­naa­ja ja jou­tui sen seu­rauk­se­na van­ki­laan. Hän oli van­ki­las­sa epäi­lyk­sis­sä, mut­ta sai ter­vei­set Jee­suk­sel­ta: ”Au­tu­as se, joka ei mi­nua tor­ju” (Matt. 11:6).

– Myös nyt tar­vi­taan roh­ke­aa saar­naa, kun Ju­ma­lan sa­nan ar­vo­val­taa ky­see­na­lais­te­taan. Ju­ma­lan sana ei kui­ten­kaan muu­tu.

Käär­meen ky­sy­mys

Pu­heen­vuo­ros­sa esi­te­tään ky­sy­mys: On­ko Ju­ma­la to­del­la sa­no­nut?

Juho Kan­gas to­te­aa, et­tä ai­he on edel­leen ajan­koh­tai­nen, sil­lä tör­määm­me ajas­sam­me sa­maan käär­meen esit­tä­mään ky­sy­myk­seen, esi­mer­kik­si “Mik­si Ju­ma­la, jos hän on kaik­ki­val­ti­as, sal­lii so­tia, nä­län­hä­tää ja sai­rauk­sia?”. Epäi­lem­me, on­ko kaik­ki sit­ten­kään Ju­ma­lan hal­lin­nas­sa.

Vi­hol­li­nen is­kee sii­tä, mis­tä ai­ta on ma­ta­lin. Oi­kea vas­taus käär­meen ky­sy­myk­seen oli­si “Ei Ju­ma­la ole noin sa­no­nut”.

– Us­ko­vai­sil­la on tur­va­na Ju­ma­la ja Pyhä Hen­ki, joka an­taa voi­man ja vii­sau­den. Us­ko an­taa meil­le sy­dä­meen rau­han, ilon ja tur­van sekä luot­ta­muk­sen Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen.

Tu­han­sia lei­ri­läi­siä

Pek­ka Kois­ti­nen Kal­li­on lei­ri­työ­ryh­mäs­tä ker­too, et­tä Kal­li­ol­la on vuo­des­sa vain 2–3 viik­koa, jol­loin ei ole lei­re­jä. Lei­ri­kes­kuk­sen käyt­tö­as­te on 63 pro­sent­tia.

– Vii­me vuon­na lei­ri­läi­siä oli yli nel­jä­tu­hat­ta, jois­ta lap­sia ja nuo­ria kol­me­tu­hat­ta, ker­too Kois­ti­nen.

Hän kiit­te­lee kaik­kia tal­koo­lai­sia, jot­ka ovat osal­lis­tu­neet lei­ri­työ­hön.

– Uu­sil­le ti­loil­le on tar­vet­ta. Ra­ken­nus­suun­ni­tel­mia on teh­ty, lei­ri­kes­kus tar­vit­see eten­kin uu­den pää­ra­ken­nuk­sen.

Ko­leh­tia kan­ta­maan

Koi­vun kat­vees­sa nö­köt­tää Ai­ri ja El­jas Rim­pi­läi­sen asun­to­au­to. Sen ik­ku­nois­ta on hyvä seu­ra­ta seu­ra­ken­tän elä­mää.

Ai­ri, 79, ja El­jas, 84, lie­ne­vät ju­han­nus­seu­ro­jen van­him­pia osal­lis­tu­jia. Pa­ris­kun­ta ei ole ai­kai­sem­min ol­lut Kal­li­on ju­han­nus­seu­rois­sa, mut­ta ty­tär pyy­si isään­sä työ­vuo­roon.

El­jas kan­taa seu­rois­sa ko­leh­tia.

– Mie­lel­lä­ni teen mu­ru­sen Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä. Meil­lä ko­to­na Ku­lun­ta­lah­den Aho­las­sa oli 1950-lu­vul­la kak­si­päi­väi­set ju­han­nus­seu­rat, ker­toi­lee El­jas.

Pu­heet kuu­lu­vat au­toon

Rim­pi­läi­sen pa­ris­kun­ta on läh­dös­sä asun­to­au­tol­la ty­tär­ten kans­sa Lo­pen Su­vi­seu­roi­hin.

– Nämä ju­han­nus­seu­rat ovat Su­vi­seu­ro­jen esi­ma­kua, to­te­aa El­jas.

Ai­ri ker­too, et­tä hä­nen on ny­ky­ään han­ka­la liik­kua seu­ra­ken­täl­lä.

– Au­tos­sa kuun­te­len pu­hei­ta. Ty­töt aut­ta­vat mei­tä, niin sel­vi­äm­me.

– On meil­lä lois­to­pal­ve­lu! On ilo, et­tä pää­see, to­te­a­vat kum­pi­kin.