Ylen hengelliseen ohjelmistoon ovat kuuluneet vuosittain lähetykset Suviseuroista. Kuva Lopen Suviseuroista vuonna 2022.
Lasse Kokko
Ylen hengelliseen ohjelmistoon ovat kuuluneet vuosittain lähetykset Suviseuroista. Kuva Lopen Suviseuroista vuonna 2022.
Lasse Kokko
Yle on päättänyt lopettaa osana Yleisradion säästöohjelmaa Horisontti ja Pisara -ohjelmien lähettämisen. Horisontti kuullaan viimeisen kerran 5.1.2025 ja Pisara nähdään Yle TV 1:ssä viimeisen kerran 18.1.2025.
Parlamentaarinen työryhmä päätti syyskuussa merkittävistä leikkauksista Ylen rahoitukseen. Ylen johto on valmistellut kustannussäästöohjelmaa, jolla Yle pyrkii sopeuttamaan toimintansa tulevaisuuden rahoitustasoon.
Horisontti ja Pisara on toteutettu Kirkon viestinnän ja Ylen yhteistyönä.
– Kirkolle kummankin ohjelman loppuminen on iso menetys, sanoo Kirkon viestinnän ohjelmapäällikkö Kimmo Saares.
– Pisara ja Horisontti -ohjelmat ovat olleet hyvin pidettyjä ja laajasti tavoittavia.
Säästökohteita valittaessa Yle halusi turvata lakisääteiset hartausohjelmat. Kaikki radiohartaudet sekä radiojumalanpalvelukset säilyvät lähes ennallaan ja joka sunnuntaiset kaksi radiojumalanpalvelusta jatkavat edelleen kello 10 ja kello 20, samoin lähes kaikki kirkollisten juhlapyhien jumalanpalvelukset.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys