Alueseminaarissa käytiin keskusteluja muun muassa aluetiimien tarpeellisuudesta ja alueellisen työn kehittämisestä. Etualalla SRK:n Pekka Kainua (vas.) ja Harri Vähäjylkkä.
KUVAT: Onni Moisio
Alueseminaarissa käytiin keskusteluja muun muassa aluetiimien tarpeellisuudesta ja alueellisen työn kehittämisestä. Etualalla SRK:n Pekka Kainua (vas.) ja Harri Vähäjylkkä.
KUVAT: Onni Moisio
Onni Moisio
Jämsä
Aluetyö on lähentänyt Rauhanyhdistyksiä ja niiden keskusyhdistystä – SRK toimijana on saanut kasvot ja samalla käsityksen kentän tarpeista.
Eteläisen yhteistyöalueen Rauhanyhdistysten, aluetiimien ja SRK:n edustajat kokoontuivat 13. maaliskuuta kaksipäiväiseen yhteistyöseminaariin Jämsän Kristilliselle Kansanopistolle käsittelemään aluetyön muotoja ja muutoksia. Seminaarin juontajana toimi eteläisen alueen yhteistyötoimikunnan sihteeri Harri Vähäjylkkä, joka avasi paikallaolijoille aluetyön kehittämisen historiaa ja tulevaisuutta.
– Kymmenen vuotta sitten luotiin malli, jossa Suomi jaettiin kolmeen yhteistyöalueeseen. Kun aluetyö sujuu, niin se ei välttämättä näy yksittäiselle rauhanyhdistyksen jäsenelle, Vähäjylkkä esitteli.
Aluetyötä ovat muun muassa leirityö, opistotyö, kotimaan lähetystyö, lapsi- ja nuorisotyö sekä perhe- ja diakoniatyö. Aluetyön tiimit hoitavat Rauhanyhdistysten vastuuhenkilöiden kouluttamisen, materiaalien tuottamisen, tapahtumien organisoinnin ja tiedottamisen yhteistyössä Rauhanyhdistysten kanssa.
Rohkaisua ajankohtaisissa asioissa
SRK:n terveiset yhteistyöseminaariin toi johtokunnan puheenjohtaja Valde Palola. Palolan mukaan SRK:n työssä on vallinnut rakkaus ja yksimielisyys.
Ajankohtaisista ilmiöistä Palola totesi, että evankelisluterilaisen kirkon linjat poikkeavat uskonkäsityksestämme esimerkiksi naispappeuden ja samaa sukupuolta olevien avioliiton osalta. Hän rohkaisi, ettei lähdettäisi tekemään omia irtiottoja, vaan seurattaisiin tilannetta rauhassa. Kirkon sisällä muutokset voivat tapahtua nopeastikin, ja ilmapiiristä on hyvä käydä avointa keskustelua.
SRK:n Pekka Kainua toi puolestaan esille, että Raamattuun perustuva uskonto-opetus kouluissa on vähentynyt, ja tämä lisää tarvetta kotirauhanyhdistysten järjestämälle uskontokasvatukselle.
Kainua niin ikään rohkaisi johtokuntia käymään keskustelua myös tulevista seurakuntavaaleista, joihin olisi hyvä saada ehdokkaita.
– Rauhanyhdistykset eivät kuitenkaan aseta ehdokkaita, vaan ehdokkaiksi voivat lähteä omana itsenään evankelisluterilaisen kirkon jäsenet. Kirkkovaltuuston jäsenillä on merkitystä esimerkiksi kirkolliskokouksen maallikkoedustajien valinnassa, joista kirkkovaltuutetut äänestävät, Kainua kertoo.
Yhteistyöseminaari tarpeellisena foorumina
Yhteistyötoimikunnan puheenjohtajana Jukka Liukkosen mukaan yhteistyöseminaarin järjestäminen on toimikunnan tärkein tehtävä:
– Yhteistyöseminaari on sellainen foorumi paikallisten rauhanyhdistysten ja SRK:n välillä, mitä ei ole aiemmin ollut. SRK toimijana saa kasvot ja samalla käsityksen kentän tarpeista. Tämä lähentää Rauhanyhdistyksiä ja keskusyhdistystä toisiinsa.
Seminaarin aikana käyty keskustelu ja saatu palaute lämmitti Liukkosta.
– Seminaarissa käydyt keskustelut vahvistivat sitä käsitystä aluetyön kehityksestä, mikä yhteistyötoimikunnalla on ollut. Samalla jäi mieleen, miten toimikuntaa tuettiin ja rohkaistiin tekemään tätä työtä.
Lue lisää muun muassa paikalla olleiden ajatuksista tulevan viikon Päivämiehen printtilehdestä.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys