Tobias Lehtola, Käännös R. L.
Djurås, Ruotsi
Lasten mielestä on mukavaa pitää toimitaloa kouluna.
Loui ja Mila Juujärvi sekä India Loukusa Bäsnasta, Gagnefin kunnasta, käyvät koulua rauhanyhdistyksellä. Heillä on tapana kertoa koulukavereille ja opettajille, että he käyvät täällä myös sunnuntaisin.
– Kerromme että olemme olleet seuroissa ja mistä siellä on puhuttu. Opettajat ja koulukaverit ovat osoittaneet kiinnostusta seuroihin, vaikka he eivät oikein ymmärrä, mitä se tarkoittaa tai millaisessa rakennuksessa he käyvät koulua.
– Jotkut kutsuvat sitä kirkoksi, kertovat lapset.
Lapset ovat huomanneet myös eroja siihen, ovatko he siellä arkipäivänä tai sunnuntaina. Esimerkkinä he mainitsevat, kuinka jotkut vessat ovat varattuja henkilökunnalle eikä niitä saa käyttää.
Rakentamisen aikana vuokralla
Bäsnan ala-aste on vuokrannut koulutoimintaansa Taalainmaan Rauhanyhdistyksen toimitiloja naapurikylästään Bodarnasta maaliskuusta 2024 lähtien. Kunnan useammassa peruskoulussa on aloitettu mittavat rakennustyöt 2020-luvulla.
Bäsnan koulu tarvitsi uusia tiloja rakentamisen ajaksi ja kunta totesikin, että rauhanyhdistyksen tilat toimisivat parhaiten. Perustana oli sijainti lähellä Bäsnaa ja se, että rauhanyhdistyksen keittiö täytti kouluruokalan vaatimukset. Bäsnan koululla käy esikoululuokka sekä 48 oppilasta 1.–3.-luokilla.
Opetus tapahtuu parkkipaikalle tuoduissa parakeissa, kun taas toimitaloa käytetään ruokailuun ja iltapäiväkerhoon. Koululla on käytössä koko alakerta seurasalia lukuun ottamatta. Kunta on tuonut rauhanyhdistyksen pihalle välineitä, jotka jätetään paikalleen, kun Bäsnan koulu muuttaa uusiin tiloihinsa. Lasten leikkikenttä on yksi sellainen.
Lapset kertovat uskostaan
Kun rauhanyhdistyksen seinälle laitetaan ilmoitus vaikkapa myyjäisistä, jotkut vanhemmat oppilaat lukevat sen ja käsittävät tapahtuman olevan koulun järjestämä. Kukaan opettajista tai koulukavereista ei kuitenkaan ole kysynyt, voisivatko he tulla sinne.
– He saavat tulla, jos haluavat, vastaisi Loui, jos joku osoittaisi kiinnostusta.
Louin Janne-isä kuitenkin kertoo, miten eräs pojan koulukavereista tulikin mukaan pyhäkouluretkelle.
India ja Mila ovat kertoneet uskostaan, josta opettajat tuntuvatkin tietävän jonkin verran. Louilla on uskontoa kouluaineena, mutta kukaan opettajista ei ole pyytänyt häntä kertomaan omasta uskosta.
Rakennus Myrhedenissä oli aikoinaan kyläkoulu, ja edelleenkin tämä vanha rakennus on omalla tavallaan elämänkoulu.
Blogit
Lukijan kuva
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys