Mik­ko Fa­ger

Evan­ke­liu­min ilo­sa­no­ma syn­nyt­tää us­kon, jol­la omis­te­taan va­paus Kris­tuk­ses­sa.

Sa­nal­la va­paus on hy­vin myön­tei­nen sävy. Ar­vos­tam­me muun mu­as­sa sa­nan­va­paut­ta, va­paa­ta isän­maa­ta, us­kon­non­va­paut­ta ja ko­koon­tu­mis­va­paut­ta. Kaik­ki edel­lä mai­ni­tut ovat kris­ti­tyn elä­mäs­sä vaa­li­mi­sen ar­voi­sia, mut­ta tär­kein­tä on elä­vän us­kon tuo­ma va­paus Kris­tuk­ses­sa.

Kris­ti­tyn va­pau­den hin­ta

Va­pau­den me­net­tä­mi­nen tun­tuu ai­na pa­hal­ta. En­sim­mäi­nen ih­mis­pa­ri me­net­ti va­pau­ten­sa pa­ra­tii­sis­sa. Ta­pah­tui syn­tiin­lan­kee­mus. Ju­ma­la ei kui­ten­kaan hy­län­nyt luo­maan­sa ih­mis­tä, vaan huu­te­li: ”Mis­sä olet ih­mi­nen?”

Aa­ta­mi ja Ee­va huo­ma­si­vat ole­van­sa alas­ti ja ly­my­si­vät. Ju­ma­la lu­pa­si heil­le lu­nas­ta­jan, jo­hon myös van­han lii­ton mat­ka­mie­het us­koi­vat ja pää­si­vät Ju­ma­lan las­ten va­pau­teen. Lu­paus lu­nas­ta­jas­ta oli vah­va. Oli­vat­han Isä ja Poi­ka sii­tä so­pi­neet jo en­nen maa­il­man luo­mis­ta (Ps. 2:7–8).

Kun ai­ka oli täyt­ty­nyt, Ju­ma­la lä­het­ti poi­kan­sa maa­il­maan va­paut­ta­maan ih­mi­sen syn­nin ja kuo­le­man or­juu­des­ta. Me tä­män ajan kil­voit­te­li­jat ju­lis­tam­me ris­til­lä saa­vu­tet­tua voit­toa. Evan­ke­liu­mis­sa omis­tam­me va­pau­den Kris­tuk­ses­sa.

Kris­ti­tyn va­pau­des­ta on mak­set­tu kal­lis hin­ta. Ju­ma­la an­toi ai­no­an poi­kan­sa kär­si­myk­seen ja kuo­le­maan, et­tei yh­den­kään ih­mi­sen tar­vit­si­si kuol­la, vaan hän sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män. Jee­suk­sen so­vin­to­ve­ri puh­dis­taa kai­kes­ta vää­ryy­des­tä.

Py­sy­kää lu­ji­na

Paa­va­li kir­joit­ti ga­la­ta­lai­sil­le: ”Va­pau­teen Kris­tus mei­dät va­paut­ti. Py­sy­kää siis lu­ji­na äl­kää­kä alis­tu­ko uu­del­leen or­juu­den ikee­seen.” (Gal. 5:1.) Sie­lun­vi­hol­li­nen pyr­kii kai­kin kei­noin ek­syt­tä­mään va­paan ar­mo­lap­sen syn­tiin vä­hät­te­le­mäl­lä syn­nin vaa­ro­ja. Hän esit­tää usein ky­sy­myk­sen: ”On­ko Ju­ma­la to­del­la sa­no­nut niin?” Us­ko­vai­si­na olem­me saa­neet hen­gen lain, joka opet­taa mei­tä va­el­ta­maan evan­ke­liu­min val­keu­des­sa ja va­pau­des­sa.

Päi­vän evan­ke­liu­mi Mar­kuk­sen mu­kaan ker­too Jee­suk­sen ja fa­ri­seuk­sien koh­taa­mi­ses­ta ja kes­kus­te­luis­ta. Fa­ri­seuk­set, jot­ka pe­rus­ti­vat elä­män­sä oman ym­mär­ryk­sen­sä ja te­ko­jen­sa va­raan, moit­ti­vat Jee­sus­ta, mil­loin syö­mi­ses­tä syn­tis­ten kans­sa, mil­loin sa­pat­ti­na pa­ran­ta­mi­ses­ta. He yrit­ti­vät nou­dat­taa or­jal­li­ses­ti pe­rin­näis­sään­tö­jä, kun taas Jee­suk­sen toi­min­nas­sa nä­kyi Ju­ma­lan rak­kaus ja an­teek­si­an­to syn­tis­tä ih­mis­tä koh­taan.

Kun Jee­sus kuun­te­li fa­ri­seus­ten moit­tei­ta, hän sa­noi heil­le: ”Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. En minä ole tul­lut kut­su­maan hurs­kai­ta, vaan syn­ti­siä.” (Mark. 2:17.)

Va­lin­nan­va­paus ja vas­tuu

Eri­lai­sis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa eteem­me au­ke­aa val­ta­va mää­rä va­lin­nan mah­dol­li­suuk­sia. Va­lin­toi­him­me vai­kut­taa se, mitä ar­vos­tam­me ja on­ko va­lin­tam­me so­pu­soin­nus­sa us­kom­me kans­sa.

Näis­sä ti­lan­teis­sa ih­mi­nen ko­kee jos­kus pel­koa: teen­kö oi­ke­an rat­kai­sun, osaan­ko va­li­ta vii­saas­ti. Ju­ma­lan sana ke­hot­taa va­lit­se­maan oi­kein, et­tä säi­lyi­si hyvä oma­tun­to ja oma­koh­tai­nen us­ko.

Kun olem­me kuu­li­ai­sia hoi­de­tun oman­tun­non ää­nel­le, Ju­ma­la siu­naa va­lin­tam­me. Us­ko­vai­si­na saam­me luot­taa Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen.

Va­paus vel­voit­taa mei­tä kan­ta­maan vas­tuu­ta en­nen kaik­kea omas­ta elä­mäs­täm­me ja sen rat­kai­suis­ta. Meil­lä on vas­tuu myös lä­him­mäi­sis­täm­me. Jee­sus opet­ti ra­kas­ta­maan Her­raa Ju­ma­laa koko sy­dä­mes­täm­me, koko sie­lus­tam­me ja mie­les­täm­me sekä lä­him­mäis­täm­me niin kuin it­se­äm­me. (Matt. 22: 37–40.)

Evan­ke­liu­mi: Mark. 2:23–28

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus kul­ki ker­ran sa­pat­ti­na vil­ja­pel­lon lai­taa, ja hä­nen ope­tus­lap­sen­sa al­koi­vat kul­kies­saan kat­koa täh­kä­päi­tä. Sil­loin fa­ri­seuk­set sa­noi­vat hä­nel­le: ”Kat­so nyt! Mik­si ope­tus­lap­se­si te­ke­vät sel­lais­ta, mitä sa­pat­ti­na ei ole lupa teh­dä?” Mut­ta Jee­sus vas­ta­si heil­le: ”Et­te­kö ole kos­kaan lu­ke­neet, mitä Daa­vid teki, kun hä­nen ja hä­nen mies­ten­sä tuli näl­kä ei­kä heil­lä ol­lut ruo­kaa? Hän meni, Ab­ja­ta­rin ol­les­sa yli­pap­pi­na, Ju­ma­lan huo­nee­seen ja ot­ti uh­ri­lei­vät, söi ja an­toi mie­hil­leen­kin, vaik­ka nii­den syö­mi­nen on sal­lit­tua ai­no­as­taan pa­peil­le.” Ja Jee­sus sa­noi heil­le: ”Sa­pat­ti on ih­mis­tä var­ten ei­kä ih­mi­nen sa­pat­tia var­ten. Niin­pä Ih­mi­sen Poi­ka on myös sa­pa­tin her­ra.”

Bib­lia: Ja ta­pah­tui, et­tä hän kävi sab­ba­ti­na lai­hoin lä­vit­se, niin hä­nen ope­tus­lap­sen­sa ru­pe­si­vat käy­des­sän­sä täh­kä­päi­tä kat­ko­maan. Ja Pha­ri­se­a­lai­set sa­noi­vat hä­nel­le: kat­so mik­si he te­ke­vät sab­ba­ti­na, jota ei sovi? Ja hän sa­noi heil­le: et­te­kö te ole ikä­nä lu­ke­neet, mitä Da­vid teki hä­dil­län­sä, kuin hän iso­si ja ne, jot­ka hä­nen kans­san­sa oli­vat? Kuin­ka hän meni Ju­ma­lan huo­nee­seen, ylim­mäi­sen pa­pin Ab­ja­ta­rin ai­ka­na, ja söi nä­ky­lei­vät, joi­ta ei so­pi­nut syö­dä, vaan ai­no­as­ti pap­pein, ja hän an­toi myös niil­le, jot­ka hä­nen kans­san­sa oli­vat. Ja hän sa­noi heil­le: sab­ba­ti on ih­mis­tä var­ten teh­ty ja ei ih­mi­nen sab­ba­tia var­ten. Niin on myös Ih­mi­sen poi­ka sab­ba­tin Her­ra.