Mat­ti Hyry

Us­kol­li­suus Ju­ma­lan lail­le toi Joo­se­fin, Ma­ri­an ja Jee­sus-lap­sen Je­ru­sa­le­min temp­pe­liin, jos­sa Si­me­on pys­tyi nä­ke­mään ja tun­te­maan Va­pah­ta­jan­sa.

Esi­koi­se­na syn­ty­vä lap­si kuu­lui Her­ral­le, ja per­heen oli lu­nas­tet­ta­va hä­net ta­kai­sin lain mää­rää­mäl­lä uh­ril­la. Käs­ky pe­rus­tui Egyp­tin or­juu­des­ta va­pau­tu­mi­sen ta­pah­tu­miin ja kos­ki myös uros­puo­li­sia kar­ja­e­läi­miä. Faa­ra­on kiel­täy­dyt­tyä va­paut­ta­mas­ta kan­saa Her­ra sur­ma­si Egyp­tin esi­koi­set ja esi­koi­suh­ri mää­rät­tiin, ”jot­ta muis­tai­sit, et­tä Her­ra vei vä­ke­väl­lä kä­del­lä pois Egyp­tis­tä” (2. Moos. 13:16).

Joo­se­fin ja Ma­ri­an kyyh­ky­suh­ri oli köy­hil­le mää­rät­ty uh­ri, jol­la Ju­ma­lan poi­ka lu­nas­tet­tiin ta­kai­sin van­hem­mil­leen. Teks­ti ker­too eri­tyi­ses­ti Jee­suk­sen suh­tees­ta la­kiin. Hä­nes­sä Ju­ma­la to­del­la tuli lain alai­sek­si ja ih­mi­sen osaan, jot­ta me­kin pää­si­sim­me lap­sen ase­maan (Gal. 4:4). Toi­saal­ta ylös­nou­se­muk­sen­sa jäl­keen Jee­sus Em­mauk­sen tiel­lä il­mes­ty­es­sään sa­noi op­pi­lail­leen: ”Kai­ken sen tuli käy­dä to­teen, mitä Moo­sek­sen lais­sa on mi­nus­ta kir­joi­tet­tu” (Luuk. 24:44).

Si­me­on sai loh­du­tuk­sen

Temp­pe­lin vi­li­näs­sä van­ha Si­me­on sai Jee­suk­sen sy­liin­sä ja va­kuut­tui, et­tä täs­sä oli Ju­ma­lan lu­paa­ma Mes­si­as. Mi­ten hän saat­toi tie­tää tä­män? Raa­ma­tun teks­ti vas­taa yk­sin­ker­tai­ses­ti: Py­hän Hen­gen joh­da­tuk­ses­ta. On suu­ri us­kon ih­me, et­tä kaik­kien las­ten jou­kos­ta, kaik­kien uh­raa­jien ja us­ko­nop­pi­joi­den jou­kos­ta Si­me­on tun­nis­ti, et­tä täs­sä oli se per­he ja tämä oli se lu­pauk­sen lap­si, jota hän oli odot­ta­nut.

Si­me­o­nis­sa to­teu­tuu se us­kon to­tuus, joka on meil­le ope­tet­tu Ka­te­kis­muk­sen kol­man­nen us­kon­kap­pa­leen se­li­tyk­ses­sä: ”Us­kon, et­ten voi omas­ta jär­jes­tä­ni en­kä voi­mas­ta­ni us­koa Her­raa­ni Jee­suk­seen Kris­tuk­seen en­kä pääs­tä hä­nen luok­seen, vaan et­tä Pyhä Hen­ki on kut­su­nut mi­nut evan­ke­liu­min vä­li­tyk­sel­lä, va­lais­sut mi­nut lah­joil­laan, py­hit­tä­nyt ja säi­lyt­tä­nyt mi­nut oi­ke­as­sa us­kos­sa.” Si­me­on omis­ti us­kol­la Kris­tuk­sen jo en­nen tätä koh­taa­mis­ta, ja nyt hän sai tä­män lap­sen sy­liin­sä.

Us­ko on hen­ki­lö­koh­tai­nen asia

Teks­tis­sä voi kiin­nit­tää huo­mi­o­ta mai­nin­ta ”mi­nun sil­mä­ni”. Vaik­ka pe­las­tus­sa­no­ma on suun­nat­tu ”kai­kil­le kan­soil­le”, se on sa­mal­la tar­koi­tet­tu yh­del­le ih­mi­sel­le ja yk­sil­le sil­mil­le. Kris­tus maa­il­man Va­pah­ta­ja­na jää tun­te­mat­to­mak­si, jos yk­sit­täi­sen ih­mi­sen sil­mät ei­vät hän­tä näe. Si­me­o­nin us­kon sil­mät vä­lit­ti­vät hä­nel­le ih­mi­sen kaik­kein tär­keim­män aar­teen ja lah­jan: Kris­tuk­sen hen­ki­lö­koh­tai­se­na Va­pah­ta­ja­na. Us­kon sil­mät nä­ke­vät pe­las­ta­jan, joka tuo myös va­lon ja kirk­kau­den.

Ker­to­mus Si­me­o­nis­ta on pää­ty­nyt Raa­mat­tuun sik­si, et­tä ih­mi­nen, joka ei tun­ne tai näe, voi­si tun­tea ja näh­dä. Us­ko­maan ei ryh­dy­tä omas­ta pää­tök­ses­tä. Sen syn­ty­mi­nen ja Kris­tuk­sen tun­te­mi­nen on edel­leen suu­ri ih­me, jon­ka voi syn­nyt­tää vain evan­ke­liu­mi Kris­tuk­ses­ta. Us­ko syn­tyy kuu­le­mi­ses­ta ja kuu­le­mi­sen syn­nyt­tää Kris­tuk­sen sana (Room. 10:17).

Kris­tuk­sen sana et­si­väl­le ja ereh­ty­neel­le on yk­sin­ker­tai­nen ja loh­dul­li­nen: Si­nun syn­ti­si an­ne­taan si­nul­le an­teek­si. Tämä evan­ke­liu­mi syn­nyt­tää Py­hän Hen­gen voi­mas­ta us­kon, jos­sa Kris­tuk­sen tun­te­mi­nen ja Ju­ma­lan lap­sek­si pää­se­mi­nen on tot­ta. Tä­män us­kon syn­nyt­tä­mäs­sä rau­has­sa on hyvä elää ja nu­kah­taa yön le­vol­le.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 2:22–33

Raa­mat­tu 1992: Kun tuli päi­vä, jol­loin hei­dän Moo­sek­sen lain mu­kaan piti puh­dis­tau­tua, he me­ni­vät Je­ru­sa­le­miin vie­däk­seen lap­sen Her­ran eteen, sil­lä Her­ran lais­sa sa­no­taan näin: ”Jo­kai­nen poi­ka­lap­si, joka esi­koi­se­na tu­lee äi­tin­sä koh­dus­ta, on py­hi­tet­tä­vä Her­ral­le.” Sa­mal­la hei­dän piti tuo­da Her­ran lais­sa sää­det­ty uh­ri, ”kak­si met­sä­kyyh­kyä tai kyyh­ky­sen­poi­kaa”.

Je­ru­sa­le­mis­sa eli hurs­kas ja ju­ma­laa­pel­kää­vä mies, jon­ka nimi oli Si­me­on. Hän odot­ti Is­ra­e­lil­le lu­vat­tua loh­du­tus­ta, ja Pyhä Hen­ki oli hä­nen yl­lään. Pyhä Hen­ki oli hä­nel­le il­moit­ta­nut, et­tei kuo­le­ma koh­taa hän­tä en­nen kuin hän on näh­nyt Her­ran Voi­del­lun. Hen­gen joh­da­tuk­ses­ta hän tuli temp­pe­liin, ja kun Jee­suk­sen van­hem­mat toi­vat las­ta sin­ne teh­däk­seen sen, mikä lain mu­kaan oli teh­tä­vä, hän ot­ti lap­sen kä­si­var­sil­leen, ylis­ti Ju­ma­laa ja sa­noi:

– Her­ra, nyt sinä an­nat pal­ve­li­ja­si rau­has­sa läh­teä, niin kuin olet lu­van­nut. Mi­nun sil­mä­ni ovat näh­neet si­nun pe­las­tuk­se­si, jon­ka olet kai­kil­le kan­soil­le val­mis­ta­nut: va­lon, joka koit­taa pa­ka­na­kan­soil­le, kirk­kau­den, joka lois­taa kan­sal­le­si Is­ra­e­lil­le.

Jee­suk­sen isä ja äi­ti oli­vat ih­meis­sään sii­tä, mitä hä­nes­tä sa­not­tiin.

Bib­lia: Ja kuin hei­dän puh­dis­tus­päi­vän­sä oli­vat täy­te­tyt Mo­sek­sen lain jäl­keen, vei­vät he hä­net Je­ru­sa­le­miin, aset­taak­sen­sa hän­tä Her­ran eteen, (niin­kuin kir­joi­tet­tu on Her­ran lais­sa: kaik­ki mie­hen­puo­li, joka en­sin avaa äi­tin­sä koh­dun, pi­tää kut­sut­ta­man Her­ral­le py­häk­si,) ja uh­ra­tak­sen­sa, niin­kuin sa­not­tu on Her­ran lais­sa, pari met­tis­tä eli kak­si kyh­ky­läi­sen poi­kaa.

Ja kat­so, mies oli Je­ru­sa­le­mis­sa, jon­ka nimi oli Si­me­on: tämä oli hurs­kas ja ju­ma­li­nen mies, odot­tain Is­ra­e­lin loh­du­tus­ta, ja Pyhä Hen­ki oli hä­nes­sä. Ja hä­nel­le oli sa­not­tu Py­häl­tä Hen­gel­tä, et­tei hä­nen pi­tä­nyt en­nen kuo­le­maa nä­ke­män, kuin hän nä­kis Her­ran Kris­tuk­sen. Ja hän tuli Hen­gen kaut­ta temp­liin. Ja kuin van­hem­mat toi­vat lap­sen Je­suk­sen si­säl­le, teh­däk­sen­sä hä­nen edes­tän­sä lain ta­van jäl­keen, niin hän ot­ti hä­nen sy­liin­sä, ja kiit­ti Ju­ma­laa ja sa­noi:

Nyt sinä, Her­ra, las­ket pal­ve­li­as rau­haan me­ne­mään, sa­nas jäl­keen; sil­lä mi­nun sil­mä­ni ovat näh­neet si­nun au­tuu­tes, jon­ka sinä val­mis­tit kaik­kein kan­sain eteen, Val­keu­dek­si va­lis­ta­maan pa­ka­noi­ta ja si­nun kan­sas Is­ra­e­lin kun­ni­ak­si.

Ja Jo­seph ja hä­nen äi­tin­sä ih­met­te­li­vät nii­tä, joi­ta hä­nes­tä sa­not­tiin.