Jan­ne Iso­maa

Pyhä Hen­ki neu­voo us­ko­vai­sia vai­keis­sa ti­lan­teis­sa, ku­ten an­toi Ste­fa­nuk­sel­le­kin oi­kei­ta sa­no­ja hä­nen ol­les­saan van­git­si­joi­den­sa edes­sä.

Ta­pa­nin­päi­vä saa ni­men­sä Ste­fa­nuk­ses­ta, jon­ka suo­men­kie­li­nen vas­ti­ne on Ta­pa­ni. Ste­fa­nus­ta on pi­det­ty Uu­den Lii­ton en­sim­mäi­se­nä mart­tyy­ri­nä. Apos­to­lien te­ko­jen mu­kaan Ste­fa­nus oli yk­si seit­se­mäs­tä mie­hes­tä, jot­ka oli va­lit­tu avus­ta­maan kris­tit­ty­jä (Ap. t. 6). Hän ”oli täyn­nä ar­moa ja voi­maa, ja hän teki suu­ria ih­mei­tä ja tun­nus­te­ko­ja kan­san kes­kuu­des­sa” (Ap. t. 6:8).

Hen­gen voi­mal­la Ste­fa­nus pu­hui vii­saas­ti. Täs­tä syys­tä hä­nen vas­tus­ta­jan­sa vär­vä­si­vät vää­riä to­dis­ta­jia, jot­ka ker­toi­vat: ”Tämä mies pu­huu lak­kaa­mat­ta tätä py­hää paik­kaa ja la­kia vas­taan. Me olem­me kuul­leet hä­nen sa­no­van, et­tä Jee­sus, se Na­sa­re­ti­lai­nen, ha­jot­taa tä­män pai­kan ja muut­taa sää­dök­set, jot­ka Moo­ses on meil­le an­ta­nut.” (Ap. t. 6:13–14.)

Ste­fa­nus­ta syy­tet­tiin val­heel­li­ses­ti

Jee­sus pu­hui ope­tus­lap­sil­leen: ”Au­tu­ai­ta olet­te te, kun tei­tä mi­nun täh­te­ni her­ja­taan ja vai­no­taan ja kun teis­tä val­heel­li­ses­ti pu­hu­taan kaik­kea pa­haa” (Matt. 5:11).

Ste­fa­nus­ta­kin syy­tet­tiin vää­rin pe­rus­tein. Hän kui­ten­kin suh­tau­tui an­teek­si­an­ta­val­la mie­lel­lä syyt­tä­jiin­sä. Suu­ren neu­vos­ton edes­sä Ste­fa­nus kär­si­väl­li­ses­ti se­lit­ti, mi­ten hän us­koo. Hän piti pit­kän pu­heen, jos­sa hän ker­toi sen­kin, mi­ten hä­nen kuu­lus­te­li­joi­den­sa esi-isät oli­vat sur­man­neet pro­feet­to­ja ja tap­pa­neet Jee­suk­sen­kin (Ap. t. 7).

Pyhä Hen­ki an­toi Ste­fa­nuk­sel­le oi­kei­ta sa­no­ja van­git­si­joi­den­sa edes­sä. Näin to­teu­tui evan­ke­liu­mi­teks­tin lu­paus: ”Kun tei­tä kul­je­te­taan sy­na­go­giin ja vi­ra­no­mais­ten ja esi­val­lan eteen, äl­kää ol­ko huo­lis­san­ne sii­tä, mitä pu­hut­te ja mi­ten puo­lus­tat­te it­se­än­ne. Kun se het­ki tu­lee, Pyhä Hen­ki neu­voo, mitä tei­dän on sa­not­ta­va.”

On tär­ke­ää, et­tä tut­kim­me Raa­mat­tua, jot­ta Pyhä Hen­ki voi an­taa meil­le­kin sa­no­ja, jot­ka poh­jau­tu­vat Ju­ma­lan sa­naan. Ei ole oi­kein mu­kau­tua vää­rään ope­tuk­seen.

Ju­ma­lal­ta saa ru­koil­la voi­maa us­kon tun­nus­ta­mi­seen vai­keis­sa­kin ti­lan­teis­sa. Evan­ke­liu­mi­teks­ti opet­taa, ”et­tä joka tun­nus­tau­tuu mi­nun omak­se­ni ih­mis­ten edes­sä, sen on ih­mi­sen Poi­ka tun­nus­ta­va omak­seen Ju­ma­lan en­ke­lien edes­sä”.

Pyhä Hen­gen vas­tus­ta­mi­ses­ta va­roi­te­taan

Ste­fa­nus sa­noi puo­lus­tus­pu­hees­saan: ”Ai­na te olet­te vas­tus­ta­mas­sa Py­hää Hen­keä – niin kuin isän­ne, niin myös te!” (Ap. t. 7:51). Evan­ke­liu­mi­teks­ti va­roit­taa her­jaa­mas­ta Py­hää Hen­keä.

Py­hän Hen­gen her­jaa­jia oli Jee­suk­sen­kin ai­ka­na. Juu­ta­lai­set syyt­ti­vät Ju­ma­lan Poi­kaa ko­vin sa­noin: ”Sinä olet sa­ma­ri­a­lai­nen, ja si­nus­sa on paha hen­ki. Ei­kö asia ole­kin niin? Jee­sus vas­ta­si: ”Ei mi­nus­sa ole pa­haa hen­keä. Minä kun­ni­oi­tan Isää­ni, mut­ta te hä­päi­set­te mi­nua.” (Joh. 8:48–49.)

Ih­mi­nen, jol­ta puut­tuu syn­nin­tun­to, saat­taa pil­ka­ta ja vas­tus­taa Ju­ma­lan Py­hän Hen­gen työ­tä. Ih­mi­nen, joka ei sy­dä­mes­sään tun­ne teh­neen­sä syn­tiä, ei koe tar­vet­ta us­koa nii­tä an­teek­si­kaan. Voi ol­la myös niin, et­tä ih­mi­nen, jol­ta puut­tuu sy­dä­mes­tä Ju­ma­lan rau­ha, pilk­kaa nii­tä, joi­den sy­dä­mes­sä on Pyhä Hen­ki.

On tär­ke­ää, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan pal­ve­li­jat ju­lis­ta­vat sel­ke­äs­ti Ju­ma­lan sa­naa, jot­ta Ju­ma­lan Pyhä Hen­ki sai­si he­rät­tää ih­mi­ses­sä syn­nin­tun­non. Jo­kai­sel­le syn­te­jään ka­tu­val­le ju­lis­te­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta syn­nit an­teek­si.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Luuk. 12:8–12

Raa­mat­tu 1992: ”Minä sa­non teil­le: Joka tun­nus­tau­tuu mi­nun omak­se­ni ih­mis­ten edes­sä, sen on Ih­mi­sen Poi­ka tun­nus­ta­va omak­seen Ju­ma­lan en­ke­lien edes­sä. Mut­ta joka ih­mis­ten edes­sä kiel­tää mi­nut, se tul­laan kiel­tä­mään Ju­ma­lan en­ke­lien edes­sä. Ja jo­kai­sel­le, joka sa­noo jo­ta­kin Ih­mi­sen Poi­kaa vas­taan, an­ne­taan an­teek­si, mut­ta sil­le, joka her­jaa Py­hää Hen­keä, ei an­teek­si an­ne­ta. ”Kun tei­tä kul­je­te­taan sy­na­go­giin ja vi­ra­no­mais­ten ja esi­val­lan eteen, äl­kää ol­ko huo­lis­san­ne sii­tä, mitä pu­hut­te ja mi­ten puo­lus­tat­te it­se­än­ne. Kun se het­ki tu­lee, Pyhä Hen­ki neu­voo, mitä tei­dän on sa­not­ta­va.”

Bib­lia: Mut­ta minä sa­non teil­le: jo­kai­nen joka mi­nun tun­nus­taa ih­mis­ten edes­sä, sen myös Ih­mi­sen Poi­ka on tun­nus­ta­va Ju­ma­lan en­ke­lien edes­sä: Mut­ta joka mi­nun kiel­tää ih­mis­ten edes­sä, se pi­tää kiel­let­tä­män Ju­ma­lan en­ke­lien edes­sä. Ja joka pu­huu sa­nan Ih­mi­sen Poi­kaa vas­taan, se hä­nel­le an­teek­si an­ne­taan; mut­ta joka Py­hää Hen­keä pilk­kaa, ei sitä an­teek­si an­ne­ta. Kuin he tei­tä ve­tä­vät sy­na­go­giin, esi­val­lan ja val­ta­mies­ten eteen, niin äl­käät mu­reh­ti­ko, kuin­ka taik­ka mitä tei­dän edes­tän­ne vas­taa­man pi­tää, eli mitä tei­dän pi­tää sa­no­man. Sil­lä Pyhä Hen­ki opet­taa tei­tä sil­lä het­kel­lä, mitä tei­dän tu­lee sa­noa.