Juha Kaa­ri­vaa­ra

Kir­kas­tus­vuo­ren ta­pah­tu­mat kään­si­vät Jee­suk­sen elä­män koh­ti kär­si­mys­tie­tä ja pe­las­tus­suun­ni­tel­man to­teut­ta­mis­ta.

Kir­kas­tus­sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too, kuin­ka Jee­sus vei lä­hei­set ope­tus­lap­sen­sa Pie­ta­rin, Jaa­ko­bin ja Jo­han­nek­sen mu­ka­naan kor­ke­al­le vuo­rel­le. He oli­vat siel­lä yk­si­näi­syy­des­sä eril­lään muis­ta ope­tus­lap­sis­ta ja vä­ki­jou­kois­ta. Rin­nak­kai­se­van­ke­liu­min mu­kaan Jee­sus meni ru­koi­le­maan vuo­rel­le (Luuk. 9:28).

Jee­suk­sen ru­koil­les­sa hä­nen vaat­teen­sa sä­deh­ti­vät kirk­kaan val­koi­si­na. Evan­ke­lis­ta Mat­teuk­sen mu­kaan hä­nen kas­von­sa lois­ti­vat kuin au­rin­ko (Matt. 17:2). Jee­suk­sen seu­ras­sa oli­vat Moo­ses ja Elia, ja he kes­kus­te­li­vat tu­le­vis­ta ta­pah­tu­mis­ta.

Ope­tus­lap­set­kin kai­pa­si­vat vah­vis­tus­ta us­kol­leen

Jee­suk­sen elä­mäs­sä Kir­kas­tus­vuo­ren ta­pah­tu­mat oli­vat kään­ne­koh­ta, jos­ta al­koi mat­ka koh­ti kär­si­mys­tie­tä. Sa­mal­la Ju­ma­la vah­vis­ti ope­tus­lap­sia koh­taa­maan edes­sä ole­vat ta­pah­tu­mat, jois­sa hän to­teut­taa pe­las­tus­suun­ni­tel­man­sa syn­tiin­lan­kee­muk­sen tur­me­le­maa ih­mis­kun­taa koh­taan.

Jee­sus oli juu­ri en­nen kir­kas­ta­mis­taan kes­kus­tel­lut ope­tus­las­ten­sa kans­sa, ja Pie­ta­ri oli an­ta­nut hä­nes­tä tun­nus­tuk­sen: ”sinä olet Kris­tus, elä­vän Ju­ma­lan Poi­ka” (Matt. 16:16). Het­keä myö­hem­min hän oli val­mis nuh­te­le­maan Jee­sus­ta, joka pu­hui ope­tus­lap­sil­leen kär­si­mi­ses­tään ja kuo­le­mas­taan. Pie­ta­ri sa­noi: ”Ju­ma­la var­jel­koon! Sitä ei saa ta­pah­tua si­nul­le, Her­ra!” (Matt. 16:22). Tämä ker­too sii­tä, kuin­ka ope­tus­lap­set­kin kamp­pai­li­vat us­ko­ne­lä­mäs­sään ih­mis­jär­jes­tä nou­se­vien vai­kut­tei­den kans­sa. Ai­heel­li­nen oli apos­to­lien pyyn­tö Jee­suk­sel­le: ”Li­sää meil­le us­koa” (Luuk. 17:5).

Ju­ma­lan an­ta­mat teh­tä­vät

Ju­ma­la kut­suu us­ko­vai­sia ih­mi­siä eri­lai­siin teh­tä­viin oman suun­ni­tel­man­sa mu­kaan. Jee­suk­sen seu­ras­sa vuo­rel­la nä­kyi Moo­ses, jon­ka vä­li­tyk­sel­lä Ju­ma­la il­moit­ti tah­ton­sa kym­me­nen käs­kyn lais­sa. Elia puo­les­taan edus­ti pro­feet­to­ja, jot­ka tal­len­si­vat kir­joi­tuk­siin Ju­ma­lan il­moi­tuk­sen ih­mis­kun­nan Va­pah­ta­jas­ta. He toi­mi­vat teh­tä­väs­sään Py­hän Hen­gen voi­mal­la.

Pie­ta­ria ja hä­nen seu­ras­saan ol­lei­ta ope­tus­lap­sia kir­kas­tus­vuo­ren ta­pah­tu­mat roh­kai­si­vat tu­le­vaan lä­he­tys­teh­tä­vään, jon­ka Jee­sus jät­ti omil­leen en­nen tai­vaa­seen as­tu­mis­taan. Vuo­rel­la kir­kas­tet­tu Jee­sus on Ju­ma­lan poi­ka­na maa­il­man val­keus: ”Minä olen maa­il­man valo. Se, joka seu­raa mi­nua, ei kul­je pi­me­äs­sä, vaan hä­nel­lä on elä­män valo.” (Joh. 8:12.)

Jee­suk­sen kir­kas­ta­mi­nen vah­vis­ti ope­tus­lap­sia en­nen kaik­kea oma­koh­tai­ses­sa us­kos­sa. He sai­vat omin sil­min näh­dä Jee­suk­sen ju­ma­lal­li­sen suu­ruu­den. Kir­kas­tus­vuo­rel­la oli niin hyvä ol­la, et­tä Pie­ta­ri toi­voi hei­dän aset­tu­van sin­ne pi­tem­mäk­si ai­kaa. Hän eh­dot­ti ma­jo­jen ra­ken­ta­mis­ta Jee­suk­sel­le, Moo­sek­sel­le ja Eli­al­le.

Työ jat­kuu

Näi­hin tun­te­mi­siin ei voi­tu kui­ten­kaan jää­dä, sil­lä Va­pah­ta­jam­me työ ih­mis­kun­nan syn­tien so­vit­ta­ja­na oli vie­lä kes­ken. Jee­suk­sen ylös­nou­se­muk­sen jäl­keen hä­nen työn­sä jat­kuu Py­hän Hen­gen työ­nä Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa. Tai­vaan Isän tah­to on hy­vän sa­no­man ju­lis­ta­mi­nen Jee­suk­sen ni­mes­sä kai­kil­le kan­soil­le al­ka­en Je­ru­sa­le­mis­ta.

Ju­ma­la vah­vis­ti tä­män pu­hu­es­saan ope­tus­lap­sia ym­pä­röi­vän pil­ven kes­kel­tä: ”Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, kuul­kaa hän­tä!” Ope­tus­lap­sil­le lu­vat­tiin Pyhä Hen­gen vuo­dat­ta­mi­nen nä­ky­väl­lä ta­val­la vah­vis­ta­maan hei­tä työs­sään evan­ke­liu­min ilo­sa­no­man ju­lis­ta­ji­na.

Evan­ke­liu­mi: Mark. 9:2–8

Raa­mat­tu 1992: Kuu­den päi­vän ku­lut­tua Jee­sus ot­ti mu­kaan­sa Pie­ta­rin, Jaa­ko­bin ja Jo­han­nek­sen ja vei hei­dät kor­ke­al­le vuo­rel­le yk­si­näi­syy­teen, pois tois­ten luo­ta. Siel­lä hä­nen ul­ko­muo­ton­sa muut­tui hei­dän näh­ten­sä ja hä­nen vaat­teen­sa al­koi­vat hoh­taa niin kirk­kaan val­koi­si­na, et­tei ku­kaan vaat­teen­val­kai­si­ja maan pääl­lä voi sel­lais­ta saa­da ai­kaan. Sit­ten heil­le il­mes­tyi Elia ja hä­nen kans­saan Moo­ses, ja nämä kes­kus­te­li­vat Jee­suk­sen kans­sa. Pie­ta­ri puut­tui pu­hee­seen ja sa­noi Jee­suk­sel­le: ”Rab­bi, on hyvä, et­tä me olem­me tääl­lä. Me teem­me kol­me ma­jaa: si­nul­le ja Moo­sek­sel­le ja Eli­al­le.” Hän ei näet tien­nyt mitä sa­noa, sil­lä he oli­vat ko­vin pe­lois­saan. Sa­mas­sa tuli pil­vi, joka peit­ti hei­dät var­joon­sa, ja pil­ves­tä kuu­lui ää­ni: ”Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, kuul­kaa hän­tä!” Ja yh­täk­kiä, kun he kat­sah­ti­vat ym­pä­ril­leen, he ei­vät enää näh­neet siel­lä ke­tään muu­ta kuin Jee­suk­sen yk­sin.

Bib­lia: Ja kuu­den päi­vän pe­räs­tä, ot­ti Je­sus ty­kön­sä Pie­ta­rin ja Ja­ko­bin ja Jo­han­nek­sen, ja vei hei­dät eri­nän­sä kor­ki­al­le vuo­rel­le yk­si­nän­sä: ja hän kir­kas­tet­tiin hei­dän edes­sän­sä, ja hä­nen vaat­teen­sa tu­li­vat kiil­tä­väk­si ja san­gen val­ki­ak­si niin­kuin lumi, et­tei yk­si­kään vaat­teen pai­na­ja tai­da niin val­ki­ak­si pai­naa maan pääl­lä. Ja heil­le il­mes­tyi Eli­as Mo­sek­sen kans­sa, jot­ka pu­hui­vat Je­suk­sen kans­sa. Ja Pie­ta­ri vas­ta­ten sa­noi Je­suk­sel­le: Rab­bi, hyvä on mei­dän täs­sä ol­la: teh­kääm­me siis tä­hän kol­me ma­jaa, si­nul­le yh­den, Mo­sek­sel­le yh­den ja Eli­aal­le yh­den. Vaan ei hän tie­tä­nyt, mitä hän pu­hui; sil­lä he oli­vat häm­mäs­ty­neet. Ja pil­vi tuli, joka ym­pä­ri var­jo­si hei­dät, ja ää­ni tuli pil­ves­tä, sa­no­en: tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, kuul­kaat hän­tä. Ja koh­ta kuin he ym­pä­ri kat­sah­ti­vat, ei he enään ke­tään näh­neet, vaan Je­suk­sen yk­sin hei­dän kans­san­sa.