Ur­po Luok­ka­la

Nöy­rät ja lap­sen kal­tai­set ovat Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kai­ta.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan tu­le­mi­nen oli Jee­suk­sen ajan is­ra­e­li­lais­ten suu­rim­pia ky­sy­myk­siä. Kan­sa kai­pa­si Roo­man val­las­ta va­pau­tu­mis­ta. Mes­si­aan odo­tus oli hui­pus­saan. Odo­tet­tu ja kai­vat­tu val­ta­kun­ta oli kui­ten­kin jo saa­pu­nut ih­mis­kun­nan kes­kuu­teen, sitä vain ei­vät fa­ri­seuk­set epä­us­kos­saan näh­neet. Jee­sus va­kuut­ti kuu­li­joil­leen, et­tä kun hän ajaa pa­ho­ja hen­kiä ih­mi­sis­tä Ju­ma­lan sor­mel­la, se on merk­ki sii­tä, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­ta oli jo tul­lut hei­dän luok­seen (Luuk. 11:20). Jee­sus to­te­si heil­le myö­hem­min, et­tä hä­nen val­ta­kun­tan­sa ei ole täs­tä maa­il­mas­ta (Joh. 18:36). Ju­ma­lan val­ta­kun­ta näh­dään Py­hän Hen­gen avaa­min sil­min. Jee­sus mai­nit­see, et­tä hä­nen oman­sa ovat saa­neet op­pia tun­te­maan tai­vas­ten val­ta­kun­nan sa­lai­suu­det (Matt. 13:11,13).

Ar­mon val­ta­kun­ta
on al­haal­la

Jo Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa ku­va­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ole­mus­ta sa­noil­la: ”Minä pys­ty­tän asu­muk­se­ni tei­dän kes­kel­len­ne en­kä väsy tei­hin, vaan va­el­lan tei­dän mu­ka­nan­ne ja olen tei­dän Ju­ma­lan­ne, ja te olet­te mi­nun kan­sa­ni” (3. Moos. 26:11–12). Il­mes­tys­kir­jas­sa ku­va­taan ar­mon val­ta­kun­ta uu­te­na Je­ru­sa­le­mi­na, joka on las­ket­tu alas ih­mis­ten kes­kel­le (Ilm. 21:2–3).

Van­has­taan on pu­hut­tu myös ar­mon tai­vaas­ta ja ar­mo­huo­nees­ta, jot­ka tar­koit­ta­vat Ju­ma­lan val­ta­kun­taa eli tai­vas­ten val­ta­kun­taa. Sin­ne on jä­tet­ty syn­nin­pääs­tön avai­met. (Matt. 18:18, Joh. 20:23.) Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kan­sa­lai­set ha­lu­a­vat kuu­li­ai­ses­ti nou­dat­taa Kris­tuk­sen ke­ho­tus­ta: ju­lis­taa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mia ja oh­ja­ta si­säl­le ar­mon osal­li­suu­teen – va­lon val­ta­kun­taan (Kol. 1:12–14). Kut­su kuu­luu kai­kil­le ar­mon osal­li­suu­teen: ”Tul­kaa, kaik­ki on jo val­mii­na” (Luuk. 14:17). Ju­ma­lan sa­nan­saat­ta­jil­le on sel­keä toi­mek­si­an­to ju­lis­taa kai­kil­le: ”Ai­ka on täyt­ty­nyt, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le. Kään­ty­kää ja us­ko­kaa hyvä sa­no­ma!” (Mark. 1:15.)

Aar­re on sa­vi­sis­sa
as­ti­ois­sa

Us­ko­van elä­mään kuu­luu maa­il­man pilk­ka ja vai­no: ”Au­tu­ai­ta ovat ne, joi­ta van­hurs­kau­den vuok­si vai­no­taan: hei­dän on tai­vas­ten val­ta­kun­ta” (Matt. 5:10). Jee­sus avaa ym­mär­tä­mään tätä ver­tauk­ses­saan tai­vas­ten val­ta­kun­nan aar­tees­ta, joka on kät­ket­ty pel­toon. Ver­taus ku­vaa sitä, kuin­ka tämä aar­re on sa­vi­sis­sa as­ti­ois­sa. (2 Kor. 4:7.) Ju­ma­lan val­ta­kun­ta näh­dään ul­ko­a­päin kat­sot­tu­na hy­vin hal­pa-ar­voi­se­na (Jes. 1:8). Se on kui­ten­kin Paa­va­lin mu­kaan van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa Py­häs­sä Hen­ges­sä (Room. 14:17). Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on myös Jee­suk­sen läs­nä­o­loa ih­mi­sen sy­dä­mes­sä us­kon kaut­ta.

Kun­ni­an val­ta­kun­ta on tai­vaas­sa

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kan­sa­lai­set ovat ad­ven­tin kan­saa. He odot­ta­vat Ih­mi­sen Po­jan il­mes­ty­mi­sen päi­vää, Kris­tuk­sen tois­ta tu­le­mis­ta maan pääl­le. Jee­sus ke­hot­taa omi­aan ole­maan va­ruil­laan ja val­vo­maan us­kos­sa. On vaa­ral­lis­ta läh­teä kuun­te­le­maan vää­riä pro­feet­to­ja. Jee­sus va­roit­taa läh­te­mäs­tä hei­dän pe­rään­sä (Luuk. 21:8.) On ole­mas­sa vain yk­si Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ja sen pe­rus­tus kes­tää tuo­mi­ol­la. Kris­tuk­sen tu­le­mi­nen on lä­hel­lä ja ih­mi­siä roh­kais­taan nos­ta­maan kat­seen­sa ylös: ”Nos­ta­kaa roh­ke­as­ti pään­ne pys­tyyn, sil­lä tei­dän va­pau­tuk­sen­ne on lä­hel­lä” (Luuk. 21:28). Ker­ran on val­ta­van suu­ri val­ko­pu­kuis­ten Ju­ma­lan las­ten jouk­ko Kris­tuk­sen val­tais­tui­men ää­res­sä (Ilm. 7:9–10).

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 17:20–24

Raa­mat­tu 1992: Kun fa­ri­seuk­set ky­syi­vät Jee­suk­sel­ta, mil­loin Ju­ma­lan val­ta­kun­ta tu­lee, hän vas­ta­si: ”Ei Ju­ma­lan val­ta­kun­ta tule niin, et­tä sen tu­le­mis­ta voi­daan tark­kail­la. Ei­kä voi­da sa­noa: ’Se on tääl­lä’, tai: ’Se on tuol­la.’ Kat­so­kaa: Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tei­dän kes­kel­län­ne.” Ope­tus­lap­sil­leen hän sa­noi: ”Tu­lee ai­ka, jol­loin te toi­vot­te nä­ke­vän­ne edes yh­den Ih­mi­sen Po­jan päi­vän mut­ta et­te saa näh­dä. Teil­le sa­no­taan sil­loin: ’Hän on tuol­la’, ja: ’Hän on tääl­lä’, mut­ta äl­kää läh­te­kö min­ne­kään, äl­kää juos­ko pe­räs­sä. Sil­lä niin kuin sa­la­ma vä­läh­tää ja va­lai­see tai­vaan ää­res­tä ää­reen, niin on Ih­mi­sen Poi­ka ole­va il­mes­ty­mi­sen­sä päi­vä­nä.”

Bib­lia: Ja Pha­ri­se­a­lai­set ky­syi­vät hä­nel­tä: kos­ka Ju­ma­lan val­ta­kun­ta olis tu­le­va? Vas­ta­si hän hei­tä ja sa­noi: ei Ju­ma­lan val­ta­kun­ta tule niin, et­tä se tai­det­tai­siin näh­dä. Ei myös hei­dän pidä sa­no­man: kat­so täs­sä, kat­so siel­lä; sil­lä kat­so, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tei­dän kes­kel­län­ne. Niin hän sa­noi ope­tus­lap­sil­le: se ai­ka tu­lee, et­tä te ha­la­jat­te näh­dä yh­tä­kin Ih­mi­sen Po­jan päi­vää, ja et­te saa näh­dä. Ja he sa­no­vat teil­le: kat­so täs­sä, kat­so siel­lä: äl­käät men­kö ulos, äl­käät myös seu­rat­ko. Sil­lä niin­kuin pit­käi­sen tuli tai­vaan al­la lei­mah­taa ja pais­taa kaik­kein pääl­le, mit­kä tai­vaan al­la ovat, niin on myös Ih­mi­sen Po­jan päi­vä­nän­sä ole­va.