Ur­po Luok­ka­la

Lop­pi­ai­sen pää­ai­hee­na on idän tie­tä­jien vie­rai­lu Jee­suk­sen luo­na. Täh­ti, Ju­ma­lan sa­nan valo, näyt­ti heil­le oi­ke­aa tie­tä.

Ih­mi­sil­le on an­net­tu Ju­ma­lan sana va­lok­si es­tä­mään huk­kaan jou­tu­mis­ta. Tie­tä­jien kul­kua seu­rat­tiin tai­vaas­ta as­ti. Mat­kal­la tie­tä­jät kui­ten­kin har­hau­tui­vat jär­jen pää­tel­miin ja ajat­te­li­vat ky­syä ku­nin­kaan pa­lat­sis­ta, mis­tä löy­täi­si­vät Mes­si­aan. Hen­gel­li­set joh­ta­jat tie­si­vät an­taa vih­jei­tä, et­tä pro­feet­to­jen kir­joi­tuk­sis­ta voi­si löy­tyä vas­taus.

Jee­sus­ta ei löy­dy siel­tä, mis­sä jär­ki hä­nen sa­noi­si ole­van. Jee­suk­sel­la on hal­pa-ar­voi­sen nä­köi­nen asuin­paik­ka maan pääl­lä. Kris­tus asuu us­ko­vais­ten sy­dä­mes­sä us­kon kaut­ta. Tämä on ih­meel­li­nen asia.

Paa­va­li kir­joit­taa: “Ju­ma­lan hul­luus on ih­mi­siä vii­saam­pi ja Ju­ma­lan heik­kous ih­mi­siä voi­mak­kaam­pi” (1. Kor. 1:25). Ju­ma­lan sa­nan en­nus­tuk­sen mu­kaan (4. Moos. 24:17) täh­ti il­mes­tyi edel­leen tai­vaal­le opas­ta­maan tie­tä­jiä. He ilah­tui­vat. Täh­ti py­säh­tyi juu­ri tal­lin koh­dal­la, jos­sa Jee­sus oli. Näin Ju­ma­lan sana näyt­ti suun­nan. Täh­ti oh­ja­si ja va­lai­si tie­tä.

Jee­sus on maa­il­man valo

Pi­me­äs­sä ei pys­ty nä­ke­mään mi­tään, vaan jou­tuu no­pe­as­ti har­haan. Jee­sus sa­noi: ”Vie­lä het­ken ai­kaa valo on tei­dän kes­kel­län­ne. Kul­ke­kaa niin kau­an kuin teil­lä on valo, et­tei pi­meys sai­si tei­tä val­taan­sa. Joka kul­kee pi­me­äs­sä, ei tie­dä, min­ne on me­nos­sa. Niin kau­an kuin teil­lä on valo, us­ko­kaa va­loon, jot­ta teis­tä tu­li­si va­lon lap­sia.” (Joh. 12:35–36.)

Päi­väl­lä on va­loi­saa ja päi­vän lap­set osaa­vat kul­kea oi­ke­aa tie­tä koh­ti tai­vaan ko­tia. Kris­tuk­sen valo hei­jas­tuu Ju­ma­lan lap­sis­ta. Us­ko­vais­ten teh­tä­vä on­kin hei­jas­taa Kris­tuk­sen kas­vois­ta lois­ta­vaa va­loa, evan­ke­liu­mia.

”Sana tuli li­hak­si ja asui mei­dän kes­kel­läm­me. Me saim­me kat­sel­la hä­nen kirk­kaut­taan, kirk­kaut­ta, jon­ka Isä ai­no­al­le Po­jal­le an­taa. Hän oli täyn­nä ar­moa ja to­tuut­ta.” (Joh. 1:14.)

Sa­nan va­los­sa on tur­val­lis­ta

Elä­vä us­ko syn­tyy Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­sen kaut­ta. Sik­si Ju­ma­lan lap­set ju­lis­ta­vat Her­ran pe­las­ta­vaa sa­naa kaik­ki­al­le maa­il­maan. Epä­us­koi­nen voi syn­tyä uu­del­leen elä­väs­tä Ju­ma­lan sa­nas­ta (1. Piet. 1:23).

Py­hän kan­san jä­se­net eli va­lon lap­set ju­lis­ta­vat Py­hän Hen­gen voi­mas­ta syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mia. Kun ih­mi­nen us­koo sen, hän pää­see si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taan ja al­kaa hei­jas­ta­maan myös tätä tai­vaal­lis­ta va­loa.

Ju­ma­lan sa­nan va­los­sa on tur­val­lis­ta kul­kea us­kon­tiel­lä. “Si­nun sa­na­si on lamp­pu, joka va­lai­see as­ke­lee­ni, se on valo mi­nun mat­kal­la­ni” (Ps. 119:105).

Va­los­sa on yh­teys us­ko­viin

Apos­to­li Jo­han­nes kir­joit­taa: “Jos me va­el­lam­me va­los­sa, – – meil­lä on yh­teys toi­siim­me ja Jee­suk­sen, hä­nen Poi­kan­sa, veri puh­dis­taa mei­dät kai­kes­ta syn­nis­tä” (1. Joh. 1:7). Pie­ta­ri kir­joit­taa, et­tä ih­mi­set saa­vat luot­taa pro­fee­tal­li­seen sa­naan, joka on kuin pi­me­äs­sä lois­ta­va lamp­pu (2. Piet. 1:19). Va­lon val­ta­kun­ta on iha­na ja tur­val­li­nen ar­mon val­ta­kun­ta, jon­ka kaut­ta Ju­ma­lan lap­set pää­se­vät ker­ran kun­ni­an val­ta­kun­taan tai­vaa­seen.

Va­lon lap­set saa­vat vie­dä sa­no­maa Ju­ma­lan rak­kau­des­ta tie­tä­jien ta­voin pa­ka­na­kan­so­jen­kin pa­riin. Tänä ai­ka­na evan­ke­liu­mi le­vi­ää maa­il­man ää­riin saak­ka lä­he­tys­työn ja in­ter­ne­tin vä­li­tyk­sel­lä, ja näin kyl­vö­työ jat­kuu.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 2:1–12

Raa­mat­tu 1992: Kun Jee­sus oli syn­ty­nyt Juu­de­an Bet­le­he­mis­sä ku­nin­gas He­ro­dek­sen ai­ka­na, Je­ru­sa­le­miin tuli idäs­tä tie­tä­jiä. He ky­syi­vät: ”Mis­sä se juu­ta­lais­ten ku­nin­gas on, joka nyt on syn­ty­nyt? Me näim­me hä­nen täh­ten­sä nou­se­van tai­vaal­le ja tu­lim­me osoit­ta­maan hä­nel­le kun­ni­oi­tus­tam­me.” Kuul­les­saan täs­tä ku­nin­gas He­ro­des pe­läs­tyi, ja hä­nen kans­saan koko Je­ru­sa­lem. Hän kut­sui kool­le kan­san yli­pa­pit ja lai­no­pet­ta­jat ja tie­dus­te­li heil­tä, mis­sä mes­si­aan oli mää­rä syn­tyä. ”Juu­de­an Bet­le­he­mis­sä”, he vas­ta­si­vat, ”sil­lä näin on il­moi­tet­tu pro­fee­tan kir­jas­sa: Sinä, Juu­dan Bet­le­hem, et ole suin­kaan vä­häi­sin hei­mo­si val­ti­ais­ta, sil­lä si­nus­ta läh­tee hal­lit­si­ja, joka on kait­se­va kan­saa­ni Is­ra­e­lia.” Sil­loin He­ro­des kut­sui sa­laa tie­tä­jät luok­seen ja ot­ti heil­tä juur­ta jak­sain sel­vil­le, mil­loin täh­ti oli tul­lut nä­ky­viin. Sit­ten hän lä­het­ti hei­dät Bet­le­he­miin. ”Men­kää sin­ne”, hän sa­noi, ”ja ot­ta­kaa asi­as­ta tark­ka sel­ko. Kun löy­dät­te lap­sen, niin il­moit­ta­kaa mi­nul­le, jot­ta mi­nä­kin voi­sin tul­la ku­mar­ta­maan hän­tä.” Ku­nin­kaan sa­nat kuul­tu­aan tie­tä­jät läh­ti­vät mat­kaan, ja täh­ti, jon­ka he oli­vat näh­neet nou­se­van tai­vaal­le, kul­ki hei­dän edel­lään. Kun täh­ti tuli sen pai­kan ylä­puo­lel­le, mis­sä lap­si oli, se py­säh­tyi sii­hen. Mie­het nä­ki­vät täh­den, ja hei­dät val­ta­si suu­ri ilo. He me­ni­vät ta­loon ja nä­ki­vät lap­sen ja hä­nen äi­tin­sä Ma­ri­an. Sil­loin he maa­han heit­täy­ty­en ku­mar­si­vat las­ta, ava­si­vat ark­kun­sa ja an­toi­vat hä­nel­le kal­lii­ta lah­jo­ja: kul­taa, suit­su­ket­ta ja mir­haa. Unes­sa Ju­ma­la va­roit­ti tie­tä­jiä pa­laa­mas­ta He­ro­dek­sen luo, ja niin he me­ni­vät tois­ta tie­tä ta­kai­sin omaan maa­han­sa.

Bib­lia: Kos­ka siis Je­sus syn­ty­nyt oli Bet­le­he­mis­sä Juu­dan maal­la, ku­nin­gas He­ro­dek­sen ai­kaan, kat­so, tie­tä­jät tu­li­vat idäs­tä Je­ru­sa­le­miin ja sa­noi­vat: Kus­sa on se syn­ty­nyt Juu­da­lais­ten ku­nin­gas? sil­lä me näim­me hä­nen täh­ten­sä idäs­sä, ja tu­lim­me hän­tä ku­mar­ta­en ru­koi­le­maan. Kuin ku­nin­gas He­ro­des sen kuu­li, häm­mäs­tyi hän ja kaik­ki Je­ru­sa­lem hä­nen kans­san­sa, ja ko­ko­si kaik­ki ylim­mät pa­pit ja kir­ja­nop­pi­neet kan­san se­as­sa, ja ky­se­li heil­tä, kus­sa Kris­tuk­sen syn­ty­män piti. Ja he sa­noi­vat hä­nel­le: Bet­le­he­mis­sä Juu­dan maal­la; sil­lä niin on prop­he­tan kaut­ta kir­joi­tet­tu: Ja sinä Bet­le­hem Juu­dan maas­sa, et sinä ole suin­kaan vä­hin Juu­dan pää­ruh­ti­nas­ten se­as­sa; sil­lä si­nus­ta on tu­le­va se Ruh­ti­nas, jon­ka mi­nun kan­saa­ni Is­ra­e­lia pi­tää hal­lit­se­man. Sil­loin kut­sui He­ro­des tie­tä­jät sa­laa, ja tut­kis­te­li vi­sus­ti heil­tä, mil­lä ajal­la täh­ti il­mes­tyi, ja lä­het­ti hei­dät Bet­le­he­miin, ja sa­noi: men­käät ja ky­sy­käät vi­sus­ti lap­ses­ta, ja kuin te löy­dät­te, niin il­moit­ta­kaat mi­nul­le, et­tä mi­nä­kin tu­li­sin ja ku­mar­tai­sin hän­tä. Kuin he oli­vat ku­nin­kaan kuul­leet, me­ni­vät he mat­kaan­sa, ja kat­so, täh­ti, jon­ka he oli­vat näh­neet idäs­sä, kävi hei­dän edel­län­sä, niin­kau­van kuin hän edel­lä käy­den sei­sah­ti sen pai­kan pääl­le, jos­sa lap­si oli. Kuin he täh­den nä­ki­vät, ihas­tui­vat he san­gen suu­rel­la ilol­la, ja me­ni­vät huo­nee­seen, löy­si­vät lap­sen äi­tin­sä Ma­ri­an kans­sa, maa­han lan­ke­si­vat ja ru­koi­li­vat hän­tä, ja ava­si­vat ta­va­ran­sa, ja lah­joit­ti­vat hä­nel­le kul­taa ja py­hää sa­vua ja mir­ha­mia. Ja Ju­ma­la kiel­si hei­tä unes­sa He­ro­dek­sen tykö pa­la­ja­mas­ta; ja he me­ni­vät tois­ta tie­tä omal­le maal­len­sa.