Ar­to Ko­ta­jär­vi

Kun ok­sa kas­vaa hy­väs­sä puus­sa, se tuot­taa hy­vää he­del­mää. Ih­mi­ses­sä tämä nä­kyy Hen­gen he­del­mi­nä.

Py­hä­päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tin ai­he Jee­sus pa­ran­ta­jam­me vie mei­dät Raa­ma­tun ih­mis­kä­si­tyk­sen ää­rel­le. Sen mu­kaan ih­mi­nen on te­ko­jen­sa, aja­tus­ten­sa ja pe­ri­syn­nin tur­me­le­man luon­ton­sa puo­lel­ta Ju­ma­lan edes­sä kel­paa­ma­ton ei­kä kes­tä tuo­mi­o­ta.

Toi­saal­ta ih­mi­nen on Ju­ma­lan tuo­mi­on edes­sä van­hurs­kas. Tä­män mah­dol­lis­taa Ju­ma­lan ih­mis­tä var­ten laa­ti­ma pe­las­tus­suun­ni­tel­ma.

Ar­mot­to­muus on huo­no he­del­mä

Evan­ke­liu­mi­teks­tin edel­le on kir­joi­tet­tu ylös Jee­suk­sen ja fa­ri­seus­ten mo­ni­vai­heis­ta kes­kus­te­lua Kris­tuk­sen ku­nin­kuu­des­ta. Fa­ri­seuk­set ei­vät voi­neet tun­nus­taa Jee­suk­sen ju­ma­lal­lis­ta ku­nin­kuut­ta sa­pa­tin her­ra­na, pa­ran­ta­ja­na ja Her­ran pal­ve­li­ja­na (Matt. 12:1–32).

Jee­sus osoit­ti fa­ri­seuk­sil­le hei­dän sy­dä­men­sä ti­lan: “Kuin­ka tei­dän pu­heen­ne voi­si ol­la hy­vää, kun olet­te it­se pa­ho­ja! Mitä sy­dän on täyn­nä, sitä suu pu­huu.” (Matt. 12:34.)

Fa­ri­seus­ten puhe ja ope­tus ei ol­lut ar­mol­lis­ta, kut­su­vaa ja an­teek­si­an­ta­vaa, kos­ka hei­tä ei ol­lut ok­sas­tet­tu hy­vään ja to­ti­seen vii­ni­puu­hun. He oli­vat huo­non puun ok­sia, joka tuot­taa huo­noa he­del­mää. Sik­si hei­dän pu­heen­sa ja ope­tuk­sen­sa oli ko­vaa, tuo­mit­se­vaa ja ar­mo­ton­ta. (Joh. 15.)

Rau­han teot tuot­ta­vat hy­vää he­del­mää

Ih­mi­nen pu­huu tai­ta­mat­to­muut­taan tur­hia sa­no­ja. Jos­kus sa­nat saat­ta­vat haa­voit­taa ja lou­ka­ta tois­ta ih­mis­tä. Sa­mal­la kie­lel­lä, jol­la kii­täm­me Ju­ma­laa, ki­ro­am­me Ju­ma­lan ku­vak­si luo­tua ih­mis­tä. “Kii­tos ja ki­rous läh­te­vät sa­mas­ta suus­ta. Tämä ei käy, vel­je­ni.” (Jaak. 3:9–10.)

Tä­män apos­to­lin va­roi­tuk­sen edes­sä va­ka­voi­tuu. Opet­taa­han Jee­sus­kin, et­tä jo­kai­ses­ta tur­has­ta sa­nas­ta, jon­ka ih­mi­set lau­su­vat, hei­dän on tuo­mi­o­päi­vä­nä teh­tä­vä tili. Pa­ra­tii­sin ih­mi­nen us­koi vää­rää pu­het­ta, puu tur­mel­tui ja se tuot­ti huo­non he­del­män.

Tur­mel­tu­neen puun te­kee hy­väk­si Ju­ma­lan ar­mo Jee­suk­ses­sa. Kun ok­sa kas­vaa hy­väs­sä puus­sa, Kris­tuk­sen ruu­mis­sa, se saa kas­vu­voi­man­sa Ju­ma­lan vii­ni­tar­has­ta ja tuot­taa hy­vää he­del­mää.

“Van­hurs­kau­den sie­men kyl­ve­tään rau­han te­koi­na, ja se tuot­taa he­del­män niil­le, jot­ka rau­haa ra­ken­ta­vat” (Jaak. 3:18). Tämä nä­kyy Hen­gen he­del­mi­nä, joi­ta apos­to­li Paa­va­lin mu­kaan ovat “rak­kaus, ilo, rau­ha, kär­si­väl­li­syys, ys­tä­vyys, hy­vyys, us­kol­li­suus” (Gal. 5:22).

Osal­li­suus Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa tu­lee to­dek­si, tur­hat sa­nat vaih­tu­vat ra­ken­ta­vik­si. Kie­li ei enää ki­roa, vaan se siu­naa.

Uu­dis­tu­nut sy­dän lau­laa kii­tos­lau­lua

Ju­ma­lan ar­mo puh­dis­taa ja uu­dis­taa sy­dän­tä. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa maan pääl­lä pu­hu­taan hy­viä sa­no­ja, jot­ka si­säl­tä­vät ar­mon ja to­tuu­den. Val­ta­kun­nan asu­kas, Ju­ma­lan lap­si, ker­too us­kon lah­jas­taan. Hän on val­mis Py­hän Hen­gen voi­mal­la va­kuut­ta­maan evan­ke­liu­mia kai­paa­val­le lä­him­mäi­sel­leen, et­tä kaik­ki syn­nit on so­vi­tet­tu Kris­tuk­sen ni­men ja ve­ren täh­den.

Kun saa us­koa an­teek­si­an­ta­muk­sen to­dek­si omal­le sy­dä­mel­le, al­kaa sy­dän lau­laa uut­ta lau­lua uu­del­la sä­vel­mäl­lä. Ajas­sa lau­le­taan vie­lä kyy­nel­sil­min, mut­ta ker­ran it­ku­vir­si muut­tuu ilo­kar­ke­lok­si, su­ru­pu­ku rii­su­taan ja ti­lal­le vyö­te­tään ilo. ”Sik­si minä lau­lan si­nul­le kii­tos­lau­lun, lau­lan koko sy­dä­mes­tä­ni en­kä vai­ke­ne” (Ps. 30:13).

Evan­ke­liu­mi: Matt. 12:33–37

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus sa­noi: ”Jos puu on hyvä, sen he­del­mä­kin on hyvä, mut­ta jos puu on huo­no, sen he­del­mä­kin on huo­no. He­del­mäs­tään puu tun­ne­taan. Te käär­meen si­ki­öt, kuin­ka tei­dän pu­heen­ne voi­si ol­la hy­vää, kun it­se olet­te pa­ho­ja! Mitä sy­dän on täyn­nä, sitä suu pu­huu. Hyvä ih­mi­nen tuo hy­vyy­ten­sä va­ras­tos­ta esiin hy­vää, paha ih­mi­nen pa­huu­ten­sa va­ras­tos­ta pa­haa. Minä sa­non teil­le: jo­kai­ses­ta tur­has­ta sa­nas­ta, jon­ka ih­mi­set lau­su­vat, hei­dän on tuo­mi­o­päi­vä­nä teh­tä­vä tili. Sa­no­je­si pe­rus­teel­la si­nut ju­lis­te­taan syyt­tö­mäk­si, ja sa­no­je­si pe­rus­teel­la si­nut tuo­mi­taan syyl­li­sek­si.”

Bib­lia: Taik­ka teh­käät hyvä puu, niin hä­nen he­del­män­sä tu­lee hy­väk­si, taik­ka teh­käät mä­dän­nyt puu, niin hä­nen he­del­män­sä tu­lee mä­dän­neek­si; sil­lä he­del­mäs­tä puu tun­ne­taan. Te kyy­kär­met­ten si­ki­ät, kuin­ka te tai­dat­te hy­vää pu­hua, kos­ka te it­se pa­hat olet­te? Sil­lä sy­dä­men kyl­lyy­des­tä suu pu­huu. Hyvä ih­mi­nen tuo edes hy­väs­tä sy­dä­men ta­va­ras­ta hy­viä, ja paha ih­mi­nen tuo edes pa­has­ta ta­va­ras­ta pa­ho­ja. Mut­ta minä sa­non teil­le: jo­kai­ses­ta tur­has­ta sa­nas­ta, jon­ka ih­mi­set pu­hu­vat, pi­tää hei­dän lu­vun te­ke­män tuo­mi­o­päi­vä­nä; sil­lä sa­nois­tas sinä hurs­kaak­si teh­dään, ja sa­nois­tas sinä tuo­mi­taan.