Esa Käh­kö­nen

Jee­suk­sen seu­raa­jien teh­tä­vä­nä on saar­na­ta evan­ke­liu­mia kai­kil­le kan­soil­le.

Jee­sus esit­tää ope­tus­lap­sil­leen ver­tauk­sen isän­tään­sä odot­ta­vas­ta pal­ve­li­jas­ta. Sen avul­la hän ke­hot­taa seu­raa­ji­aan ole­maan val­mii­na, sil­lä Ih­mi­sen Poi­ka pa­laa het­kel­lä, jota ku­kaan ei voi aa­vis­taa.

Kun Jee­sus on esit­tä­nyt ver­tauk­sen, Pie­ta­ri ky­syy: ”Her­ra, tar­koi­tat­ko näil­lä ver­tauk­sil­la kaik­kia vai ai­no­as­taan mei­tä?”

Kak­si teh­tä­vää

Py­hä­päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus vas­taa Pie­ta­rin ky­sy­myk­seen esit­tä­mäl­lä täl­le vas­ta­ky­sy­myk­sen: ”Kuka on us­kol­li­nen ja vii­sas ta­lou­den­hoi­ta­ja, sel­lai­nen, jon­ka isän­tä aset­taa huo­leh­ti­maan pal­ve­lus­vä­es­tään ja ja­ka­maan vil­ja-an­nok­set ajal­laan?”

Jee­sus nos­taa esil­le kak­si ta­lou­den­hoi­ta­jan teh­tä­vää: hä­nen on pi­det­tä­vä huol­ta pal­ve­lus­vä­es­tä ja ja­et­ta­va pal­ve­li­joil­le vil­ja-an­nok­set ajal­laan. Täl­lai­nen ta­lou­den­hoi­ta­ja on us­kol­li­nen ja vii­sas. Hä­nen hoi­toon­sa isän­tä voi us­koa koko omai­suu­ten­sa sii­hen saak­ka, kun­nes hän pa­laa ta­kai­sin.

Jee­suk­sen ope­tus us­kol­li­ses­ta ja vii­saas­ta ta­lou­den­hoi­ta­jas­ta va­rus­taa ope­tus­lap­sia Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön. Täs­sä teh­tä­väs­sä apos­to­li Paa­va­li ym­mär­tää ole­van­sa Kris­tuk­sen pal­ve­li­ja ja Ju­ma­lan sa­lai­suuk­sien ta­lou­den­hoi­ta­ja (1. Kor. 4:1).

Us­kol­li­nen ja vii­sas ta­lou­den­hoi­ta­ja hoi­taa teh­tä­vän­sä isän­nän tah­don mu­kai­ses­ti. Ju­ma­lan sa­nan ju­lis­ta­ja ei pyri ole­maan mie­lik­si ih­mi­sil­le vaan Ju­ma­lal­le (1. Tess. 2:4). Paa­va­li neu­voo Ti­mo­teus­ta: ”Pyri kai­kin voi­min osoit­tau­tu­maan Ju­ma­lan sil­mis­sä luo­tet­ta­vak­si työn­te­ki­jäk­si, joka ei hä­peä työ­tään ja joka opet­taa to­tuu­den sa­naa oi­kein” (2. Tim. 2:15).

Us­kos­sa val­vo­mi­nen

Ke­ho­tus val­mii­na ole­mi­seen ja us­kos­sa val­vo­mi­seen on jo­kai­sel­le Jee­suk­sen seu­raa­jal­le tar­peen, sil­lä isän­nän vii­py­es­sä ta­lou­den­hoi­ta­ja voi osoit­tau­tua kel­vot­to­mak­si. Ta­lou­den­hoi­ta­ja saat­taa aja­tel­la, et­tei isän­tä tule vie­lä pit­kään ai­kaan ja niin hän al­kaa koh­del­la mui­ta pal­ve­li­joi­ta an­ka­ras­ti ja elää hol­tit­to­mas­ti. Täl­lai­nen ta­lou­den­hoi­ta­ja saa isän­näl­tä ran­gais­tuk­sen tä­män pa­la­tes­sa.

Jee­sus opet­taa: ”Jol­le on pal­jon an­net­tu, sil­tä pal­jon vaa­di­taan, ja jol­le on pal­jon us­kot­tu, se pan­naan pal­jos­ta vas­taa­maan.” Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn­te­ki­jöil­le on us­kot­tu pal­jon. Ju­ma­la ja­kaa ar­mo­lah­jo­ja seu­ra­kun­nan ra­ken­nuk­sek­si. Ju­ma­la an­taa myös voi­man ja vii­sau­den teh­tä­vien hoi­ta­mi­seen.

Esi­ru­kous­ten mer­ki­tys

Ju­ma­lan sa­nan ju­lis­ta­jat tar­vit­se­vat teh­tä­väs­sään apos­to­li Paa­va­lin ta­voin seu­ra­kun­nan esi­ru­kouk­sia: ”Ru­koil­kaa myös mi­nun puo­les­ta­ni, et­tä mi­nul­le an­net­tai­siin oi­ke­at sa­nat suu­hun, kun ryh­dyn pu­hu­maan, ja et­tä voi­sin roh­ke­as­ti ju­lis­taa evan­ke­liu­min sa­lai­suut­ta” (Ef. 6:19).

Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa huo­leh­di­taan pal­ve­lus­vä­es­tä ja ja­e­taan vil­ja-an­nok­set ajal­laan. Us­ko­vai­set elä­vät ar­mos­ta. Kris­tuk­sen ve­res­sä on täy­del­li­nen syn­tien an­teek­si­an­ta­mus. Ju­ma­lan lap­sia kan­taa Paa­va­lin roh­kai­se­va sana: ”Ju­ma­la on myös vah­vis­ta­va tei­tä lop­puun saak­ka, niin et­tei teis­sä ole moit­teen si­jaa Her­ram­me Jee­suk­sen Kris­tuk­sen tu­le­mi­sen päi­vä­nä” (1. Kor. 1:8).

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 12:42–48

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus sa­noi: ”Kuka on us­kol­li­nen ja vii­sas ta­lou­den­hoi­ta­ja, sel­lai­nen jon­ka isän­tä aset­taa huo­leh­ti­maan pal­ve­lus­vä­es­tään ja ja­ka­maan vil­ja-an­nok­set ajal­laan? Au­tu­as se pal­ve­li­ja, jon­ka hä­nen isän­tän­sä pa­la­tes­saan ta­paa näin te­ke­mäs­tä! To­ti­ses­ti: hä­nen hoi­toon­sa isän­tä us­koo koko omai­suu­ten­sa. Pal­ve­li­ja saat­taa kui­ten­kin aja­tel­la: ’Isän­tä ei tule vie­lä pit­kään ai­kaan!’ Niin hän al­kaa pies­tä pal­ve­li­joi­ta ja pal­ve­lus­tyt­tö­jä, syö­dä ja juo­da ja juo­po­tel­la. Mut­ta päi­vä­nä, jota tuo pal­ve­li­ja ei ar­vaa, het­ke­nä, jota hän ei tie­dä, hä­nen isän­tän­sä tu­lee ja hak­kaa hä­net kuo­li­aak­si, ja niin pal­ve­li­ja saa sa­man koh­ta­lon kuin epä­us­koi­set. Jos pal­ve­li­ja tie­tää, mitä hä­nen isän­tän­sä tah­too, mut­ta ei va­rau­du sii­hen ei­kä toi­mi hä­nen tah­ton­sa mu­kaan, hän saa mon­ta rai­pa­nis­kua. Jos taas pal­ve­li­ja tie­tä­mät­tään te­kee sel­lais­ta, mis­tä ran­gais­taan rai­poin, hän pää­see vä­hil­lä is­kuil­la. Jol­le on pal­jon an­net­tu, sil­tä pal­jon vaa­di­taan, ja jol­le on pal­jon us­kot­tu, se pan­naan pal­jos­ta vas­taa­maan.”

Bib­lia: Mut­ta Her­ra sa­noi: kuka on us­kol­li­nen ja toi­mel­li­nen per­heen­hal­tia, jon­ka Her­ra aset­taa per­heen­sä pääl­le, oi­ki­al­la ajal­la mää­rät­tyä osaa an­ta­maan. Au­tu­as on se pal­ve­lia, jon­ka Her­ra tul­tu­an­sa niin löy­tää teh­neen. To­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: hän aset­taa hä­nen kai­ken ta­va­ran­sa pääl­le. Mut­ta jos pal­ve­lia sa­noo sy­dä­mes­sän­sä: mi­nun Her­ra­ni vii­pyy tu­le­mas­ta, ja ru­pee pal­kol­li­sia ho­su­maan, ja syö­mään ja juo­maan ja juo­pu­maan, niin tu­lee pal­ve­li­an her­ra sinä päi­vä­nä, jona ei hän luu­le­kaan, ja sil­lä het­kel­lä, jota ei hän tie­dä, ja eroit­taa hä­nen, ja an­taa hä­nel­le osan us­kot­to­main kans­sa. Mut­ta sen pal­ve­li­an, joka tie­si Her­ran­sa tah­don, ja ei it­si­än­sä val­mis­ta­nut ei­kä teh­nyt hä­nen tah­ton­sa jäl­keen, täy­tyy pal­jon haa­vo­ja kär­siä. Joka taas ei tie­tä­nyt, ja kui­ten­kin teki haa­vain an­si­on, sen pi­tää vä­hem­män haa­vo­ja kär­si­män; sil­lä ke­nel­le pal­jo an­net­tu on, sil­tä pal­jon et­si­tään, ja jon­ka hal­tuun pal­jo on an­net­tu, sitä enem­pi ano­taan.