Ur­po Luok­ka­la

Jee­sus voit­ti kiu­saa­jan ja mah­dol­lis­ti ris­tin­kuo­le­mal­laan hä­neen us­ko­vil­le syn­tien an­teek­si­saa­mi­sen ja ian­kaik­ki­sen elä­män.

Jee­sus oli väl­tel­lyt ker­to­mas­ta ope­tus­lap­sil­leen tu­le­vas­ta kär­si­myk­ses­tään ja kuo­le­mas­taan. He oli­vat saa­neet kuul­la Van­han tes­ta­men­tin en­nus­ta­mas­ta Mes­si­aas­ta ja rau­han val­ta­kun­nan pe­rus­ta­jas­ta, mut­ta myös Je­sa­jan kir­jan en­nus­ta­mas­ta kär­si­väs­tä Her­ran pal­ve­li­jas­ta.

Oli tul­lut ai­ka pal­jas­taa ris­tin tien sa­lai­suut­ta, ja en­sim­mäi­sen paas­to­na­jan sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä (Matt. 16:21–23) Jee­sus ker­too­kin omil­le ope­tus­lap­sil­leen, mitä Je­ru­sa­le­mis­sa tu­lee ta­pah­tu­maan. Myös kiu­saa­ja, sie­lun­vi­hol­li­nen, tu­lee mu­kaan tuo­hon kes­kus­te­luun.

Ju­ma­lan sana tor­juu kiu­saa­jan

Jo en­nen jul­ki­sen toi­min­tan­sa al­kua Jee­sus jou­tui sie­lun­vi­hol­li­sen kiu­sat­ta­vak­si erä­maas­sa. Jee­sus tor­jui kiu­sauk­set Ju­ma­lan sa­nal­la. Teks­tim­me ti­lan­tees­sa sie­lun­vi­hol­li­nen käyt­ti Pie­ta­rin suu­ta hou­ku­tel­les­saan Jee­sus­ta luo­pu­maan teh­tä­väs­tään. Vi­hol­li­nen oli tur­mel­lut Jee­suk­sen ys­tä­vän mie­len.

Maa­il­mas­sa val­lit­see li­han mie­li. Se on vi­hol­li­suut­ta Ju­ma­laa vas­taan. (Room. 8:7.) Kris­ti­no­pis­sa to­de­taan, et­tä ”kuu­li­ai­se­na Isän tah­dol­le Jee­sus jou­tui kär­si­myk­siin, kiu­sauk­siin ja kuo­le­man hä­tään” (KO 33). Jee­sus näki Pie­ta­rin kau­nii­den sa­no­jen taak­se ja ajoi ko­vin sa­noin sie­lun­vi­hol­li­sen pois es­tä­mäs­tä Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­man to­teu­tu­mis­ta.

Puhe ris­tis­tä pa­hen­taa ih­mis­miel­tä

Ih­mi­siä kieh­too nau­tin­non­ha­lu, kun­nia ja maa­il­man hu­vi­tuk­set. Li­hal­li­nen mie­li ja oma­van­hurs­kau­teen mie­lis­ty­vä sy­dän ka­pi­noi­vat Ju­ma­lan aja­tuk­sia vas­taan. Ris­tin tie, us­kon tie, on kui­ten­kin Ju­ma­lan tah­don tie. Sitä vi­hol­li­nen ei ha­lu­ai­si ih­mis­ten kul­ke­van.

Ih­mi­sen mie­li pa­hen­tuu hel­pos­ti Ju­ma­lan tah­toon ja hä­nen sa­naan­sa. Ju­ma­lan Hen­ki kui­ten­kin ke­hot­taa ai­van toi­sen­lai­seen aja­tuk­seen. Kos­ka Jee­sus ko­e­tel­tiin kai­kes­sa ei­kä hän lan­gen­nut syn­tiin, hän tie­tää ih­mi­sen va­ja­vai­suu­den ja pys­tyy aut­ta­maan. Ju­ma­lan sana roh­kai­see ris­tin tien kul­ki­joi­ta: ”As­tu­kaam­me sen täh­den roh­ke­as­ti ar­mon val­tais­tui­men eteen, jot­ta sai­sim­me ar­moa ja lau­peut­ta, löy­täi­sim­me avun sil­loin kun sitä tar­vit­sem­me” (Hepr. 4:16).

Maa­il­man ih­mi­set ei­vät ym­mär­rä ris­tin tien sa­lai­suut­ta: ”Puhe ris­tis­tä on hul­luut­ta nii­den mie­les­tä, jot­ka jou­tu­vat ka­do­tuk­seen, mut­ta meil­le, jot­ka pe­las­tum­me, se on Ju­ma­lan voi­ma”
(1. Kor. 1:18).

Hei­kon voi­ma on Ju­ma­las­sa

Kiu­saa­ja hou­kut­te­lee ih­mis­tä eri­lais­ten kiu­saus­ten kaut­ta syn­tiin ja pyr­kii saa­maan ih­mi­sen epä­us­kon tiel­le(Jaak. 1:13–15). Ju­ma­la on an­ta­nut us­ko­vil­le ih­mi­sil­le val­ta­kun­nas­saan tur­va­pai­kan, jos­sa Ju­ma­lan voi­maa tar­jo­taan hei­koil­le voi­mak­si.

Jee­suk­sen kuo­le­ma ja voi­tol­li­nen ylös­nou­se­mus on ris­tin tien kul­ki­jan us­kon pe­rus­tus. Tuo­ta tie­tä kul­ke­val­le on an­net­tu evan­ke­liu­mi voi­mak­si mat­kal­le.

Ris­tin tie on Kaik­ki­val­ti­aan suun­ni­tel­man täyt­ty­mys. ”Kris­tuk­seen, joka oli puh­das syn­nis­tä, Ju­ma­la siir­si kaik­ki mei­dän syn­tim­me, jot­ta me hä­nes­sä sai­sim­me Ju­ma­lan van­hurs­kau­den”
(2. Kor. 5:21). On lu­vat­tu, et­tä myös kiu­sauk­set saa us­koa an­teek­si, jot­ta ne ei­vät pää­se lii­kaa vai­vaa­maan tai­vaan tien kul­ki­jaa.

Syn­tien an­teek­si­an­ta­mus on evan­ke­liu­min ydin. Alen­nuk­sen tie ei kes­tä kau­aa: ris­tin tien kul­ki­jat ko­ro­te­taan ker­ran kun­ni­aan – tai­vaa­seen, jos­sa ei ole kiu­sauk­sia.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 16:21–23

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus al­koi pu­hua ope­tus­lap­sil­leen, et­tä hä­nen oli men­tä­vä Je­ru­sa­le­miin ja kär­sit­tä­vä pal­jon kan­san van­him­pien, yli­pap­pien ja lai­no­pet­ta­jien kä­sis­sä. Hä­net sur­mat­tai­siin, mut­ta kol­man­te­na päi­vä­nä hän nou­si­si kuol­leis­ta. Pie­ta­ri veti hä­net eril­leen ja al­koi nuh­del­la hän­tä: ”Ju­ma­la var­jel­koon! Sitä ei saa ta­pah­tua si­nul­le, Her­ra!” Mut­ta hän kään­tyi pois ja sa­noi Pie­ta­ril­le: ”Väis­ty tiel­tä­ni, Saa­ta­na! Sinä tah­dot saa­da mi­nut lan­ke­a­maan. Si­nun aja­tuk­se­si ei­vät ole Ju­ma­las­ta, vaan ih­mi­ses­tä!”

Bib­lia: Sii­tä ajas­ta ru­pe­si Je­sus ju­lis­ta­maan ope­tus­lap­sil­len­sa, et­tä hä­nen piti Je­ru­sa­le­miin me­ne­män, ja pal­jon van­him­mil­ta ja pap­pein pää­mie­hil­tä ja kir­ja­nop­pi­neil­ta kär­si­män, ja ta­pet­ta­man, ja kol­man­te­na päi­vä­nä ylös­nou­se­man. Ja Pie­ta­ri ot­ti hä­nen eri­nän­sä, ru­pe­si hän­tä nuh­te­le­maan, sa­no­en: ar­mah­da it­si­äs, Her­ra: äl­köön si­nul­le se ta­pah­tu­ko! Niin hän kään­si it­sen­sä ym­pä­ri ja sa­noi Pie­ta­ril­le: mene pois mi­nun ty­kö­ä­ni, saa­ta­na! Sinä olet mi­nul­le pa­hen­nuk­sek­si: et­tes ym­mär­rä nii­tä, jot­ka Ju­ma­lan ovat, mut­ta ne, jot­ka ih­mi­sen ovat.