Tuo­mo A. Ko­mu­lai­nen

Jee­sus ar­vos­ti temp­pe­liä ja viih­tyi Ju­ma­lan sa­nan ää­rel­lä. Hän ha­lu­si to­teut­taa tai­vaal­li­sen Isän­sä tah­don.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tin ta­pah­tu­mia kä­si­tel­tiin erääl­lä rip­pi­lei­ril­lä ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa. Ih­me­tel­tiin, mi­ten oli mah­dol­lis­ta, et­tä Jee­sus pää­si jää­mään Je­ru­sa­le­miin.

Har­voin tu­lee aja­tel­leek­si, et­tä Joo­sef ja Ma­ria pyö­rit­ti­vät päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tin ta­pah­tu­ma-ai­kaan suur­per­he­ar­kea. Jee­suk­sen nuo­rem­mat vel­jet Jaa­kob, Joo­sef, Juu­das ja Si­mon­han oli­vat pie­niä tuol­loin. Kun Jee­suk­sel­la oli sis­ko­ja­kin (Mark. 6:3), hä­nen kans­saan sa­mas­sa per­hees­sä saat­toi vart­tua kym­me­nen­kin las­ta.

Kos­ka Jee­sus oli kuu­li­ai­nen (Luuk. 2:51) ei­kä siis yleen­sä ai­heut­ta­nut ko­ti­vä­el­leen huol­ta, he saat­toi­vat olet­taa esi­koi­sen­sa nyt­kin ole­van su­ku­lais­ten ja tut­ta­vien mu­ka­na.

Kuu­li­ai­nen tai­vaal­li­sel­le Isäl­le

Joo­sef ja Ma­ria oli­vat huo­lis­saan, kun Jee­sus­ta ei löy­ty­nyt. Ei aut­ta­nut kuin pa­la­ta Je­ru­sa­le­miin. Vas­ta kol­men päi­vän et­sin­tö­jen jäl­keen Jee­sus löy­tyi pai­kas­ta, jos­ta he ei­vät ol­leet osan­neet kat­soa: temp­pe­lis­tä. Van­hem­pien tur­hau­tu­nei­suus ei voi­nut ol­la pur­kau­tu­mat­ta.

Lut­he­rin se­li­tyk­sen mu­kaan Jee­sus oli täs­sä ti­lan­tees­sa enem­män kuu­li­ai­nen tai­vaal­li­sel­le Isäl­leen kuin ajal­li­sil­le van­hem­mil­leen. Jee­sus oli Ju­ma­lan Poi­ka jo si­ki­ä­mi­ses­tään saak­ka. Hä­nen tuli ol­la oi­ke­an Isän­sä luo­na, op­pi­mas­sa py­hiä kir­joi­tuk­sia ja mah­dol­li­ses­ti jo val­mis­tau­tu­mas­sa pe­las­tus­his­to­ri­al­lis­ta teh­tä­vään­sä var­ten.

Hän to­teut­ti Van­han tes­ta­men­tin mes­si­a­sen­nus­tuk­sia: ”Si­nun tah­to­si, mi­nun Ju­ma­la­ni, minä teen mie­lel­lä­ni, ja si­nun la­ki­si on mi­nun sy­dä­mes­sä­ni” (Ps. 40:9).

Ar­vo­kas Isän huo­ne

Teks­ti ker­too käy­tän­nös­sä kai­ken, mitä tie­däm­me Jee­suk­sen lap­suus­vuo­sis­ta. Toi­saal­ta 12-vuo­ti­aan juu­ta­lais­po­jan oli suo­ta­vaa käy­dä pää­si­äis­juh­lil­la en­nen ”lain po­jak­si” tu­le­mis­taan. Vas­taa­val­la ta­val­la ny­ky­rip­pi­kou­lu­lai­sen tu­lee tu­tus­tua ko­ti­seu­ra­kun­taan­sa en­nen kon­fir­maa­ti­o­taan.

Huo­maam­me, kuin­ka pal­jon Jee­sus jo pie­ne­nä ar­vos­ti Isän­sä huo­net­ta. Kun hän ai­kui­sek­si var­tut­tu­aan näki temp­pe­li­a­lu­eel­la ra­han­vaih­ta­jia ja kaup­pi­ai­ta, jot­ka myi­vät här­kiä, lam­pai­ta ja kyyh­ky­siä, hän teki ruos­kan ja ajoi hei­dät pois. Hä­nen Isän­sä ta­los­ta ei so­pi­nut teh­dä mark­ki­na­paik­kaa. (Joh. 2:15–16.)

Elä­män­työ­nään Jee­sus ju­lis­ti Ju­ma­lan val­ta­kun­nan lä­hes­ty­mis­tä. Tuon val­ta­kun­nan osal­li­sek­si ja Ju­ma­lan lap­sek­si pää­see te­ke­mäl­lä pa­ran­nuk­sen ja us­ko­mal­la evan­ke­liu­min. (Mark. 1:15.)

Her­ram­me esi­merk­ki

Ny­ky­ai­ka­na me Ju­ma­lan lap­set kan­nam­me usein pe­rus­tel­tua huol­ta kirk­kom­me ti­las­ta. On hyvä miet­tiä, on­ko pa­ras vaih­to­eh­to sit­ten­kään eris­täy­tyä kir­kos­ta vai­ko ol­la va­lo­na ja suo­la­na. Voi­si­ko Pyhä Hen­ki ol­la kir­kos­sa läs­nä vaik­ka­pa juu­ri si­nun ja mi­nun kaut­ta? Mo­nes­sa seu­ra­kun­nas­sa jä­sen­ten on toi­min­nal­laan ja toi­vo­muk­sil­laan mah­dol­lis­ta vai­kut­taa ti­lai­suuk­sien si­säl­töön.

Jee­suk­sen oma esi­merk­ki on pu­hut­te­le­va. Hän ei ol­lut lä­hes­kään kai­kes­ta sa­maa miel­tä kir­ja­nop­pi­nei­den kans­sa ja saat­toi nuh­del­la hei­tä an­ka­ras­ti­kin. Sil­ti hän it­se kävi ta­pan­sa mu­kaan sy­na­go­gas­sa (Luuk. 4:15–16). Mo­nen pa­pin ko­ke­mus on, et­tä las­ten val­ta­kun­nas­ta on hel­pom­pi pu­hua, jos saar­nas­tuo­lis­ta saa omin sil­min näh­dä pie­niä lap­sia.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 2:41–52

Raa­mat­tu 1992: Jee­suk­sen van­hem­mat me­ni­vät joka vuo­si Je­ru­sa­le­miin pää­si­äis­juh­lil­le. Kun Jee­sus oli tul­lut kah­den­tois­ta vuo­den ikään, he taas juh­lan ai­kaan mat­ka­si­vat sin­ne, niin kuin tapa oli. Juh­la­päi­vien pää­tyt­tyä he läh­ti­vät pa­luu­mat­kal­le, mut­ta poi­ka jäi van­hem­pien huo­maa­mat­ta Je­ru­sa­le­miin. Nämä luu­li­vat hä­nen ole­van mat­ka­seu­ru­ees­sa ja kul­ki­vat päi­vän mat­kan, en­nen kuin al­koi­vat ha­es­kel­la hän­tä su­ku­lais­ten ja tut­ta­vien jou­kos­ta. Kun he ei­vät löy­tä­neet hän­tä, he pa­la­si­vat Je­ru­sa­le­miin jat­ka­en et­sin­tään­sä.

Kol­men päi­vän ku­lut­tua he löy­si­vät hä­net temp­pe­lis­tä. Hän is­tui opet­ta­jien kes­kel­lä, kuun­te­li hei­tä ja teki heil­le ky­sy­myk­siä. Kaik­ki, jot­ka kuu­li­vat mitä hän pu­hui, ih­met­te­li­vät hä­nen ym­mär­rys­tään ja hä­nen an­ta­mi­aan vas­tauk­sia. Hä­net näh­des­sään van­hem­mat häm­mäs­tyi­vät ko­vas­ti, ja hä­nen äi­tin­sä sa­noi: ”Poi­ka­ni, mik­si teit meil­le tä­män? Isä­si ja minä olem­me et­si­neet si­nua, ja me olim­me jo huo­lis­sam­me.” Jee­sus vas­ta­si heil­le: ”Mitä te mi­nua et­sit­te? Et­te­kö tien­neet, et­tä mi­nun tu­lee ol­la Isä­ni luo­na?” Mut­ta he ei­vät ym­mär­tä­neet, mitä hän täl­lä tar­koit­ti.

Jee­sus läh­ti ko­ti­mat­kal­le hei­dän kans­saan, tuli Na­sa­re­tiin ja oli heil­le kuu­li­ai­nen. Kai­ken, mitä oli ta­pah­tu­nut, hä­nen äi­tin­sä kät­ki sy­dä­meen­sä. Jee­suk­sel­le kart­tui ikää ja vii­saut­ta; Ju­ma­lan ja ih­mis­ten suo­sio seu­ra­si hän­tä.

Bib­lia: Jee­suk­sen van­hem­mat me­ni­vät joka vuo­si Je­ru­sa­le­miin pää­si­äis­juh­lil­le. Kun Jee­sus oli tul­lut kah­den­tois­ta vuo­den ikään, he taas juh­lan ai­kaan mat­ka­si­vat sin­ne, niin kuin tapa oli. Juh­la­päi­vien pää­tyt­tyä he läh­ti­vät pa­luu­mat­kal­le, mut­ta poi­ka jäi van­hem­pien huo­maa­mat­ta Je­ru­sa­le­miin. Nämä luu­li­vat hä­nen ole­van mat­ka­seu­ru­ees­sa ja kul­ki­vat päi­vän mat­kan, en­nen kuin al­koi­vat ha­es­kel­la hän­tä su­ku­lais­ten ja tut­ta­vien jou­kos­ta. Kun he ei­vät löy­tä­neet hän­tä, he pa­la­si­vat Je­ru­sa­le­miin jat­ka­en et­sin­tään­sä.

Kol­men päi­vän ku­lut­tua he löy­si­vät hä­net temp­pe­lis­tä. Hän is­tui opet­ta­jien kes­kel­lä, kuun­te­li hei­tä ja teki heil­le ky­sy­myk­siä. Kaik­ki, jot­ka kuu­li­vat mitä hän pu­hui, ih­met­te­li­vät hä­nen ym­mär­rys­tään ja hä­nen an­ta­mi­aan vas­tauk­sia. Hä­net näh­des­sään van­hem­mat häm­mäs­tyi­vät ko­vas­ti, ja hä­nen äi­tin­sä sa­noi: "Poi­ka­ni, mik­si teit meil­le tä­män? Isä­si ja minä olem­me et­si­neet si­nua, ja me olim­me jo huo­lis­sam­me." Jee­sus vas­ta­si heil­le: "Mitä te mi­nua et­sit­te? Et­te­kö tien­neet, et­tä mi­nun tu­lee ol­la Isä­ni luo­na?" Mut­ta he ei­vät ym­mär­tä­neet, mitä hän täl­lä tar­koit­ti.

Jee­sus läh­ti ko­ti­mat­kal­le hei­dän kans­saan, tuli Na­sa­re­tiin ja oli heil­le kuu­li­ai­nen. Kai­ken, mitä oli ta­pah­tu­nut, hä­nen äi­tin­sä kät­ki sy­dä­meen­sä. Jee­suk­sel­le kart­tui ikää ja vii­saut­ta; Ju­ma­lan ja ih­mis­ten suo­sio seu­ra­si hän­tä.