Ur­po Luok­ka­la

Jee­sus odot­taa Ju­ma­lan lap­sil­ta toi­me­li­ai­suut­ta ja vii­saut­ta, kun he kut­su­vat ih­mi­siä tai­vaan tiel­le.

Jee­sus aloit­ti jul­ki­sen toi­min­tan­sa ja lä­het­ti omat ope­tus­lap­sen­sa kier­tä­mään ky­liä ja ju­lis­ta­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja sen ilo­sa­no­maa. Asi­al­la oli kii­re, ja sik­si ei saa­tu ot­taa mu­kaan lauk­ku­a­kaan ei­kä mat­kan var­rel­la saa­nut py­säh­tyä ter­veh­ti­mään ke­tään.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tin ver­tauk­ses­sa Jee­sus odot­taa va­lon las­ten, eli Ju­ma­lan las­ten, toi­mi­van vii­saas­ti kut­su­es­saan ih­mi­siä tai­vaan tiel­le ja lo­pul­ta iä­i­siin asun­toi­hin. Jee­sus odot­taa toi­me­li­ai­suut­ta Her­ran työs­sä ja re­ak­ti­o­ky­kyä uu­siin mah­dol­li­suuk­siin uu­sis­sa ti­lan­teis­sa.

Ta­lou­den­hoi­ta­ja toi­mi vää­rin

Ver­tauk­sen toi­me­li­as mut­ta epä­re­hel­li­nen ta­lou­den­hoi­ta­ja oli lan­gen­nut vil­pil­li­syy­teen ja toi­mi vää­rin isän­tän­sä omai­suu­den suh­teen. Li­säk­si huo­li tu­le­vai­suu­des­ta pani hä­net vää­ren­tä­mään kuit­te­ja. Näin hän sa­mal­la veti myös ve­lal­li­set ri­kos­to­ve­reik­seen. Ah­neus vei hä­net lo­pul­ta paa­tu­muk­sen ti­laan. Hän me­net­ti syn­nin­tun­non, ei­kä hä­nel­lä ol­lut enää tar­vet­ta alen­tua ker­jää­mään ar­moa ja an­teek­si­an­ta­mus­ta. Hän ha­lu­si vain tur­va­ta ajal­li­sen hy­vin­voin­tin­sa ys­tä­vien avul­la.

Jee­sus ke­hot­ti ko­ko­a­maan aar­tei­ta tai­vaa­seen. Jee­sus ei hy­väk­sy­nyt ei­kä kiit­tä­nyt pe­tol­lis­ta ta­lou­den­hoi­ta­jaa ei­kä ylis­tä­nyt epä­re­hel­li­syyt­tä. Ju­ma­lan sana kiel­tää va­ras­ta­mi­sen seit­se­män­nes­sä käs­kys­sä. Lut­her se­lit­tää käs­kyä: “Me em­me saa ot­taa lä­him­mäi­sem­me ra­haa tai omai­suut­ta em­me­kä saat­taa sitä it­sel­lem­me pe­tol­li­sel­la kau­pal­la tai vää­ryy­del­lä – – Ju­ma­lan edes­sä it­se ku­kin meis­tä on vain kai­ken hä­nel­le us­ko­tun omai­suu­den huo­neen­hal­ti­ja. Me jou­dum­me myös te­ke­mään Ju­ma­lal­le ti­lin sii­tä, mi­ten olem­me käyt­tä­neet Hä­nen omai­suut­taan.”

Lah­jat on tar­koi­tet­tu pal­ve­luk­seen

Ju­ma­la on an­ta­nut kai­kil­le hy­viä lah­jo­jaan run­saas­ti. Lah­jo­ja on mo­nen­lai­sia, ja ne on tar­koi­tet­tu pal­ve­luk­sen työ­hön. Kun ih­mi­nen ei voi pal­vel­la kah­ta her­raa, pal­ve­lun tu­li­si koh­dis­tua Ju­ma­laan ei­kä mam­mo­naan. ”Mis­sä on aar­tee­si, siel­lä on myös sy­dä­me­si” (Matt. 6:21).

Tai­vaal­li­nen Isä odot­taa us­kol­li­suut­ta Ju­ma­lal­ta saa­tu­jen lah­jo­jen hoi­ta­mi­ses­sa. Ih­mi­set ovat usein tai­ta­via pa­han te­ke­mi­ses­sä, ja sik­si ver­taus ke­hot­taa­kin neu­vok­kuu­teen hy­vän te­ke­mi­ses­sä. Kun­pa mah­dol­li­sim­man moni ih­mi­nen sai­si ko­kea Ju­ma­lan rak­kau­den Ju­ma­lan las­ten kaut­ta, pää­si­si Ju­ma­lan yh­tey­teen ja pe­ri­si ker­ran ian­kaik­ki­sen elä­män.

Vain us­ko pe­las­taa

Pal­ve­li­jan työs­sä tun­tee usein kel­vot­to­muut­ta, mut­ta Kris­tuk­sen täy­del­li­syys peit­tää syn­ti­sen ih­mi­sen puut­teet. Us­kon kaut­ta pää­see ker­ran iä­i­siin ma­joi­hin, ei lä­him­mäi­sen aut­ta­mi­sen pe­rus­teel­la (Ef. 2:8–9). Ker­ran si­nul­le sa­no­taan: “Vä­häs­sä olet ol­lut us­kol­li­nen, minä pa­nen si­nut pal­jon hal­ti­jak­si. Tule her­ra­si ilo­juh­laan!” (Matt. 25:21.)

Ju­ma­lan Hen­ki syn­nyt­tää rak­kaut­ta ja hy­viä te­ko­ja – ja myös oi­ke­aa mo­ti­vaa­ti­o­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn te­ke­mi­seen. Ju­ma­la yk­sin tie­tää, min­kä­lai­nen mer­ki­tys on niil­lä­kin lah­joi­tuk­sil­la ja sil­lä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työl­lä, jota sinä ja mo­net muut olet­te tänä ke­sä­nä teh­neet. An­na lah­ja­si Ju­ma­lan käyt­töön, hä­nen val­ta­kun­tan­sa työn eteen­päin vie­mi­seen.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 16:1–9

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus pu­hui sit­ten ope­tus­lap­sil­leen: ”Oli ri­kas mies, jol­la oli ta­lou­den­hoi­ta­ja. Hä­nel­le kan­nel­tiin, et­tä ta­lou­den­hoi­ta­ja tuh­la­si hä­nen omai­suut­taan. Hän kut­sui tä­män luok­seen ja sa­noi: ’Mitä minä si­nus­ta kuu­len! Tee tili toi­mis­ta­si, mi­nun ta­lout­ta­ni sinä et enää hoi­da.’ Mies miet­ti: ’Mitä minä nyt teen? Isän­tä pa­nee mi­nut pois ta­lou­den­hoi­ta­jan toi­mes­ta. Kai­vaa en jak­sa, ker­jä­tä en keh­taa. - Nyt­pä tie­dän! Jär­jes­tän niin, et­tä toi­set ot­ta­vat mi­nut ta­loon­sa, kun jou­dun läh­te­mään työ­pai­kas­ta­ni.’ Hän kut­sui isän­tän­sä ve­lal­li­set vuo­ron pe­rään luok­seen. ’Pal­jon­ko olet vel­kaa isän­näl­le­ni?’ hän ky­syi en­sim­mäi­sel­tä. ’Sata as­ti­aa öl­jyä’, tämä vas­ta­si. Ta­lou­den­hoi­ta­ja sa­noi: ’Täs­sä on vel­ka­kir­ja­si, is­tu ja mer­kit­se äk­kiä vii­si­kym­men­tä.’ Sit­ten hän ky­syi toi­sel­ta: ’En­tä sinä, pal­jon­ko sinä olet vel­kaa?’ Tämä vas­ta­si: ’Sata tyn­ny­riä veh­nää.’ Ta­lou­den­hoi­ta­ja sa­noi: ’Täs­sä on vel­ka­kir­ja­si, mer­kit­se kah­dek­san­kym­men­tä.’” Ja Her­ra ke­hui epä­re­hel­li­sen ta­lou­den­hoi­ta­jan vii­saut­ta. Hän sa­noi: ”Tä­män maa­il­man lap­set me­net­te­le­vät toi­si­aan koh­taan vii­saam­min kuin va­lon lap­set. Minä sa­non­kin teil­le: hank­ki­kaa vää­räl­lä rik­kau­del­la ys­tä­viä, jot­ka ot­ta­vat tei­dät iä­i­siin asun­toi­hin, kun tuo­ta rik­kaut­ta ei enää ole.”

Bib­lia: Mut­ta hän sa­noi myös­kin ope­tus­lap­sil­len­sa: oli ri­kas mies, jol­la oli huo­neen­hal­tia, ja hä­nen edes­sän­sä kan­net­tiin hä­nen pääl­len­sä, et­tä hän oli hu­kut­ta­nut hä­nen hy­vyy­ten­sä. Ja hän kut­sui hä­nen ja sa­noi hä­nel­le: mik­si minä si­nus­ta sen kuu­len? tee luku hal­li­tuk­ses­tas; sil­lä et sinä saa täs­te­des hal­li­ta. Niin huo­neen­hal­tia sa­noi it­sel­len­sä: mitä minä teen, sil­lä mi­nun her­ra­ni ot­taa mi­nul­ta pois hal­li­tuk­sen? en minä voi kai­vaa, hä­peen minä ker­jä­tä. Minä tie­dän, mitä minä teen, et­tä kuin minä vi­ral­ta pan­naan pois, niin he kor­jaa­vat mi­nun huo­nee­sen­sa. Ja hän kut­sui ty­kön­sä kaik­ki her­ran­sa vel­vol­li­set ja sa­noi en­si­mäi­sel­le: kuin­ka pal­jo sinä olet mi­nun her­ral­le­ni vel­kaa? Mut­ta se sa­noi: sata tyn­ny­riä öl­jyä. Ja hän sa­noi hä­nel­le: ota kir­jas ja is­tu pian, ja kir­joi­ta vii­si­kym­men­tä. Sit­te hän sa­noi toi­sel­le: kuin­ka pal­jon sinä olet vel­kaa? ja se sa­noi: sata pun­taa ni­su­ja. Hän sa­noi hä­nel­le: ota kir­jas ja kir­joi­ta kah­dek­san­kym­men­tä. Ja her­ra kiit­ti vää­rää huo­neen­hal­ti­a­ta, et­tä hän toi­mel­li­ses­ti teki; sil­lä tä­män maa­il­man lap­set ovat toi­mel­li­sem­mat kuin val­keu­den lap­set hei­dän su­ku­kun­nas­san­sa. Ja minä myös sa­non teil­le: teh­käät teil­len­ne ys­tä­viä vää­räs­tä mam­mo­nas­ta, et­tä kuin te tar­vit­set­te, niin he kor­jaa­vat tei­tä ijan­kaik­ki­siin ma­joi­hin.