Teks­ti ja ku­vat van­hois­ta ku­vis­ta: Päi­viö Kart­tu­nen

Kun tal­vi­so­ta 13. maa­lis­kuu­ta vuon­na 1940 lop­pui, jäi jäl­jel­le tu­han­sia les­kiä, or­po­ja ja haa­voit­tu­nei­ta. Yk­si haa­voit­tu­neis­ta oli ra­nu­a­lai­nen Ot­to Pe­tä­jä.

Ra­nu­a­lai­nen Ot­to Pe­tä­jä oli vuon­na 1939 nuo­ren per­heen isä. Kun so­dan uh­ka tuli to­dek­si, Pe­tä­jä sai kut­sun yli­mää­räi­siin ker­taus­har­joi­tuk­siin 15.10.1939 JR (jää­kä­ri­ryk­ment­ti) 27:n ri­vei­hin. Har­joi­tuk­siin kut­sut­tiin 300 000 re­ser­vi­läis­tä.

So­ti­las­pas­sin liit­tees­sä oli oh­je, mitä va­rus­tei­ta pi­tää ot­taa mu­kaan yli­mää­räi­siin har­joi­tuk­siin: so­ti­las­pas­si, muo­naa kol­mek­si päi­väk­si, kun­nol­li­set saap­paat, piek­sut tai muut ul­ko­jal­ki­neet, kak­si alus­vaa­te­ker­ros­ta, kak­si pa­ria suk­kia, vil­la­pai­ta, sel­kä­rep­pu, pyy­he­lii­na, huo­pa­pei­te, neu­la ja lan­kaa sekä pel­ti­nen ruo­ka-as­tia.

Pe­tä­jä oli avi­oi­tu­nut Mart­ta Lo­hen kans­sa vuon­na 1937, ja heil­le syn­tyi en­sim­mäi­nen lap­si vuon­na 1938. Pe­tä­jä oli si­vii­li­työ­nään aja­nut ih­mi­siä ja rah­tia niin sa­no­tul­la se­ka­ju­nal­la Ra­nu­an ja Ro­va­nie­men vä­lil­lä.

Oton ja Mar­tan per­hee­seen oli en­nen ker­taus­har­joi­tuk­siin kut­sua syn­ty­nyt jo toi­nen lap­si. Us­ko­vai­sen per­hee­ni­sä läh­ti mat­kaan siu­nat­tu­na ja ru­kous­ten saat­te­le­ma­na.

Raat­teen­tien tais­te­luis­sa

Suo­ma­lai­set jän­nit­ti­vät vuo­den 1939 syk­syl­lä, mi­ten käy neu­vot­te­lui­den, jois­sa Neu­vos­to­liit­to esit­ti alu­e­vaa­ti­muk­sia Suo­mel­le. Per­heis­sä ja naa­pu­rus­ten kes­ken pe­lät­tiin, syt­tyy­kö sota.

Ti­lan­ne muut­tui, kun Suo­men neu­vot­te­li­jat jou­tui­vat pa­laa­maan tyh­jin toi­min ko­tiin. Kan­sal­le ker­rot­tiin, et­tä Neu­vos­to­liit­to vaa­tii suu­ria maa-alu­ei­ta Pet­sa­mos­ta ete­läi­seen Suo­meen.

Tal­vi­so­ta al­koi 30.11.1939 Neu­vos­to­lii­ton hyö­kät­tyä Suo­meen. Ot­to Pe­tä­jä vei ryh­män­sä Raat­teen­tien tais­te­lui­hin.

Ra­nu­a­lais­komp­pa­nia jou­tui ko­vaan paik­kaan jo en­sim­mäis­ten viik­ko­jen ai­ka­na. Hyök­käys vi­hol­li­sen ase­mia koh­ti avo­nai­ses­ta maas­tos­ta oli tu­hoi­sa. Tais­te­lus­sa kaa­tui usei­ta so­ti­lai­ta, ja vai­ke­as­ti haa­voit­tu­nei­ta mie­hiä jäi ma­kaa­maan pak­kas­lu­meen. Vas­ta yöl­lä hei­tä voi­tiin ha­kea jouk­ko­si­don­ta­pai­kal­le.

Yk­si vai­ke­as­ti haa­voit­tu­neis­ta oli Jaak­ko Sääs­ki­lah­ti. Yöl­li­ses­sä pe­las­tus­teh­tä­väs­sä toi­mi muun mu­as­sa Veli Pa­nu­ma. Pe­tä­jä oli tais­te­lu­ken­täl­lä ole­van la­don suo­jas­sa ja tu­lit­ti vi­hol­lis­pe­sä­ket­tä suo­je­ten ope­raa­ti­o­ta.

Pe­tä­jän haa­voit­tu­mi­nen

Vi­hol­li­sen tu­hot oli­vat val­ta­via, mut­ta suo­ma­lai­si­a­kin kuo­li ja haa­voit­tui iso­ja mää­riä en­nen 13. maa­lis­kuu­ta vuon­na 1940 teh­tyä rau­haa.

Tam­mi­kuun 5. vuon­na 1940 oli Pe­tä­jäl­le koh­ta­lo­kas uu­den­vuo­den sun­nun­tai. Hän kä­ve­li Raat­teen­tie­tä, kun hä­nen ta­ka­naan rä­jäh­ti kra­naat­ti. Hän haa­voit­tui vai­ke­as­ti. Jäi­sen tien pin­nas­ta len­si sir­pa­lei­ta ym­pä­ris­töön, ja yk­si iso sir­pa­le sär­ki hä­nen lonk­ka­ni­ve­len­sä. Sii­tä al­koi vuo­sia kes­tä­vä tus­kien tai­val ja lop­pu­e­lä­män vai­van­nut vam­mau­tu­mi­nen.

Aluk­si Pe­tä­jä kul­je­tet­tiin Vaa­san sai­raa­laan. Vaa­sas­sa hä­nen kun­ton­sa heik­ke­ni, kun haa­vat tu­leh­tui­vat pa­hoin. Lo­pul­ta hä­nen ap­pen­sa K.A. Lohi sai vaih­det­tua hoi­to­pai­kan Hel­sin­kiin, ja siel­lä pa­ra­ne­mi­nen al­koi. Lonk­ka­ni­vel jäy­kis­tet­tiin lo­pul­li­ses­ti.

Yli vuo­den ajan Mart­ta-vai­mo hoi­ti ko­tia ja lap­sia Ra­nu­al­la. Ajan­ku­luk­si Pe­tä­jä ku­toi sai­raa­las­sa ka­la­verk­ko­ja. Vuo­si­na 1943–1944 val­tio kou­lut­ti hä­net kel­lo­se­päk­si.

Koi­ran vii­saus ja vais­tot

Pe­tä­jän pa­ra­ne­mi­nen ko­tiu­tus­kun­toon kes­ti yli vuo­den – mut­ta sit­ten­pä ko­to­na oli­kin rie­mua, kun isä tuo­tiin ko­tiin ja lai­tet­tiin sa­lin sän­kyyn le­pää­mään.

Pes­sa-koi­ra oli men­nyt isän­tän­sä luo, nuus­ki­nut mies­tä ja vaat­tei­ta ym­pä­riin­sä. Yl­lät­tä­en Pes­sa oli al­ka­nut ul­voa ja it­keä voi­mak­kaas­ti. Ul­vo­es­saan Pes­sa oli ryö­mi­nyt huo­net­ta ym­pä­ri pöy­dän ja sän­ky­jen al­ta. Koi­ra oli il­mi­sel­väs­ti kä­sit­tä­nyt, et­tä jo­ta­kin pa­haa oli ta­pah­tu­nut.

Pes­sa-koi­ras­ta on toi­nen­kin ta­ri­na: Oton käy­tös­sä ol­lut se­ka­ju­na/lin­ja-au­to oli otet­tu heti so­dan alus­sa so­ta­voi­mien ajo­kik­si. Kun sota lop­pui maa­lis­kuus­sa 1940, au­to oli taas rei­til­lään ja py­säh­tyi Ra­nu­an kir­kol­la. Sil­loin Pes­sa oli ryn­nän­nyt au­toon ja hy­pän­nyt kul­jet­ta­jan sy­liin, ku­ten ai­na en­nen so­taa isän­näl­leen. Koi­ra oli huo­man­nut ereh­ty­neen­sä ja läh­te­nyt no­lo­na juok­se­maan ko­tiin.

Ot­to Pe­tä­jän elä­mä jat­kui vuo­teen 1971. Hän ajoi vuo­si­kym­me­net tak­sia lonk­ka jäy­kis­tet­ty­nä. Lep­poi­sa ole­mus, huu­mo­rin­ta­ju ja sy­dä­mel­li­syys säi­lyi­vät ai­na.

Tal­vi­so­dan suo­ma­lai­suh­rit

- kaa­tui tai ka­to­si noin 26 500

- haa­voit­tui 43 557

- jou­tui van­gik­si 800–1 100

- kuo­li si­vii­le­jä 957.

so­ta­sam­po.fi; Wi­ki­pe­dia

Ot­to Pe­tä­jä oli kir­joit­ta­jan ap­pi. Tie­dot saa­tu Pe­tä­jän lap­sil­ta, ar­kis­tois­ta ja leh­dis­tä.