Ee­va Yr­jä­nä

Me­nen rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le sun­nun­tai­seu­roi­hin. Avaan ul­ko-oven ja toi­sen oven nau­la­koil­le. Ma­tot ovat puh­taat, ei hiek­kaa, leh­tiä tai ku­ra­jäl­kiä. Ei, vaik­ka tääl­lä käy vii­koit­tain yli sata ih­mis­tä, suu­ri osa lap­sia ja nuo­ria.

Kä­ve­len kah­vi­on läpi koh­ti seu­ra­sa­lia ja sil­mäi­len pöy­tiä ja lat­ti­aa. Pöy­dät ovat puh­taat, pöy­tä­lii­nat suo­ras­sa ja ku­kat nä­tis­ti. Lat­ti­at ovat puh­taat, ei kah­vi­tah­ro­ja tai pien­ten kä­sien pi­te­le­mis­tä jää­te­löis­tä tip­pu­nei­ta tah­mei­ta läis­kiä.

Jo­kai­nen rau­ha­nyh­dis­tys, jol­la on oma toi­mi­ta­lo, jou­tuu poh­ti­maan, kuin­ka yh­tei­set ti­lat pi­de­tään siis­tei­nä ja viih­tyi­si­nä. Mi­ten tämä asia hoi­tuu Py­hän­näl­lä? Kuka tar­jo­aa seu­ra­vie­rail­le sen ilon, et­tä saa joka sun­nun­tai as­tel­la siis­tit­tyyn seu­ra­sa­liin sa­nan­kuu­loon?

Py­hän­näl­lä sii­vouk­ses­ta vas­taa Päi­vi Ait­to-oja, joka on teh­nyt tätä työ­tä jo 13 vuot­ta. Mi­ten hä­nes­tä tuli rau­ha­nyh­dis­tyk­sen sii­voo­ja?

– Vuon­na 2011 edel­li­nen sii­voo­ja sai va­ki­tui­sen työn ja hän ky­syi mi­nua. Lu­pau­duin ot­ta­maan työn vas­taan. Olin tuol­loin ko­ti­äi­ti­nä, ja nuo­rin lap­se­ni oli sil­loin 4-vuo­ti­as.

Ait­to-oja käy sii­vo­a­mas­sa rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ker­ran vii­kos­sa, pää­sään­töi­ses­ti maa­nan­tai­sin.

– Työ­teh­tä­viin kuu­luu kaik­kien ti­lo­jen sii­vous lu­kuun ot­ta­mat­ta keit­ti­ö­tä. Li­säk­si kas­te­len ku­kat, vien ros­kat ja pe­sen keit­ti­ön esi­lii­nat, lei­vin­lii­nat, sii­vous­lii­nat ja lat­ti­a­luu­tut.

Sii­voo­jan työ on yh­teis­työ­tä ra­vin­to­la­toi­mi­kun­nan kans­sa: Py­hän­näl­lä keit­ti­ö­vuo­ro­lai­set sii­vo­a­vat keit­ti­ön ja pyyh­ki­vät kah­vi­on pöy­dät työ­vuo­ron­sa päät­teek­si. Ra­vin­to­la­toi­mi­kun­ta ti­laa pe­su­ai­neet ja pa­pe­rit ja huo­leh­tii vuo­sit­tai­ses­ta suur­sii­vouk­ses­ta.

– Pa­ras­ta täs­sä on se, et­tä nä­kee työn jäl­jen, Ait­to-oja iloit­see.

Py­hän­näl­lä teh­tiin rau­ha­nyh­dis­tyk­sen toi­mi­ta­lon laa­jen­nus noin vii­si vuot­ta sit­ten.

– Sii­vot­ta­va alue tie­tys­ti li­sään­tyi, mut­ta uu­des­sa, va­loi­sas­sa ja ava­ras­sa sa­lis­sa on kat­to kor­ke­al­la ja il­ma­ti­laa enem­män, niin on mu­ka­vam­pi sii­vo­ta. Seu­ra­sa­lin pit­kät pen­kit puo­li­tet­tiin re­mon­tin yh­tey­des­sä, ja se oli hyvä! Ait­to-oja to­te­aa ja ker­too, et­tä maa­nan­tai­sin sii­vo­tes­sa tyh­jää seu­ra­sa­lia edel­li­sen päi­vän asi­at käy­vät mie­les­sä.

Jos hän on it­se ol­lut pai­kal­la, seu­ra­tun­nel­ma pa­laa mie­leen.

– Sii­vo­tes­sa saa­tan it­se­kin lau­lel­la me­ne­mään! hän nau­raa.