– Minun tehtäväni on varjella elämää, joka on Jumalan lahja, toteaa Tuomas Holma.
Haastateltavalta
– Minun tehtäväni on varjella elämää, joka on Jumalan lahja, toteaa Tuomas Holma.
Haastateltavalta
Ajattelen elämän lahjasta uskon näkökulmasta, niin kuin Luther opettaa uskontunnustuksen selityksessä, toteaa haukiputaalainen Tuomas Holma.
”Jumala on minut ja kaikki olennot luonut, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit, ja että hän vielä nämä pitää voimassaan” (VK, II, 1).
– Elämän lahja ei ole vain sitä, että on sattunut syntymään kerran, vaan että joka hetki, niin kauan kuin Luojan ajatus on, hän pitää elämää voimassa.
Holma kertoo esimerkin oman työnsä kautta. Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärinä hän on nähnyt paranemisen ihmeen hyvin läheltä. Vaikka esimerkiksi haava on aluksi ruman näköinen, tikkien poiston jälkeen se tasoittuu ja paranee. Ihmisen elimistö korjaa itse itseään.
– Esimerkiksi tätä on elämän voimassa pitäminen, aina yhtä käsittämätöntä.
Elämä on hauras
Lääkäriopintoihin hakeutuminen ei ollut Tuomas Holmalle itsestään selvä valinta, mutta opintojen myötä ala osoittautui hänelle sopivaksi. Ensikosketuksen kuolevien potilaiden hoitoon ja elämän rajallisuuteen hän sai kahden opiskeluvuoden jälkeen sairaanhoitajan kesäsijaisena.
Holma toteaa, että nuori ihminen ei ajattele kuolemaa tai sitä, että elämä päättyisi. Kesä vaikutti voimakkaasti häneen.
– Sen kesän aikana moni potilas kuoli. Kokemus avasi sen, että olen tällaisella alalla, tähän on totuttava. Ei pelkästään lääkärinä, vaan ihmisenä.
Elämän haurauden näkeminen poisti illuusion siitä, että elämä jatkuisi loputtomiin.
Holma toteaa, että on tilanteita, joissa odotetaan kuolemaa. Jonkun kohdalle tulee hiljainen nukahtaminen, jonkun kohdalle traaginen onnettomuus. Mielessä on usein Raamatun kohtia, joita luetaan hautajaisissa.
– ”Sillä ihminen on kuin ruoho” (1. Piet. 1:24) tai ”opeta meille, miten lyhyt on aikamme” (Ps. 90:12). Ne ovat kauniita sanoja, mutta kun ne myös kokee ja näkee, niin ne eri tavalla konkretisoituvat ja alkavat vaikuttaa omaankin ajatukseen kuolemasta, elämästä ja elämän arvosta.
Tehtävänä suojella ja varjella
Jumala on elämän antaja, kaikkivaltias.
– Kristillisen arvopohjan kautta on selvää, että emme voi lähteä sille tielle, että potilaan itsemääräämisoikeuteen vedoten lähdetään aktiivisen kuolinavun antamiseen, eutanasiaan, painottaa Holma.
Hän viittaa lääkärin perusarvoihin ja tehtävään, joka ovat Hippokrateen ajoista pysynyt samana.
– Lääkärin tehtävä on suojella ja varjella elämää, lievittää kaikella ymmärryksellä kärsimystä, kipua ja oireita, joita sairauksiin liittyy.
Holma tietää, että jotkut lääkärit ovat eutanasian puolella, mutta esimerkiksi Suomen Lääkäriliitto vastustaa sitä.
Joskus ihmiset myös kuvittelevat, että jos on tarpeeksi rahaa ja löytyy riittävän pätevä lääkäri, niin elämää voi jatkaa tai lyhentää niiden avulla.
– Lääkärin työn taustalla on tieteellinen ajattelumalli. Koko ajan tulee uusia tutkimuksia ja ymmärrän sen rajallisuuden, miten vähän me ymmärrämme.
Kaikessa ei auta ihmisen kyvykkyys ja maksukyky.
Loppuvaiheessa lievitetään oireita
Eutanasia, eli aktiivinen potilaan auttaminen kuolemaan, on eri asia kuin se, että elämän loppupäässä joudutaan tilanteeseen, jossa kaikki käytettävissä olevat hoitokeinot on käytetty, eikä parantavaa lääketieteellistä hoitoa enää ole.
– Kun nähdään, että majan purkaja on aloittanut työnsä, luovutaan vaikuttamattomista hoidoista ja siirrytään oireita lievittävään hoitoon.
Elämän loppuvaiheen hoitoa kutsutaan saattohoidoksi ja palliatiiviseksi hoidoksi. Silloin hoidon tavoitteena on vähentää kärsimystä ja kunnioittaa elämää.
– Aktiivisen sairauden hoidon lopettaminen koetaan usein vaikeana. Siinä vaiheessa on erityisen tärkeää keskustella omaisten, ja jos mahdollista, myös potilaan kanssa, että yhdessä ymmärretään, miksi tässä ollaan.
Holma huomauttaa, että yleisessä keskustelussa erityisesti ne lääkärit, jotka ovat perehtyneet kuolevien hoitamiseen, eivät ole eutanasian kannalla.
– Meidän tulee kunnioittaa potilaan tahtoakin, mutta ei niin, että annetaan kuolinapua. Tahdon toteuttamisessa ammattilaisia auttaa potilaan hoitotahto, johon on kirjattu toiveita hoitoon liittyen.
Monenlainen elämä
Opiskeluajoista lähtien Tuomas Holmalle on ollut selvää, että elämä ei ole itsestäänselvyys.
– Minun tehtäväni on varjella elämää, joka on Jumalan lahja.
Hän nostaa esille taas Psalmin 90.
– Miten tärkeää on se, että osaisin ymmärtää, miten lyhyt on elämä, että olisin lähtöön valmis.
Hän muistelee myös Jobia, jolle Jumala antoi käsittämättömien kärsimysten jälkeen paremmat päivät.
– Moni vanha ajattelee, että hänet on unohdettu, eikä elämällä ole enää merkitystä. Vaikka inhimillisesti tuntuukin siltä, elämällä on salattu merkitys. Emme voi tietää, mitä Luoja on ajatellut meidän varalle. Arvokas elämä ei ole vain kaunis ja fiksu, vaan monenlainen elämä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys