Kun Kesäseuraradio avautui, Anna-Maija Sorvari ei meinannut malttaa hievahtaa radion äärestä mihinkään.
– Oli koskettavia haastatteluja, ihanaa musiikkia ja rakentavia artikkeleita monenlaisista päivänpolttavista aiheista, Sorvari muistelee suviseuraviikon ohjelmatarjontaa.
Tänä kesänä Sorvarit päättivät jäädä mökilleen etäsuviseuroihin, koska matka oli pitkä ja vähän väsyttikin.
– Hyvältä, mutta välillä myös haikealta tuntui seurata Suviseuroja, sanoo Sorvari.
Hänelle tuli ikävä sekä Espoon että Kanarian uskovaisia ystäviä, joiden tiesi olevan Suviseuroissa. Seurat välittänyt YouTube-kanava oli läppärin ruudulla auki aamuaikaisesta iltamyöhään.
– Mukavasti välittyi seuratunnelma sitäkin kautta.
Suviseuraperjantaina Sorvarit saivat muutaman ystävän ja lauantaina kahden lapsen perheet mökilleen jakamaan suviseuratunnelmaa.
– Paljon kuunneltiin puheita, lauluja ja muuta seuramenoa. Suviseuratorstain ja -perjantain saarnat puhuttelivat. Aisti ihan käsinkosketeltavasti, miten herkällä mielellä sananpalvelijat meitä kuulijoita palvelivat. Kauan odotetut ja valmistellut Suviseurat olivat taas alkamassa, siitä oli kaikilla kiitollinen mieli. Heidän monet omakohtaiset kertomuksensa toivat lohtua ja virvoitusta.
Hetkiä radion äärellä
Kesäseuraradio täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Sorvarit ovat kuunnelleet Kesäseuraradiota alusta asti.
– Kesäseuraradio on todella tärkeä. Radion kautta tulee ihan kuin juhlan tuntu arkiaskareisiinkin. Kun on lapsenlapsia ja porukkaa, kuuntelu on pinnallisempaa kaiken touhun keskellä. Ilahduttavaa on huomata, että lapsetkin välillä istahtavat kuuntelemaan puheita ja laulavat mukana. Automatkat tuntuvat lyhyemmiltä, kun pystyy keskittymään ohjelmiin kunnolla. Kesäseuraradio kulkee mukana sekä marjametsään että lenkille, Kesäseuraradion suurkuluttaja kuvailee.
Kesäseuraradion ajatteleminen tuo mieleen muistoja, joista Sorvari kertoo yhden:
– Ajeltiin Porin suviseuroihin 2017. Meillä oli kaksi alle 10-vuotiasta lastenlasta kyydissä. Kesäseuraradiosta tuli matkan aikana arkistosaarnoja. Yksi puhujista oli alajärveläinen Eino Salo, puolisoni Heikin isoisä. Saarnan aikana kuultiin erityisen paljon kiitosääniä. Lapset ihmettelivät, että mitä ihmettä, onko tuolla Suviseuroissa susia! Eivät olleet koskaan kuulleet moista. Aika harvoin enää kiitosääniä kuulee.
Mökkisuviseurat aiemminkin
Korona-aikaan Kesäseuraradio tuntui erityisen tärkeältä.
– Kun ei päässyt seuroihin, Kesäseuraradio oli kuin keidas erämaassa.
Sorvarit järjestivät mökkisuviseurat koronakesänä 2021. Yhtä lukuun ottamatta kaikki 11 lasta perheineen pääsivät mukaan. Seuroihin valmistauduttiin huolella: oli työvuoro-, majoitus-, ravintola-, ja kioskivastaavat. Löytyi asuntovaunu-, teltta- ja riippumattoalueet sekä sisämajoitus. Oli hankittu tutut suviseuraruuat. Ohjelmaa seurattiin sekä striiminä että bluetooth-kaiuttimen välityksellä. Noista päivistä jäi rakkaita muistoja.
Kiitollisuus monien panoksesta
Sorvari ihastelee ihmisiä, jotka luontevasti juttelevat haastattelutilanteissa. Puolisonsa menettäneen Karin ja lasten haastattelu kosketti, muistelut rakkaasta puolisosta ja äidistä. Kaipaus, mutta kuitenkin luottamus Jumalan huolenpitoon puhutteli. Samoin monet muutkin haastattelut, kauniita omakohtaisia kokemuksia uskon vahvistukseksi.
– On inhimillistä, että hakeutuu kuuntelemaan tuttuja ääniä, haastattelijoita ja haastateltavia, kotisiionin puhujien tuttuja äänenpainoja. Mutta niinkin on käynyt, että joku ääni on tullut tutuksi radion välityksellä, vaikka ihmistä ei henkilökohtaisesti tunnekaan, hymyilee Sorvari.
Häneltä Kesäseuraradio saa hyvää palautetta:
– Kesäseuraradion ohjelmat ovat niin ammattimaisesti, hienosti toimitettuja ja monipuolisia, että niitä on aina ilo kuunnella. Vaikka ei tarkoituksella asetu jotain tiettyä ohjelmaa kuuntelemaan, ilahtuu usein, että olipa hienoa, kun satuin avaamaan radion juuri nyt. Ja se musiikki, ihanat virret ja Siionin laulut, niihin en ikinä kyllästy.
Kesäseuraradion arvokas, koskettava päätöslähetys on toisaalta odotettu, toisaalta haikea tapahtuma, jota Sorvari ei voi jättää kuuntelematta.
– Kiitokset kaikille, jotka olette mahdollistaneet meille kaikille ihania kuunteluhetkiä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys