Mar­jaa­na Leh­to­a­ho

Vänt­ti­län kak­sos­ty­töt Frida ja Is­la syn­tyi­vät 3,5 vuot­ta sit­ten. Sa­maan ai­kaan kan­ga­sa­la­lai­set Vänt­ti­lät ra­ken­si­vat omaa ta­loa ja asui­vat kak­sos­ten kans­sa ker­ros­ta­lo­kak­si­os­sa.

– Oli­han se iso muu­tos sii­hen ai­em­paan elä­mään, kun ol­tiin ol­tu kah­des­taan yh­dek­sän vuot­ta, ja sit­ten tuli kak­so­set. Aja­tuk­sis­sa kävi, et­tä tämä mei­dän reit­ti ei mene ai­van nor­maa­lia pol­kua pit­kin, ker­too Ant­ti Vänt­ti­lä.

– Val­ta­va häm­men­nys vaih­tui ai­ka no­pe­as­ti kui­ten­kin iloon ja po­si­tii­vi­seen odo­tuk­seen, jat­kaa hä­nen vai­mon­sa Mar­jaa­na Vänt­ti­lä, jon­ka su­vus­sa oli kak­so­sia, jo­ten asia ei ol­lut ai­van uu­si.

Tu­le­vaa ar­kea kak­sos­ten kans­sa Vänt­ti­lät ei­vät kui­ten­kaan osan­neet, ei­vät­kä toi­saal­ta ha­lun­neet en­na­koi­da, vaan aja­tuk­se­na oli odot­taa sitä avoi­min mie­lin, etu­kä­teen mu­reh­ti­mat­ta.

Kak­sos­ten ol­les­sa vuo­den ja 10 kuu­kau­den ikäi­siä syn­tyi vie­lä kol­mas ty­tär, Met­te.

– On­han se ko­ko­nai­suus ol­lut ai­ka hur­ja en­sim­mäi­sen vuo­den ajan, mut­ta on­nek­si saa­tiin pal­jon apua koko ajan sekä ko­ti­pal­ve­lul­ta et­tä lä­hi­pii­ril­tä. Lä­hes koko ajan oli joku aut­ta­mas­sa meil­lä, muis­te­lee Mar­jaa­na.

– Ant­ti oli syn­nä­ril­tä as­ti sa­tap­ro­sent­ti­ses­ti mu­ka­na ja hoi­ti ai­na tois­ta ty­töis­tä, kun minä hoi­din tois­ta, ker­too Mar­jaa­na.

Ant­ti he­rä­si ai­na, kun oli ruo­ka-ai­ka.

– Läm­mi­tin tut­ti­pul­lon ja syö­tin. En saa­nut sii­hen oi­kein ver­tais­tu­kea ka­ve­reil­ta, jos ne sa­noi­vat, et­tä ei­vät ne he­rää sii­hen, jos vai­mo ruok­kii las­ta.

– Koen, et­tä mei­dän tii­mi­hen­ki on vah­vis­tu­nut, kun Ant­ti on ol­lut alus­ta as­ti niin vah­vas­ti las­ten­hoi­dos­sa mu­ka­na. Yö­he­räi­lyt­kin ovat ol­leet koko ajan mo­lem­pien har­teil­la, li­sää Mar­jaa­na.

– Isä on kyl­lä täys­työl­lis­tet­ty, kun on kak­so­set, vah­vis­taa Ant­ti.

Ar­ki Vänt­ti­löil­lä al­koi hel­pot­taa, kun pääs­tiin muut­ta­maan uu­teen ko­tiin. Kak­so­set oli­vat sil­loin noin puo­li­vuo­ti­ai­ta ei­vät­kä tar­vin­neet enää jat­ku­vas­ti sy­liä.

– Ei sil­loin voi teh­dä ko­ti­töi­tä, kun on kak­si sy­lis­sä, to­te­aa Ant­ti.

Frida ja is­la ovat ol­leet eri­tyyp­pi­siä per­soo­nia vau­vas­ta saak­ka, ja kui­ten­kin kak­so­si­den­ti­teet­ti on nä­ky­nyt sel­väs­ti. Van­hem­mat ovat muun mu­as­sa pyr­ki­neet muis­tut­ta­maan kak­so­sia, et­tei­vät he sa­noi­si asi­oi­ta toi­sen puo­les­ta, ku­ten et­tä ”meil­lä on näl­kä”.

Fri­dan ja Is­lan ver­tai­lua toi­siin­sa py­ri­tään myös per­hees­sä vält­tä­mään, sil­lä kak­so­set ovat yk­si­löi­tä niin kuin muut­kin si­sa­ruk­set. Kak­so­set ovat saa­neet tur­vaa toi­sis­taan esi­mer­kik­si päi­vä­ko­din al­ka­es­sa ja ovat tois­ten­sa leik­ki­ka­ve­rit.

Kak­so­sia odot­ta­vil­le per­heil­le Vänt­ti­lät ha­lu­ai­si­vat sa­noa, et­tä kak­so­suus on val­ta­va rik­kaus, vaik­ka työ­maa­ta­kin on.

– Ih­mi­set kiin­nit­tä­vät huo­mi­o­ta. Ker­ran­kin ai­van ou­to ih­mi­nen py­säyt­ti to­ril­la, ja sa­noi, et­tä on­nen­pek­ka, nau­rah­taa Ant­ti.

– Olem­me ko­ke­neet, et­tä kyl­lä apua saa, kun vain it­se pi­tää kyn­nyk­sen avun pyy­tä­mi­seen ma­ta­la­na, to­te­aa Mar­jaa­na.