Lin­da Käh­kö­nen

Olen Mar­jo Ki­vi­lom­po­lo, kou­vo­la­lai­nen si­sus­tu­sark­ki­teh­ti, yrit­tä­jä ja äi­ti.

Työn ja ko­tie­lä­män yh­teen­so­vit­ta­mi­nen on­nis­tuu mel­ko hy­vin, kos­ka yrit­tä­jä­nä voin vai­kut­taa ajan­käyt­töö­ni ja suun­ni­tel­la pro­jek­ti­ai­ka­tau­lut etu­kä­teen. Äi­tiys­lo­mil­la olen pi­tä­nyt työp­ro­jek­teis­ta tau­koa. Koen, et­tä saan työs­sä­ni ol­la oma it­se­ni.

Äi­din roo­li ja am­mat­ti­mi­nä tu­ke­vat ra­ken­ta­val­la ta­val­la toi­si­aan. Har­joi­tan am­mat­ti­a­ni osa-ai­kai­ses­ti ko­ti­äi­tiy­den rin­nal­la, kos­ka lap­sem­me ovat pie­niä. Jos pyr­ki­sin työs­ken­te­le­mään täy­si­ai­kai­ses­ti, mat­kus­ta­mi­nen li­sään­tyi­si tai rin­nal­le pi­täi­si et­siä muu­ta työ­tä.

Yleen­sä työs­ken­te­len aa­mu­päi­vi­sin, jol­loin kuo­puk­sem­me nuk­kuu päi­vä­u­nia. Asi­a­kas­ta­paa­mi­sia pys­tyy yleen­sä so­vit­te­le­maan il­toi­hin tai vii­kon­lop­pui­hin.

On iha­naa, kun saan työs­tä­ni ke­hu­ja ja asi­a­kas suo­sit­te­lee mi­nua tu­tuil­leen. Lap­sil­ta po­si­tii­vis­ta pa­lau­tet­ta har­vem­min saa, mut­ta työs­tä saa­tu kii­tos aut­taa jak­sa­maan ko­ti­as­ka­reis­sa­kin.

Alun pe­rin ha­lu­sin ark­ki­teh­dik­si. Hain kol­me ker­taa opis­ke­le­maan, ja kol­man­nel­la ker­ral­la laa­jen­sin ha­kua si­sus­tus- ja ka­lus­te­suun­nit­te­lul­la. Pää­sin sil­lä ker­taa Kou­vo­laan opis­ke­le­maan.

Lo­pul­ta si­sus­tu­sark­ki­teh­din työ on so­pi­nut hy­vin elä­män­po­lul­le­ni ja olen ol­lut tyy­ty­väi­nen am­mat­tii­ni.

Asi­ak­kais­sa­ni on sekä yk­si­tyis­hen­ki­löi­tä et­tä yri­ty­sa­si­ak­kai­ta. Teen mo­nen­lai­siin koh­tei­siin tila- ja si­sus­tus­suun­ni­tel­mia, jos­kus ly­hyt kon­sul­taa­ti­o­käyn­ti riit­tää sel­vit­tä­mään asi­ak­kaan on­gel­man.

Piir­rän myös eri­kois­ka­lus­tei­ta ja esi­mer­kik­si por­tais­ta mit­ta­ku­via suo­raan tuo­tan­toon. Tark­ka työ so­pii ma­te­maat­ti­sel­le luon­teel­le­ni hy­vin.

Li­säk­si työ­hö­ni kuu­luu eri­lai­siin ma­te­ri­aa­lei­hin tu­tus­tu­mis­ta ja ma­te­ri­aa­li­toi­mit­ta­jat tu­le­vat mie­lel­lään esit­te­le­mään uu­tuuk­sia.

An­toi­sim­pia ovat ko­ko­nais­val­tai­set pro­jek­tit, jois­sa saan ol­la mu­ka­na alus­ta lop­puun. Yleen­sä­kin si­sus­tu­sark­ki­teh­din työs­sä po­si­tii­vis­ta on se, et­tä työs­sä on näh­tä­vis­sä sel­keä aloi­tus- ja pää­te­pis­te.

Pa­ras­ta työs­sä­ni on mo­ni­puo­li­suus. Jo­kai­nen pro­jek­ti on eri­lai­nen ja vaa­tii yh­teis­työ­tä eri alo­jen am­mat­ti­lais­ten ja yri­tys­ten kans­sa.

Usein jou­dun haas­ta­maan it­se­ä­ni tu­tus­tu­maan jo­hon­kin it­sel­le­ni vie­raa­seen ai­hee­seen, ku­ten vaik­ka uu­den va­lai­si­men suun­nit­te­luun. Erääs­sä kir­jas­top­ro­jek­tis­sa jou­duin las­ke­maan eri kir­jo­jen hyl­ly­met­re­jä, jot­ta sain oi­ke­an­lai­set hyl­lyt va­li­tuk­si ti­laan.

Vä­lil­lä haas­tet­ta tun­tuu ole­van lii­kaa­kin ja aloit­ta­mi­nen tun­tuu vai­ke­al­ta. Lo­pul­ta on kui­ten­kin kii­tol­li­nen olo, kun on saa­nut op­pia uut­ta.

Olen huo­man­nut, et­tä tar­jo­tut työt ovat ai­na ihan ih­mi­sen teh­tä­vis­sä.