Joululomalle saapunut Silja (henkilöiden nimet muutettu) astui vanhempiensa kotiovesta sisään ja kuuli, että Kaarlo oli sinä päivänä oletettavasti huumepsykoosin seurauksena hypännyt sillalta alas ja kuollut. Kriisityöntekijät kävivät kotona, samoin uskovainen pappi. Kaiken karuuden keskellä laulettiin Varpunen jouluaamuna.
”Vaikka minulla on näin vaikea elämä, niin minä en koskaan tekis itsemurhaa”, oli isoveli sanonut. Silti tämä oli ollut ennakoitavissa. Vaikeudet alkoivat jo lapsuudessa, ja Kaarlo oli joutunut asumaan perhekodissa.
– Saatto hän sieltä joskus karata kotiinkin. Kyllä Kaarlo aina sano, että kotona oli hyvä. Muutenkin hän oli perheelle aina tosi semmonen lämmin, Silja kertoo.
Vaikka Kaarlo oli tehnyt rikoksia päihdekäytön takia, Siljan ei ollut koskaan tarvinnut pelätä häntä. Minnesota-hoidon myötä Kaarlo pääsi jopa hetkeksi eroon päihteistä.
– Joskus, kun oli itellä vaikeempi aika, niin Kaarlo lähetti mulle kirjeen, jossa luki: ”Kyllä sinä, rakas sisko, selviät mistä vaan. Minäkin selvisin linnasta.”
Rakas veli oli ollut, vaikka sitä Silja ei ollut toivonut, että tämän nimi ilmestyisi lehteen ikävien asioiden takia.
Suru syvenee
Toinen isoveli, Joakim, oli tunnollinen ja rehellinen ihminen, mutta oli joutunut kärsimään lapsuudesta saakka yksinäisyydestä ja masennuksesta. Kaiken lisäksi hän suri Kaarloa suuresti. Keväällä, koivun lehtien puhjetessa, hän auttoi Siljaa muutossa.
– Sillon hän kysy, että ”miten sun kämppikset on niin iloisia?” Ja sitten hän itse vastasi, että ”varmaan sen takia, kun ne on uskovaisia.”
Jouluna Joakim toi kaikille lahjat. Hän antoi Siljan halata. Sitten he eivät enää nähneet. Sisko soitti, että Joakim oli löydetty kuolleena kotoaan. Hän oli jättänyt jälkeensä kirjeen.
Perheen ja terapeutin tuki kantaa
Joakimin kuolema oli vielä paljon suurempi isku kuin Kaarlon, koska siihen ei ollut voinut varautua. Mieleen ei voinut olla tulematta kysymys ”kuka seuraavaksi?”
Tilanteesta selviämisessä muun perheen tuki oli merkittävä. Siljan oloa helpotti myös se, että hänellä oli juuri alkamassa terapia.
– Minun terapeutti sano hyvin, että ”te ootte niin paljon tehneet, että ei varmaan ole mitään, mikä olis voinut heidät pelastaa”. Tavallaan siis, että on myös aika toivottomia tilanteita: jos ihminen päättää sen tehdä, muiden on mahdotonta pelastaa. Toki silloin, kun voi vielä vaikuttaa päätökseen, niin se on eri asia.
Koivun lehdet tuovat vieläkin mieleen Joakimin, ja suru yllättää. Järkyttävien tapahtumien jälkeen kiitollisuus elämää kohtaan on kuitenkin kasvanut, ja ajan myötä suru osin korvautunut muistoilla.
Sanoja ei tarvita paljon
Veljien kuoleman jälkeen Silja yritti olla avoin, mutta ihmisten reaktiot tuntuivat erikoisilta. Ihmettelyä oli paljon, ja Silja koki jopa joutuvansa olemaan välillä toisille tukena enemmän kuin he olivat hänelle.
– Se oli aluksi rankkaa. Saattoi käpertyä sillä tavalla, ettei halunnutkaan olla niin avoin eikä mennä niin paljoa iltakyliin tai nähdä ihmisiä.
Itsemurhan tehneen läheisen kohtaamiseen Siljalla on neuvo: varsinkin silloin, kun asia on ihan vasta tapahtunut, tärkeintä on ilmaista jotenkin, että ymmärtää, että toinen on kokenut todella kovia. Sanoja ei välttämättä tarvita paljon. Läheisempien tuttujen kesken myös halaus voi sopia. Joskus näin suuren surun kohdanneesta ihmisestä kaikki toisten reaktiot voivat tuntua pahalta – tuntuu, että toiset eivät vain voi ymmärtää.
Jumala tietää kaiken
Myös uskovainen ihminen saattaa kärsiä vaikeasta psyykkisestä sairaudesta, joka aiheuttaa itsetuhoisuutta. Tämä herättää läheisissä ahdistusta ja vaikeita kysymyksiä: milloin ihminen on vastuussa omista teoistaan ja milloin hän ei niitä ymmärrä? Siihen voi kuitenkin aina luottaa, että Jumala tuntee ja tietää kaiken.
Itsemurhaa miettinyttä ihmistä Silja rohkaisee puhumaan asiasta ja hakemaan apua.
– Kyllä löytyy ihmisiä, jotka todellakin haluavat auttaa. Itsemurhaa ei kenenkään kannata tehdä.
Sunnuntaina 10. syyskuuta vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys