JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

"Huomenta, rakas"

Nykyiset blogit
10.6.2024 6.00

Juttua muokattu:

30.5. 12:39
2024053012395120240610060000

Ul­la Ha­lo­nen

Tä­män teks­tin al­ku­pe­rä si­joit­tuu tä­män aa­mu­ni en­sim­mäi­siin het­kiin. Työ­reis­sun vuok­si he­rä­tys­kel­lo­ni soi tun­tia nor­maa­lia ai­em­min. Ta­pa­ni mu­kaan kään­nyin no­pe­as­ti sam­mut­ta­maan he­rä­tyk­sen, et­tei se tur­haan häi­rit­si­si puo­li­so­a­ni.

Sa­maan ai­kaa kuu­lin yl­lät­tä­en sel­kä­ni ta­kaa uni­set sa­nat: "Huo­men­ta, ra­kas. "Vas­ta­sin hy­myil­len, et­tä oli­pa kau­niis­ti sa­not­tu. Olen pa­lan­nut noi­hin sa­noi­hin usei­ta ker­to­ja päi­vän ai­ka­na. Mi­ten yk­sin­ker­tai­set kak­si sa­naa te­ki­vät lii­an ly­hyik­si jää­neis­tä yö­u­nis­ta huo­li­mat­ta aa­mus­ta­ni ja päi­väs­tä­ni pa­rem­man. Sa­no­jen voi­maan liit­tyy se­kin, et­tä ne tu­li­vat ai­van yl­lät­tä­en. Puo­li­so­ni kuu­luu ni­mit­täin sii­hen jouk­koon, jon­ka mie­les­tä aa­mul­la pu­hu­mi­nen on vä­hin­tään­kin yli­ar­vos­tet­tua, jos ei suo­ras­taan kiel­let­tyä.

Mil­loin vii­mek­si joku on sa­no­nut si­nul­le jo­ta­kin kau­nis­ta tai hy­vää, mikä on jää­nyt unoh­tu­mat­to­ma­na mie­lee­si? Olen vii­me vuo­si­na tois­tu­vas­ti py­säh­ty­nyt ajat­te­le­maan, mi­ten sy­väl­li­ses­ti sa­nat to­del­la­kin vai­kut­ta­vat sii­hen, mil­lais­ta maa­il­maa luom­me ja mi­ten vai­ku­tam­me mui­hin ih­mi­siin. Raa­ma­tus­ta löy­tyy tä­hän­kin asi­aan pal­jon vii­sai­ta sa­no­ja. Esi­mer­kik­si Efe­so­lais­kir­jees­sä (4:29) muis­tu­te­taan: "Äl­kää pääs­tä­kö suus­tan­ne so­pi­ma­ton­ta pu­het­ta, vaan pu­hu­kaa sitä, mikä kul­loin­kin on hy­vää ja hyö­dyl­lis­tä ja kuu­li­joil­le ilok­si." Hy­vien sa­no­jen si­jaan kriit­ti­set ja ar­vi­oi­vat sa­nat tu­le­vat pal­jon hel­pom­min ihan miet­ti­mät­tä ja pyy­tä­mät­tä­kin suus­tam­me. Jaa­ko­bin kir­jees­sä (1:19) on oh­je, jos­sa ke­ho­te­taan: "It­se kun­kin tu­lee ol­la herk­kä kuu­le­maan mut­ta hi­das pu­hu­maan ja hi­das vi­haan".

Per­heis­sä on eri­lai­sia kult­tuu­rei­ta pu­hu­mi­sen suh­teen. Jois­sa­kin per­heis­sä pu­hu­taan tau­ko­a­mat­ta, toi­set pu­hu­vat koko ajan ko­val­la ää­nel­lä ja joi­den­kin per­hei­den sa­na­va­lin­nat voi­vat jär­kyt­tää sel­lai­siin tot­tu­mat­to­mia. Ha­vain­to­ni mu­kaan asi­aan vai­kut­ta­vat luon­ne­ky­sy­mys­ten li­säk­si per­heen koko, per­heen­jä­sen­ten iät ja eh­kä­pä su­ku­puo­li­kin. Oma lap­suu­den­per­hee­ni oli voi­ma­kas­tah­toi­sen ja vilk­kaan vel­jes­sar­jan vai­ku­tuk­ses­ta ää­ne­käs ja kie­len­käy­töl­tään kar­ke­a­kin. Ny­kyi­seen per­hee­see­ni kuu­luu täl­lä het­kel­lä "vain" koh­ta­lai­sen rau­hal­li­sia nuo­ria ai­kui­sia, jo­ten meil­lä on vä­lil­lä to­del­la hil­jais­ta. Eten­kin per­hee­ni mies­ten kans­sa voi ai­van vai­vat­ta ol­la pit­kiä ai­ko­ja hil­jaa vaik­ka­pa ruo­ka­pöy­däs­sä. Hei­dän hel­ma­syn­tei­hin­sä ei­vät ai­na­kaan kuu­lu Raa­ma­tun va­roi­tuk­set kol­mes­ta kie­len syn­nis­tä: tur­his­ta, il­keis­tä ja tyh­mis­tä pu­heis­ta.

Vuo­sia sit­ten kuu­lin erääl­lä työ­hy­vin­voin­nin lu­en­nol­la aja­tuk­sen, joka on vah­vas­ti vai­kut­ta­nut mi­nuun. Siel­lä ke­ho­tet­tiin poh­ti­maan sitä, mitä tuon mu­ka­na­ni työ­pai­kal­le­ni. Sa­man aja­tuk­sen voi hy­vin siir­tää mui­hin yh­teyk­siin. Mitä sinä esi­mer­kik­si tuot mu­ka­na­si, kun tu­let työ­päi­vän jäl­keen ko­tiin? Hä­peil­len muis­tan saa­pu­nee­ni ker­ran jos toi­sen­kin ko­tiin her­mot ki­re­äl­lä ken­kiä pot­kien ja to­de­ten ki­re­äl­lä ää­nel­lä jo­ta­kin sii­tä, mitä joku on tai ei ole teh­nyt.

Muis­tan vuo­sien ta­kaa myös ta­ri­nan erään mie­hen huo­li­puus­ta. Ko­tiin tul­les­saan tämä kos­ket­ti por­tin pie­les­sä ole­van koi­vun ok­sia. Työ­ka­ve­rin ih­me­tel­les­sä tou­hua tämä oli ker­to­nut ri­pus­ta­van­sa ko­tiin tul­les­saan työ­huo­let sii­hen odot­ta­maan. Näin hän saat­toi koh­da­ta ko­to­na odot­ta­van per­heen työ­a­si­oi­den hait­taa­mat­ta. Muis­tan, et­tä ta­ri­na kuu­los­ti sil­loin vä­hän hu­vit­ta­val­ta. Vas­ta ihan vii­me ai­koi­na olen ta­jun­nut, et­tä se to­del­la­kin on va­lin­ta, mitä tuon mu­ka­na­ni ja mitä hei­jas­tan mui­hin ih­mi­siin. Olen­kin al­ka­nut ko­tiin tul­les­sa­ni huik­kaa­maan reip­paas­ti ja huo­let­to­mas­ti "He­lou". Ai­ka yk­sin­ker­tais­ta, mut­ta toi­mii. Muu­ta­mien kuu­kau­sien jat­ku­nei­den ter­veh­dyk­sie­ni jäl­keen saa­tan saa­da nii­hin jopa vas­tauk­sia eri puo­lil­ta ta­loa.

Ter­veh­ti­mi­nen on vie­lä koh­ta­lai­sen help­poa mi­nul­le­kin, mut­ta han­ka­lis­ta asi­ois­ta pu­hu­mi­nen vaa­tii vie­lä har­joit­te­lua. Muu­ta­ma viik­ko sit­ten kir­joi­tin puo­li­sol­le­ni hä­nen pyyn­nös­tään säh­kö­pos­tia, kos­ka en pys­ty­nyt pu­hu­maan miel­tä­ni vai­vaa­vis­ta asi­ois­ta kas­vo­tus­ten. Aja­tus­ten pu­ke­mi­nen sa­noik­si ke­ven­si aja­tuk­sia mer­kit­tä­väs­ti. Puo­li­so­ni kiit­ti kir­joi­tuk­ses­ta, mut­ta yk­si­tyis­koh­tai­sem­pi vas­ti­ne on il­mei­ses­ti vie­lä ns. vai­hees­sa. Tä­män aa­mun yl­lät­tä­vät sa­nat oli­vat kui­ten­kin epäi­le­mät­tä osa tuo­ta vas­taus­ta.

UllaHalonen
Olen nelikymppinen äiti, puoliso, muistisairauksiin ja omaishoitoon erikoistunut tutkija ja yrittäjä, opiskelija ja liikkuja Jyväskylän Puuppolasta. Olen myös kissanomistaja, laulaja ja käsillä tekijä. Innostun uudesta, mutta toisen samanlaisen sukan neulominen on jo työlästä. Olen entinen ylisuorittaja, mutta nykyinen hidastaja, joka on herkistynyt elämän tärkeille asioille. Moninaisuus ja erilaisuus näkyvät myös kirjoituksissani. Kerrothan, jos koskettaa: ulla.m.halonen@gmail.com
14.6.2024

Nöyrät sinä pelastat, mutta ylpeiden katseen painat alas. Sinä, Herra, sytytät minun lamppuni, sinä, Jumala, tuot pimeyteeni valon. Ps. 18:28–29

Viikon kysymys