Aika ajoin on syytä pysähtyä tarkastelemaan Jumalan valtakunnan työn perustehtävää. Samalla on tarpeen tunnistaa kunkin aikakauden ilmiöitä ja toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia. 2000-luvun voimakas tekninen kehitys on avannut uusia mahdollisuuksia evankeliumin työlle tiedonkulun ja yhteydenpidon helpottuessa. Toisaalta maallistumiskehitys ja kristillisten arvojen mureneminen huolestuttavat.
SRK:n palvelutehtävässä keskeistä on muuttumattoman raamatullisen sanoman välittäminen. Tätä valoisaa ydintehtävää keskusyhdistys pyrkii toteuttamaan kehittämällä ajanmukaisia toimintatapoja niin kotimaassa kuin kansainvälisessä toimintaympäristössä yhdessä sisarjärjestöjen kanssa. Jumalan valtakunnan työllä on kestävä perusta, joka ei murru ajan ja toimintaympäristön muuttuessa. Paavali kirjoittaa: ”Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.” (1. Kor. 3:11.)
Jeesus antoi opetuslapsilleen tehtävän: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille” (Mark. 16:15). Tätä tehtävää kunkin ajan uskovaiset ovat tehneet Jumalan avaamien mahdollisuuksien mukaan. Apostoli Paavalin sanat Korintin seurakunnalle kuvaavat evankeliumin työn luonnetta: ”Puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan viisaudellaan vaan ilmensi Jumalan Hengen voimaa” (1. Kor. 2:4).
Parhaillaan eri puolilla Suomea valmistellaan tulevan kesän suuria seuroja ja leiritoimintaa. Ohjelmien toteuttaminen ja suunnitelmien hiominen Kesäseuraradion lähetyksiä varten on hyvässä vauhdissa. Seuramatkoja tehdään eri puolille maailmaa. Internetin välityksellä pidetään yhteyttä uskovaisiin ja järjestetään seuratilaisuuksia kaukaisiin kohteisiin.
On syytä pohtia, mikä on oleellista, kohtuullista ja perustehtävän mukaista. Työ on yhteistä ja tehtävien jakamiseen on tarpeen kiinnittää huomiota niin keskusyhdistyksen kuin rauhanyhdistystenkin työssä, jottei kenenkään kuormasta tule kohtuuton.
Jumalan valtakunnan työn ydin on evankeliumin julistaminen. Evankeliumi kirkastaa Pyhän Hengen kautta syntien anteeksiantamusta ja Jumalan valtakuntaa. Se rohkaisee uskovaista omakohtaisessa uskossa ja kutsuu rauhaa etsivää Jumalan valtakuntaan. On turvallista, että kaiken vajavaisuuden ja elämän rosoisuuden keskelläkin meillä on täydellinen Jumalan armo, joka ei koskaan lopu: ”Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa.” (Ps. 103:17.) Evankeliumi vapauttaa ja tuo kestävän ilon elämään.
Juha Kaarivaara, SRK:n pääsihteeri
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys