Kris­tus on Ju­ma­lan kirk­kau­den sä­tei­ly. Jee­sus Kris­tus on Ju­ma­lan Poi­ka. Hän on Ju­ma­lan täy­del­li­nen ja lo­pul­li­nen il­moi­tus (Ps. 2:6–8, Luuk. 1:67–71, Gal. 4:4): ”Mo­net ker­rat ja mo­nin ta­voin Ju­ma­la mui­noin pu­hui isil­lem­me pro­feet­tain suul­la, mut­ta näi­nä vii­mei­si­nä ai­koi­na hän on pu­hu­nut meil­le Po­jas­saan, jon­ka hän on pan­nut kai­ken pe­ril­li­sek­si ja jon­ka vä­li­tyk­sel­lä hän on myös luo­nut maa­il­mat” (Hepr. 1:1–2).

Alus­sa loi Ju­ma­la tai­vaan ja maan, kai­ken nä­ky­väi­sen ja nä­ky­mät­tö­män Sa­nal­laan (1. Moos. 1, Ps. 33:6, Ilm. 4:11). Sana on Poi­ka, Kris­tus (Joh. 1:1–3). Hep­re­a­lais­kir­je on saar­na, us­kon saar­na: ”Mut­ta us­ko on vah­va us­kal­lus nii­hin, joi­ta toi­vo­taan, ja ei nä­ky­mät­tö­mis­tä epäi­le. Sen kaut­ta ovat van­hat to­dis­tuk­sen saa­neet. Us­kon kaut­ta me ym­mär­räm­me, et­tä maa­il­ma on Ju­ma­lan sa­nal­la val­mis­tet­tu, ja et­tä kaik­ki, mitä me nä­em­me, ne ovat tyh­jäs­tä teh­dyt.” (Hepr. 11:1–3.)

Evan­ke­liu­min pais­te us­ko­vais­ten sy­dä­mis­sä

En­sim­mäi­se­nä luo­mi­sen päi­vä­nä Ju­ma­la sa­noi: ”Tul­koon val­keus, ja val­keus tuli” (1. Moos. 1:3). Hep­re­a­lais­kir­je avaa ian­kaik­ki­sen kirk­kau­den nä­kö­a­lan: ”Poi­ka on Ju­ma­lan sä­deh­ti­vä kirk­kaus, hä­nen ole­muk­sen­sa kuva, ja hän yl­lä­pi­tää kaik­kea ole­mas­sa ole­vaa sa­nan­sa voi­mal­la. Toi­mi­tet­tu­aan puh­dis­tuk­sen syn­neis­tä hän on aset­tu­nut kor­keuk­sis­sa is­tui­mel­leen Ma­jes­tee­tin oi­ke­al­le puo­lel­le. Näin hä­nes­tä on tul­lut en­ke­lei­tä suu­rem­pi, yh­tä lail­la kuin hä­nen saa­man­sa nimi on en­ke­lien ni­miä yl­häi­sem­pi.” (Hepr. 1:3–4.)

Kris­tuk­sen kas­vot lois­ta­vat us­ko­vais­ten sy­dä­mis­sä evan­ke­liu­min pais­tee­na (2. Kor. 4:4, 6). Tätä evan­ke­liu­mia saar­na­taan Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Pe­rus­tus on Po­jan, Kris­tuk­sen so­vi­tus­työs­sä. Syn­tiin lan­gen­neen ih­mis­kun­nan syn­nis­tä puh­dis­ta­mi­nen (Hepr. 1:3) mer­kit­si aja­tus­ta, ”joka Kris­tuk­sel­la Je­suk­sel­la oli, joka vaik­ka hän oli Ju­ma­lan muo­dos­sa, ei lu­ke­nut saa­liik­si Ju­ma­lan kal­tai­nen ol­la, Vaan alen­si it­sen­sä, ot­ti or­jan muo­don pääl­len­sä ja tuli mui­den ih­mis­ten ver­tai­sek­si, Ja löy­det­tiin me­nois­sa niin­kuin ih­mi­nen, nöy­ryyt­ti it­sen­sä ja oli kuo­le­maan saak­ka kuu­li­ai­nen, ja ris­tin kuo­le­maan as­ti” (Fil. 2:5–8).

Kris­tus on uu­den lii­ton Yli­pap­pi

Isän­sä kol­man­te­na päi­vä­nä kuol­leis­ta he­rät­tä­mäs­tä ja ylös tai­vaa­seen as­tu­nees­ta Po­jas­ta on tul­lut en­ke­lei­tä suu­rem­pi: ”Näin hä­nes­tä on tul­lut en­ke­lei­tä suu­rem­pi, yh­tä lail­la hä­nen saa­man­sa nimi on en­ke­lien ni­miä yl­häi­sem­pi. Ei Ju­ma­la ole yh­del­le­kään en­ke­lil­le mil­loin­kaan sa­no­nut: - Sinä olet mi­nun Poi­ka­ni, tänä päi­vä­nä minä si­nut syn­ny­tin. Ei myös­kään näin:

- Minä olen ole­va hä­nen Isän­sä, ja hän on ole­va mi­nun Poi­ka­ni. Kun Ju­ma­la jäl­len tuo esi­koi­sen­sa maa­il­maan, hän sa­noo: - Kaik­ki Ju­ma­lan en­ke­lit ku­mar­ta­koon hän­tä.” (Hepr. 1:4–6.)

Poi­ka on uu­den lii­ton Yli­pap­pi ”Mel­ki­se­de­kin sää­dyn jäl­keen” (Hepr. 5:5): ”Tu­lem­me nyt asi­an yti­meen: Meil­lä on yli­pap­pi, joka on aset­tu­nut tai­vais­sa is­tui­mel­leen Ma­jes­tee­tin val­tais­tui­men oi­ke­al­le puo­lel­le” (Hepr. 8:1). Tämä Yli­pap­pi uh­ra­si täy­del­li­sen ja ker­ta­kaik­ki­sen uh­rin (Hepr. 9:11–13): ”Ei­kä kau­ris­ten taik­ka va­sik­kain ve­ren kaut­ta, vaan hän on ker­ran oman ve­ren­sä kaut­ta men­nyt py­hään, ja ijan­kaik­ki­sen lu­nas­tuk­sen löy­tä­nyt” (Hepr. 9:12).

Kris­tus on toi­mit­ta­nut puh­dis­tuk­sen syn­neis­tä, ja ”hä­nen ve­ren­sä puh­dis­taa mei­dän oman­tun­tom­me kuo­le­man te­ois­ta, niin et­tä voim­me pal­vel­la elä­vää Ju­ma­laa” (Hepr. 9:14). Apos­to­li ke­hot­taa kii­tok­seen: ”Ja kiit­tä­käät Isää, joka mei­tä so­ve­li­aik­si teh­nyt on py­häin pe­ri­mi­sen osal­li­suu­teen val­keu­des­sa, joka mei­tä pi­mey­den val­las­ta pe­las­ti ja on mei­dät siir­tä­nyt rak­kaan Poi­kan­sa val­ta­kun­taan” (Kol. 1:12–13).

Roh­kai­su jat­ka­maan us­kon kil­voi­tus­ta

Hep­re­a­lais­kir­jeen kir­joit­ta­ja roh­kai­see: ”Sen täh­den myös me, et­tä meil­lä on näin suu­ri to­dis­tus­ten jouk­ko mei­dän ym­pä­ril­läm­me, niin pan­kaam­me pois kaik­ki kuor­ma ja syn­ti, joka ai­na mei­hin tart­tuu ja hi­taak­si te­kee, ja juos­kaam­me kär­si­väl­li­syy­den kaut­ta sii­nä kil­voi­tuk­ses­sa, joka mei­dän eteem­me pan­tu on, Ja kat­so­kaam­me us­kon al­ka­jan ja päät­tä­jän Je­suk­sen pääl­le, joka, vaik­ka hän olis kyl­lä tai­ta­nut iloi­ta, kär­si ris­tiä, ei to­tel­lut pilk­kaa, ja nyt is­tuu oi­ki­al­la kä­del­lä Ju­ma­lan is­tui­mel­la. Niin muis­ta­kaat hän­tä, joka sen­kal­tai­sen vas­ta­ha­koi­suu­den on syn­ti­sil­tä it­se vas­taan­sa kär­si­nyt, et­tet­te väsy tei­dän mie­les­sän­ne ja lak­kaa.” (Hepr. 12:1–3.)

Jou­lun kir­kas ilo

Kris­tus on Py­hän Hen­gen kaut­ta läs­nä seu­ra­kun­nas­saan (Matt. 28:18–20, Joh. 20:22–23). Kris­tuk­sen lä­het­ti­läi­nä, it­se ar­mon saa­nei­na, kut­sum­me ar­mos­ta osat­to­mia pa­ran­nuk­seen ja evan­ke­liu­min us­ko­mi­seen (2. Kor. 5:18–20). Läs­nä on jou­lun kir­kas ilo­sa­no­ma ar­mon vuon­na 2014: ”Sana tuli li­hak­si ja asui mei­dän kes­kel­läm­me. Me saim­me kat­sel­la hä­nen kirk­kaut­taan, kirk­kaut­ta, jon­ka Isä ai­no­al­le Po­jal­le an­taa. Hän oli täyn­nä ar­moa ja to­tuut­ta.” (Joh. 1:14.)

Ra­kas mat­ka­ys­tä­vä­ni Her­ras­sa Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa! Kris­tuk­sen tul­les­sa toi­sen ker­ran tu­lem­me hä­nen kal­tai­sik­seen (1. Joh. 3:2). Al­kaa täy­del­li­nen, ian­kaik­ki­nen ja kir­kas jou­lun juh­la.

Kyös­ti Pie­vi­läi­nen

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: Hepr. 1:1–6

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 12/2014.