Juha Luok­ka­la

Olet­ko miet­ti­nyt kos­kaan, mik­si on hyvä käy­dä seu­rois­sa tai osal­lis­tua Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön? Jos­kus tun­tuu sil­tä, et­tei jak­sa osal­lis­tua. Oli­si hel­pom­pi jää­dä ko­tiin. Oma ko­ke­muk­se­ni on, et­tä osal­lis­tu­mi­sen vai­va unoh­tuu, kun pää­see yh­tei­seen ko­koon­tu­mi­seen. Jos­kus en­nen rip­pi­kou­lu­lei­riä on tun­tu­nut, et­tä mik­si tuli lu­vat­tua läh­teä lei­rin pi­toon. Joka ker­ta on kui­ten­kin jää­nyt kii­tol­li­nen mie­li sii­tä, et­tä tuli läh­det­tyä.

Raa­ma­tus­sa roh­kais­taan luot­ta­maan Ju­ma­laan. Sii­nä ker­ro­taan us­kon tuo­mas­ta siu­nauk­ses­ta. Toi­saal­ta se ker­too myös vai­vas­ta, joka tu­lee ”ris­tin kan­ta­mi­ses­ta” (2. Tim. 1:7–10). Mo­net raa­ma­tun­koh­dat ker­to­vat sii­tä, kuin­ka us­kon ta­kia moni on kär­si­nyt vai­vaa. Usein niis­sä myös ker­ro­taan, mi­ten Ju­ma­la on aut­ta­nut vai­vas­sa.

Us­ko ei usein­kaan tee elä­mäs­tä yh­tään sen hel­pom­paa kuin epä­us­koi­sel­la­kaan. Ju­ma­la an­taa myös epä­us­koi­sen me­nes­tyä (Matt. 5:45).

Us­ko tuo kui­ten­kin siu­naus­ta elä­mään. Esi­mer­kik­si se var­je­lee yleen­sä päih­teil­tä, us­kot­to­muu­del­ta ja vä­ki­val­lal­ta, mut­ta syn­ti tuo näi­tä il­mi­öi­tä myös us­ko­vais­ten elä­mään. Us­kon kaut­ta on toi­vo ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä.

Da­niel jou­tui us­ko­mi­ses­ta joh­tu­vien va­lin­to­jen­sa ta­kia tu­li­seen pät­siin. Hän ei oman­tun­non syis­tä voi­nut pal­voa ku­nin­gas­ta Ju­ma­la­na. Ju­ma­la kui­ten­kin pe­las­ti Da­nie­lin tu­li­ses­ta pät­sis­tä. Mie­len­kiin­tois­ta on, et­tä tämä ta­pah­tu­ma toi Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja sen sa­no­maa esil­le koko Ba­by­lo­ni­an maa­kun­nas­sa. (Dan. 3:29.) Sa­mal­la ta­val­la Paa­va­li koki, et­tä ne vai­vat, joi­ta hän sai ko­kea, koi­tui­vat Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn hy­väk­si: ”Vel­jet, tah­don tei­dän tie­tä­vän, et­tä se, mitä mi­nul­le on ta­pah­tu­nut, on­kin ol­lut eduk­si evan­ke­liu­mil­le” (Fil. 1:12). Hän näki, et­tä us­ko­vai­set sai­vat li­sää roh­keut­ta ju­lis­taa Her­ran sa­naa en­tis­tä pe­lot­to­mam­min.

Us­ko­vais­ten elä­mä on usein esil­lä me­di­as­sa ja kans­sa­pu­heis­sa. Eh­kä suu­ril­la per­heil­lä, elä­män­ta­voil­la ja muil­la Ju­ma­lan las­ten elä­mään liit­ty­vil­lä asi­oil­la on myös lä­he­tys­työn nä­kö­kul­ma, siu­nauk­sen li­säk­si.

Lie­nee meil­le kai­kil­le tut­tua, et­tä us­kon tun­nus­ta­mi­nen ei ole ai­na ko­vin help­poa. Ken­ties tun­nus­ta­mi­nen on osal­taan us­kon hä­pe­ä­mis­tä tai oman us­kon heik­kou­den tun­te­mis­ta: ”Mikä minä olen ke­nel­le­kään pu­hu­maan us­kos­ta­ni”. Us­ko­va ih­mi­nen tun­nus­taa us­ko­aan en­nen kaik­kea elä­mäl­lään.

Ju­ma­lan lap­si voi luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­la käyt­tää lap­si­aan evan­ke­liu­min työs­sä tah­to­mal­laan ta­val­la. Se ei ole ih­mi­sen vaan Ju­ma­lan voi­man va­ras­sa.