Jari Kol­mo­nen

Ih­mis­ten kes­ken tu­lee sil­loin täl­löin eri­mie­li­syyk­siä. Nii­tä saat­taa tul­la esi­mer­kik­si ka­ve­rus­ten tai per­heen­jä­sen­ten kes­ken. Eri­mie­li­syy­det voi­vat ol­la pie­niä tai suu­ria. Pie­net eri­mie­li­syy­det saa usein hel­pos­ti so­vit­tua ja unoh­det­tua, suu­ret eri­mie­li­syy­det vaa­ti­vat pal­jon ar­mol­li­suut­ta ja an­teek­si­an­toa. Eri­tyi­sen ras­kaal­ta eri­mie­li­syy­det tun­tu­vat sil­loin, jos nii­tä on us­ko­na­si­ois­ta Ju­ma­lan las­ten vä­lil­lä. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa on ni­mit­täin ole­muk­sel­li­ses­ti läs­nä van­hurs­kaus, rau­ha ja ilo.

Apos­to­li Paa­va­li ke­hot­taa roo­ma­lais­kir­jees­sä, en­si sun­nun­tain Uu­den tes­ta­men­tin lu­ku­kap­pa­lees­sa, Ju­ma­lan lap­sia ra­ken­ta­maan kes­ki­näis­tä rau­haa ja vah­vis­ta­maan toi­si­aan (Room. 14:19). Roo­man seu­ra­kun­nas­sa ja kris­ti­kun­nas­sa laa­jem­min­kin oli ky­sy­mys­tä sii­tä, mitä kris­tit­ty voi syö­dä. Osa kris­ti­tyis­tä pyr­ki seu­raa­maan syö­mi­ses­sään Moo­sek­sen lais­sa ole­via sää­dök­siä ruu­an suh­teen. Paa­va­lin ta­voin oli kui­ten­kin myös mo­nia, jot­ka ei­vät ko­ke­neet Moo­sek­sen lain sää­dök­siä vel­voit­ta­vi­na.

Paa­va­li ke­hot­ti roo­ma­lai­sia toi­mi­maan niin, et­tei­vät he pa­hen­tai­si toi­sia Ju­ma­lan lap­sia. Ky­sy­mys syö­mi­ses­tä liit­tyi myös sii­hen, et­tä osa kris­ti­tyis­tä oli en­nen ol­lut juu­ta­lai­sia, toi­set puo­les­taan oli­vat kään­ty­neet kris­ti­tyik­si pa­ka­naus­kon­nois­ta. Juu­ta­lai­suu­des­ta kään­ty­neil­lä Moo­sek­sen laki oli tut­tua jo lap­suu­des­ta saak­ka, ja myös ruo­kai­lua kos­ke­vat sää­dök­set puh­tais­ta ja epä­puh­tais­ta ruu­is­ta oli­vat sy­väl­le mie­leen juur­tu­nei­ta. Pa­ka­naus­kon­nois­ta kään­ty­neil­lä puo­les­taan ei ol­lut taus­tal­la sa­man­lai­sia vah­vo­ja käs­ky­jä syö­mis­tä kos­kien.

Paa­va­li kir­joit­ti roo­ma­lais­kir­jees­sä use­aan ker­taan, et­tä mi­kään ruo­ka ei ole epä­puh­das­ta, mut­ta jos joku ko­kee tie­tyt ruu­at epä­puh­taak­si, hän­tä ei sii­tä saa pil­ka­ta. ”Hy­väk­sy­kää jouk­koon­ne myös sel­lai­nen, joka on us­kos­saan heik­ko” (Room. 14:1), Paa­va­li kir­joit­ti ai­em­min Roo­ma­lais­kir­jees­sä. Ky­sei­nen ke­ho­tus on pu­hut­te­le­va myös tänä ai­ka­na. Ke­ho­tus si­säl­tää aja­tuk­sen, et­tä Ju­ma­la voi ava­ta us­kon asi­oi­ta ih­mi­sel­le myös pik­ku­hil­jaa ajan ku­lu­es­sa, ja an­taa hei­kol­le voi­maa.

Paa­va­lin aja­tus syö­mi­ses­tä si­vu­seik­ka­na on olen­nai­nen, sil­lä ku­ten Paa­va­li kir­joit­taa: ”Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ei ole syö­mis­tä ei­kä juo­mis­ta, vaan van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa, jot­ka Pyhä Hen­ki an­taa” (Room. 14:17). Kris­tit­ty saa vai­kei­na­kin het­ki­nä pa­la­ta sii­hen, mitä Ju­ma­la lah­joit­taa lap­sel­leen. An­teek­si­an­ta­mus ja ar­mol­li­suus toi­sia koh­taan syn­tyy, kun kä­sit­tää sen mit­taa­mat­to­man suu­ren lah­jan, jos­ta saa ol­la osal­li­nen.