Jorma Vuorma
Löysin kirjoituksen, jossa edesmennyt isäni muisteli sotarintaman tapahtumia huhtikuulta 1942. Siinä kerrottiin, kuinka vihollinen oli saartamassa mottiin eli vihollisia oli joka puolella ja poispääsy vaikeaa. Suomalaiset joukot joutuivat perääntymään, ja isäni oli perääntyvien joukossa.
Tuli aika pitää tauko. Leiripaikan vieressä isäni katse oli osunut puussa olevaan möhkäleeseen. Hän oli pysähtynyt ja katsellut ympäristöä. Jalkojen juuressa oli siima. Jos hän olisi astunut askeleenkin eteenpäin, siima olisi laukaissut miinan. Arvata voi, mitä miina olisi räjähtäessään tehnyt. Onneksi Jumalan varjelus oli mukana. Psalmissa kirjoitetaan: ”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen” (Ps. 91:11–12).
Vapaa isänmaa on vaatinut uhrinsa. Monet menettivät terveytensä tai henkensä. Moni itki menetettyä aviopuolisoa, lastaan tai muuta läheistään. Moni lauloi kiitosta, kun tuli rauhan aika. Lukuisat rukoilivat isänmaamme puolesta.
On tärkeää kunnioittaa edesmenneen sukupolven tekemää uhrausta vapautemme eteen. Saamme laulaa kansakuntana kiitosta Jumalalle ja tutkia ihastellen Jumalan kaikkivaltiutta. Yhdessä selvittiin silloin, ja yhdessä selviämme myös tästä Jumalan antamasta ajasta.
Vapaa isänmaa on Jumalan lahja. Huhtikuussa vietettävä kansallinen veteraanipäivä on muistuttamassa vapaasta isänmaasta ja vapauden hinnasta. Päivän tarkoitus on pitää esillä maamme historiaa ja sitä, ettei kaikki ole itsestäänselvää. Voimme pohtia, pidämmekö saavutettuja etuja sellaisina, ettemme voisi jostain luopua.
Haluamme kannustaa lapsiamme ja nuoriamme rakentamaan yhteiskuntaa. Haluamme kannustaa opiskelemaan, perustamaan perheitä, rakentamaan koteja sekä toimimaan sen paikkakunnan parhaaksi, missä asumme.
Isänmaamme rakentamisessa sodan jälkeen kansa puhalsi yhteen hiileen. Yhdessä rakennettiin kyläkunnittain taloja talkoilla. Itsekkyys ei ollut ensisijalla. Nyt ajassamme tarvitaan innostusta, toisista huolehtimista ja iloista ilmapiiriä, että näkisimme valoa edessämme. Tässäkin saamme luottaa Jumalan johdatukseen ja varjelukseen.
Daavidin psalmi 66 kehottaa meitä iloitsemaan ja veisaamaan Jumalan kunniaksi. Daavid tiesi omasta elämästään, mitä tarkoittaa Jumalan apu ja turva. Jumala oli nostanut Daavidin ”sontaisesta loasta” eli synnin tieltä turvalliselle perustalle Hyvän Paimenen hoitoon (Ps. 40:2). Jumala oli auttanut sodassa vihollisten keskellä. Daavid kehotti katselemaan Jumalan ihmeellisiä tekoja ja varjelusta.
Joskus elämä on kuin konttaamista, jolloin tuntuu, ettei mikään toimi ja etene. Sekin kuuluu elämään. Jumalan sana muistuttaa monien esimerkkien kautta elämän voimavaroista ja tärkeysjärjestyksestä, ettemme unohtaisi Jumalan tekoja.
Psalmi 78 kehottaa panemaan toivomme Jumalaan (Ps. 78:5–6). Meillä on toivo vielä paremmasta eli taivaan kodista, jonne olemme matkalla. Kannattaa olla uskollinen “Jumalan sotamies” (2. Tim. 2:3) valvoen ja syntihaavoja hoitaen. Kannattaa myös puhua asioista, jotka matkaa hidastavat. Puhuminen helpottaa.
Parempaa on edessä. Taivaan kodissa ei ole kiusauksia, eikä siellä muisteta, että on oltu sodassa. Jeesus Jumalan poikana on kärsinyt, kuollut ja ylösnoussut haudasta sinun ja minun syntien tähden siksi, että meillä olisi rauha. Siinä on meidän turvamme.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys