Sam­po San­dell

Suo­mes­sa on elet­ty poik­keuk­sel­li­sen pit­kää rau­han ai­kaa. Suu­rin osa täl­lä het­kel­lä elos­sa ole­vis­ta suo­ma­lai­sis­ta ei ole ko­ke­nut elä­mäs­sään so­taa. Tal­vi- ja jat­ko­so­ta ovat kui­ten­kin muis­tis­sa kan­sa­kun­nan lä­hi­his­to­ri­a­na ja lä­heis­ten ko­ke­muk­si­na. Myös use­at maa­ham­me muut­ta­neet ovat elä­neet so­dan kes­kel­lä.

Van­ha tes­ta­ment­ti ker­too Ju­ma­lan lu­pauk­sen kan­san vai­heis­ta, joi­hin kuu­luu so­tia eri­lai­sia vi­hol­li­sia vas­taan. Mo­net Raa­ma­tun ajan ih­mi­set ko­ki­vat so­tia hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti, ja use­at Raa­ma­tun kir­jat ker­to­vat tais­te­luis­ta. Eri kir­joit­ta­jat käyt­tä­vät so­dan ku­vaus­ta kie­li­ku­va­na kris­tit­ty­jen va­el­luk­ses­ta maa­il­mas­sa.

Paa­va­li ke­hot­taa kris­tit­ty­jä pu­ke­maan pääl­le Ju­ma­lan tais­te­lu­va­rus­tuk­sen. Tuon va­rus­tuk­sen avul­la voi pi­tää puo­lia pa­ho­lais­ta ja hä­nen hen­ki­val­to­jaan vas­taan. Va­rus­teet eli to­tuu­den vyö, van­hurs­kau­den haar­nis­ka, evan­ke­liu­min jal­ki­neet, us­kon kil­pi, pe­las­tuk­sen ky­pä­rä ja Hen­gen miek­ka on saa­tu Ju­ma­lal­ta. (Ef. 6:14–17.) Nii­den avul­la ja Ju­ma­lan voi­mal­la on mah­dol­lis­ta seis­tä lu­ja­na ja py­syä tais­te­lus­sa voi­tol­la.

Pro­fee­tat en­nus­ti­vat Ju­ma­lan kan­san luo­pu­mi­ses­ta seu­raa­van tap­pi­oi­ta tais­te­luis­sa. He nuh­te­li­vat epä­ju­ma­lia pal­ve­le­maan lan­gen­nut­ta omai­suus­kan­saa ja ke­hot­ti­vat te­ke­mään pa­ran­nuk­sen eli ka­tu­maan ja kään­ty­mään ta­kai­sin Ju­ma­lan osoit­ta­mal­le tiel­le. Usein pro­feet­to­jen en­nus­tuk­set päät­ty­vät ku­vauk­seen tu­le­vas­ta rau­han ajas­ta: “Sinä päi­vä­nä minä luon rau­han: Vil­lie­läi­met, tai­vaan lin­nut, maan ma­te­li­jat ei­vät enää tuo­ta vaa­raa. Minä sär­jen jou­sen ja mie­kan, niin et­tei so­tia enää käy­dä. Minä an­nan kan­sa­ni asua tur­vas­sa.” (Hoos. 2:20.)

Ju­ma­la an­toi kan­sal­leen usei­ta rau­han ai­ko­ja. Ju­ma­lan tah­don mu­kai­nen elä­mä kui­ten­kin unoh­tui no­pe­as­ti rau­han saa­vut­tua, ja Is­ra­e­lin kan­sa lan­ke­si taas pal­ve­le­maan epä­ju­ma­lia.

Ih­mi­sen luon­to ei ole muut­tu­nut. Jo­kai­nen ko­kee omas­sa it­ses­sään, et­tä syn­ti on erot­ta­mas­sa Ju­ma­las­ta. Ny­ky­a­jan epä­ju­ma­lat ovat eri­ni­mi­siä kuin Raa­ma­tun ai­koi­na, mut­ta ne ve­tä­vät yh­tä voi­mak­kaas­ti puo­leen­sa. Sik­si tar­vit­sem­me seu­ra­kun­nan hoi­toa ja evan­ke­liu­min vah­vis­tus­ta. So­vi­tuk­sen saar­na an­taa rau­haa le­vot­to­man maa­il­man kes­kel­lä.

Pro­feet­to­jen en­nus­tuk­set rau­has­ta kä­vi­vät to­teen, kun Ju­ma­la saa­pui so­vit­ta­maan maa­il­man syn­nit pie­nen lap­sen muo­dos­sa. Hä­nes­tä Je­sa­ja en­nus­taa jou­lun pro­fe­ti­as­sa: ”Lap­si on syn­ty­nyt meil­le, poi­ka on an­net­tu meil­le. Hän kan­taa val­taa har­teil­laan, hä­nen ni­men­sä on Ih­meel­li­nen Neu­von­tuo­ja, Vä­ke­vä Ju­ma­la, Ian­kaik­ki­nen Isä, Rau­han Ruh­ti­nas.” (Jes. 9:5.)

Jee­sus tuli maa­il­maan kor­jaa­maan syn­tiin­lan­kee­muk­ses­sa ta­pah­tu­neen va­hin­gon. Hän toi va­lon pi­mey­teen ja voit­ti so­dan pi­mey­den val­to­ja vas­taan. Voi­ton an­si­os­ta on lupa us­koa syn­nit an­teek­si täs­sä ajas­sa.

Rau­han evan­ke­liu­mi an­taa voi­maa us­ko­vil­le ja kut­suu Ju­ma­las­ta eroon jou­tu­nei­ta. Us­kon syn­nyt­tä­mää Ju­ma­lan rau­haa maa­il­ma ei voi an­taa. Sen Ju­ma­la lah­joit­taa sy­dä­meen. Ju­ma­lan lap­si pää­see ker­ran tai­vaa­seen, jos­sa al­kaa ikui­nen rau­han ai­ka. Sik­si Ju­ma­lan rau­has­ta kan­nat­taa pi­tää kiin­ni tä­nään­kin.