Jaak­ko Kal­ta­ka­ri

Mi­tään ei saa il­mai­sek­si. Tä­män ar­kie­lä­män to­si­a­si­an voi ko­kea päi­vit­täin. Kaup­po­jen hyl­lyt ovat täyn­nä ta­va­raa, mut­ta il­man ra­haa ei pää­se naut­ti­maan ha­lu­a­mas­taan tuot­tees­ta. Myös ta­voit­tei­den saa­vut­ta­mi­nen vaa­tii usein vai­van­nä­köä, aher­ta­mis­ta ja jopa puur­ta­mis­ta.

Lap­sil­le van­hem­mat ha­lu­a­vat usein te­roit­taa, kuin­ka ah­ke­ruus opis­ke­lus­sa ja työs­sä pal­ki­taan. Ar­kie­lä­män to­del­li­suu­des­sa ei saa­da mi­tään ar­mos­ta.

Ker­toi­han Luo­ja­kin syn­tiin lan­gen­neel­le Aa­da­mil­le, mitä jo­ka­päi­väi­sen lei­vän eteen on ih­mi­sen teh­tä­vä: ”Ot­sa hies­sä si­nun on han­kit­ta­va lei­pä­si, kun­nes tu­let maak­si jäl­leen, sil­lä sii­tä si­nut on otet­tu” (1. Moos. 3:19).

Ih­mi­sen pe­las­tu­mi­ses­sa omat teot ja an­si­ot on ko­ko­naan unoh­det­ta­va. Moni syn­nin­tun­nos­sa ole­va ih­mi­nen ky­syy: ”Mitä mi­nun on teh­tä­vä, et­tä pe­las­tui­sin ja sai­sin ian­kaik­ki­sen elä­män?” He­rän­nyt ih­mi­nen ajat­te­lee jär­jen mu­kaan, et­tä on suo­ri­tet­ta­va hy­viä te­ko­ja, jot­ta Ju­ma­la hy­väk­syi­si hä­net.

Ju­ma­la rak­kau­des­saan tah­too py­säh­dyt­tää he­rän­neen ih­mi­sen. Val­ta­kun­nas­taan Ju­ma­la kut­suu ih­mis­tä omis­ta­maan ar­moa, Jee­suk­sen so­vin­to­työn kaut­ta. Näin ta­pah­tui Efe­son us­ko­vai­sil­le, jot­ka ot­ti­vat vas­taan apos­to­li Paa­va­lin ju­lis­ta­man evan­ke­liu­min. Apos­to­li kir­joit­ti heil­le: ”Ar­mos­ta Ju­ma­la on tei­dät pe­las­ta­nut an­ta­mal­la teil­le us­kon. Pe­las­tus ei ole läh­töi­sin teis­tä, vaan se on Ju­ma­lan lah­ja. Se ei pe­rus­tu ih­mi­sen te­koi­hin, jot­tei ku­kaan voi­si yl­peil­lä.” (Ef. 2:8–9.)

Ju­ma­la kut­suu edel­leen­kin maa­il­mas­sa elä­viä val­ta­kun­taan­sa Py­hän Hen­ken­sä kaut­ta. Kris­tuk­sen pal­ve­li­jat pi­tä­vät esil­lä so­vi­tuk­sen sa­naa. Syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen va­paut­ta­va vies­ti avaa sa­no­man us­ko­val­le Ju­ma­lan ar­mon Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa.

Ju­ma­lan pe­las­ta­va ar­mo opet­taa kaik­kia us­ko­vai­sia elä­mään Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­ses­ti. ”Se kas­vat­taa mei­tä hyl­kää­mään ju­ma­lat­to­muu­den ja maa­il­mal­li­set hi­mot ja elä­mään hil­li­tys­ti, oi­ke­a­mie­li­ses­ti ja Ju­ma­laa kun­ni­oit­ten täs­sä maa­il­mas­sa” (Tiit. 2:11–12). Ju­ma­lan ar­mo vai­kut­taa us­ko­vai­sis­sa niin, et­tä ”me odo­tam­me toi­vom­me to­teu­tu­mis­ta, suu­ren Ju­ma­lan ja Va­pah­ta­jam­me Jee­suk­sen Kris­tuk­sen kirk­kau­den il­mes­ty­mis­tä” (Tiit. 2:13).

Us­ko­vai­set saa­vat ru­koil­la, et­tä pe­las­tus on joka päi­vä yk­sin us­kos­ta, yk­sin ar­mos­ta, yk­sin Kris­tuk­sen an­si­on täh­den. Pit­kä us­kon­kil­voi­tus­kaan ei tuo Ju­ma­lan lap­sel­le an­si­oi­ta.