Ilk­ka Ma­ju­ri

Uh­kaa­ko sai­raus tai on­net­to­muu­det? On­ko me­nes­tys epä­va­kai­den mark­ki­noi­den va­ras­sa? Ovat­ko lap­set ura­ke­hi­tyk­sen es­tee­nä? Näi­tä ai­kam­me ih­mi­nen saat­taa pe­lok­kaas­ti poh­tia.

Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa Is­ra­e­lin kan­sa oli jou­tu­nut pak­ko­siir­to­lai­suu­teen ol­tu­aan yli­mie­li­nen Ju­ma­lan neu­voil­le. Or­juu­des­ta huo­li­mat­ta pro­feet­ta Je­re­mia ke­hot­taa kan­saa kat­so­maan tu­le­vai­suu­teen toi­vol­la. Hän myös ke­hot­taa toi­mi­maan kuu­li­ai­ses­ti paik­ka­kun­nan par­haak­si ja es­tä­mään Ju­ma­lan tah­don vas­tai­nen syn­ty­vyy­den sään­nös­te­ly. Li­säk­si lu­va­taan, et­tä asuin­pai­kan me­nes­tys on myös us­ko­vien me­nes­tys. Saat­taa tun­tua ris­ti­rii­tai­sel­ta, et­tä or­juu­den kes­kel­lä Ju­ma­la ke­hot­taa vaa­li­maan vi­hol­lis­kan­san me­nes­tys­tä.

Jat­ku­va myö­tä­mä­ki ei vält­tä­mät­tä ole ih­mi­sel­le hy­väk­si. Sik­si Ju­ma­la huo­leh­tii, et­tei vauh­ti elä­mäs­sä pää­se kas­va­maan lii­kaa. Ju­ma­lan tah­don to­teu­tu­mi­nen on pal­jon suu­rem­paa siu­naus­ta kuin ajal­li­nen me­nes­tys. Ju­ma­la ve­tää mei­tä lä­hem­mäk­si it­se­ään myös ko­et­te­le­mus­ten ja kär­si­mys­ten avul­la, et­tei tär­kein asia, us­ko, unoh­tui­si.

Kris­ti­tyil­le esi­val­ta on Ju­ma­lan sää­tä­mä. Näin oli pak­ko­siir­to­lai­suu­des­sa­kin. Ju­ma­lan sana ke­hot­taa kuu­li­ai­suu­teen: ”Joka vas­tus­taa esi­val­taa, nou­see siis Ju­ma­lan sää­dös­tä vas­taan” (Room. 13:2). Kris­tus it­se an­toi par­haan esi­ku­van kuu­li­ai­suu­des­ta.

Jo Je­re­mi­an ai­kaan oli tar­vet­ta ot­taa kan­taa lap­si­ky­sy­myk­seen. Ju­ma­la on elä­män ja kuo­le­man Her­ra. Hän an­taa so­pi­van mää­rän lap­sia per­hee­seen.

Eräs nuo­ri to­te­si ha­vah­dut­ta­vas­ti: ”Aja­tel­kaa, jos van­hem­pam­me oli­si­vat ha­lun­neet sään­nös­tel­lä syn­ty­vyyt­tä, kuin­ka mon­ta hie­noa ih­mis­tä täs­tä­kin ym­pä­ril­täm­me puut­tui­si.” Eräs isoi­sä puo­les­taan ker­toi: ”Ai­na kun kat­son pie­nen lap­sen vi­at­to­mia kas­vo­ja, huo­maan toi­vo­ni pa­rem­mas­ta li­sään­ty­vän.”

On tär­ke­ää, et­tä an­nam­me kai­ken tuen ja kan­nus­tuk­sen niin per­heet­tö­mil­le kuin per­heel­li­sil­le nuo­ril­le ja ker­rom­me, et­tä kan­nat­taa us­koa Ju­ma­las­ta hy­vää, oli­pa elä­män­ti­lan­ne mikä ta­han­sa.

Elä­män mer­ki­tyk­sel­li­syy­den voi ym­mär­tää myös ar­ki­sen puur­ta­mi­sen pa­ris­sa sil­loin, kun elä­män tar­koi­tus kir­kas­tuu us­kon kaut­ta. Lo­pul­ta ai­noa tär­keä on us­ko. Us­ko elää ian­kaik­ki­sen toi­von to­del­li­suu­des­sa, ja ajas­sam­me us­ko saa ai­kaan rak­kau­den. Tois­tem­me pal­ve­lu on täl­löin lä­him­mäi­sen­rak­kaut­ta Ju­ma­lan kun­ni­ak­si.

Us­ko­van me­nes­tys on vai­keuk­sis­ta huo­li­mat­ta Ju­ma­lan hal­lin­nas­sa. Vas­toin­käy­mis­ten kans­sa kamp­pai­le­va ei ole yk­sin. Paa­va­li loh­dut­taa: ”Olem­me kai­kin ta­voin ah­taal­la mut­ta em­me um­pi­ku­jas­sa, neu­vot­to­mia mut­ta em­me toi­vot­to­mia, vai­not­tu­ja mut­ta em­me hy­lät­ty­jä, maa­han lyö­ty­jä mut­ta em­me tu­hot­tu­ja” (2. Kor. 4:8–9). Voi­mam­me on lop­puun as­ti evan­ke­liu­mis­sa.