Muis­tat­ko esi­van­hem­pie­si ni­miä? On­ko su­vus­sa­si ol­lut joku ni­mel­tään laa­jal­ti tun­net­tu tai sel­lai­ses­sa ajal­li­ses­sa teh­tä­väs­sä toi­mi­nut hen­ki­lö, jon­ka nimi on py­sy­nyt usei­den muis­tois­sa? It­se muis­tan ni­mel­tä iso­van­hem­pa­ni ja joi­tain hei­dän van­hem­pi­aan. Li­säk­si olen kuul­lut, et­tä su­vus­sa­ni on jos­kus ai­koi­naan ol­lut so­ti­lai­ta ja jopa aa­te­li­sia.

Lut­he­rin esi­pu­heen mu­kaan psal­mis­sa 89 en­nus­te­taan ver­taus­ku­val­li­ses­ti Jee­suk­sen elä­mäs­tä maan pääl­lä. Psal­mis­ta voi­daan lu­kea, kuin­ka en­nus­tus­ten mu­kaan Ju­ma­la va­lit­see ja uh­raa ai­no­an poi­kan­sa ih­mi­sen pe­las­ta­mi­sek­si, Jee­sus voi­del­laan ja Ju­ma­la voi­mal­laan he­rät­tää hä­net kuol­leis­ta (Joh. 14:6, Mark. 14:3–9, Matt. 28:1–8). Psal­mi ker­too Jee­suk­ses­ta: ”Her­ra on mei­dän kil­pem­me, Is­ra­e­lin Pyhä mei­dän ku­nin­kaam­me” (Ps. 89:18). Ku­nin­gas Daa­vi­din su­vus­ta oli myö­hem­min syn­ty­vä ”ruu­su Ii­sain juu­ren”. Hän syn­tyi ku­nin­kai­den su­kuun kaik­kien ih­mis­ten tur­vak­si, uu­si ar­mah­ta­va ku­nin­gas, joka ei ol­lut ajal­li­nen vaan ian­kaik­ki­nen.

Ih­mis­mie­li saat­taa jos­kus aja­tel­la, et­tä ajal­li­ses­ti tun­ne­tus­sa ja eh­kä vau­raas­sa­kin su­vus­sa elä­nyt oli­si jol­lain ta­val­la pa­rem­pi­o­sai­nen kuin niin sa­no­tut ”ta­val­li­set tal­laa­jat”. Ju­ma­lan edes­sä jo­kai­nen ih­mi­nen on sa­ma­nar­voi­nen ja jo­kai­sen ih­mi­sen elä­mäl­lä on mer­ki­tys sekä teh­tä­vä. Ju­ma­lan tah­to on, et­tä myös ih­mi­set ajat­te­li­si­vat sa­moin. Ih­mi­set saat­ta­vat kui­ten­kin her­käs­ti lo­ke­roi­da ja ar­vi­oi­da toi­si­aan nä­ky­vän ja ajal­li­sen pe­rus­teel­la.

Myö­hem­min psal­mis­sa ku­va­taan Daa­vi­din su­vun säi­ly­vän iä­ti. Tämä suku on vie­lä tä­nä­kin päi­vä­nä maan pääl­lä. Se on us­ko­vais­ten jouk­ko, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta. Sii­nä val­ta­kun­nas­sa saa­daan ja an­ne­taan syn­te­jä an­teek­si Ju­ma­lan ar­mos­ta, Py­hän Hen­gen voi­mal­la. Tätä ar­moa Ju­ma­la ei aio ot­taa pois ja pi­tää lu­pauk­sen­sa (Ps. 89:27–30). Val­ta­kun­nas­sa on ku­nin­kaa­na ikui­nen ku­nin­gas Jee­sus Kris­tus.

Ajal­li­ses­sa elä­mäs­sä su­ku­pol­vet vaih­tu­vat ja ”mies­pol­vet vai­pu­vat un­ho­laan”. Il­man do­ku­men­toin­tia ih­mi­sen muis­ti ei yl­lä ko­vin kau­as. Se, mitä ih­mi­nen on elä­mäs­sään saa­nut ai­kai­sek­si ai­ka­nan­sa, unoh­tuu ja asi­oi­den mer­ki­tyk­sel­li­syys vä­he­nee. On hy­vin tär­ke­ää, et­tei Tai­vaan Isäl­tä saa­tu sie­lu eli elä­vä hen­ki jou­du ka­dok­siin. Ju­ma­la on an­ta­nut ih­mi­sel­le elä­män, ja hä­nen tah­ton­sa on, et­tä jo­kai­nen pää­si­si ker­ran hä­nen luok­seen tai­vaa­seen.

”Lä­hel­lä Her­raa, Ju­ma­laa­ni on ai­na mi­nun on­ne­ni. Näin tur­vaan si­nuun, aut­ta­jaa­ni, ja ker­ron ar­mo­töis­tä­si. Si­nul­le kii­tos, et­tä saan tie­tä­si käy­dä kun­ni­aan.” (SL 233:3.)