Juha Kaa­ri­vaa­ra

Kun ka­tu­val­le, Ju­ma­las­ta eroon jou­tu­neel­le ih­mi­sel­le, avau­tuu hä­nen to­del­li­nen tun­non­ti­lan­sa, hä­nel­le ju­lis­te­taan eh­doit­ta evan­ke­liu­mia.

Tu­le­va sun­nun­tai on omis­tet­tu us­kon­puh­dis­tuk­sel­le, ja sen tee­ma­na on Us­kon pe­rus­tus. Us­kon­puh­dis­tuk­sen kes­kei­siä pe­ri­aat­tei­ta ovat Raa­mat­tu opin ja ope­tuk­sen ylim­pä­nä oh­jee­na sekä ih­mi­sen van­hurs­kaut­ta­mi­nen yk­sin us­kos­ta, yk­sin ar­mos­ta, Kris­tuk­sen an­si­on täh­den. Näi­hin liit­tyy kes­kei­ses­ti myös Lut­he­rin ku­vaus evan­ke­liu­min mer­ki­tyk­ses­tä: ”Kir­kon to­del­li­nen aar­re on Ju­ma­lan kun­ni­an ja ar­mon kaik­kein py­hin evan­ke­liu­mi.”

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus osoit­taa sa­nan­sa ope­tus­lap­sil­leen. Hän ku­vaa Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan ja omien­sa teh­tä­vää maa­il­mas­sa tu­tul­la ver­taus­ku­val­la ar­ki­sen elä­män kes­kel­tä to­te­a­mal­la: ”Te olet­te maan suo­la.” Suo­la oli sil­loin, ja on edel­leen, tär­keä ai­ne ruu­an maus­ta­mi­ses­sa ja säi­ly­tyk­ses­sä. Suo­la myös kir­ve­lee jou­tu­es­saan avoi­meen haa­vaan.

Ju­ma­la avaa mah­dol­li­suu­det

Jee­sus an­toi ope­tus­lap­sil­leen teh­tä­vän saar­na­ta pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta kaik­ki­al­le maa­il­maan. Teh­tä­vä on edel­leen voi­mas­sa, ja Ju­ma­la avaa sii­hen mah­dol­li­suu­det. Ju­ma­lan lap­si ei ole omal­la asi­al­laan: ”Te et­te puhu it­se, teis­sä pu­huu Isän­ne Hen­ki” (Matt. 10:20). Elä­vä Ju­ma­lan sana vai­kut­taa sa­nan vas­taa­not­ta­jiin: ”Niin käy myös sa­nan, joka mi­nun suus­ta­ni läh­tee: se ei tyh­jä­nä pa­laa vaan täyt­tää teh­tä­vän, jon­ka minä sil­le an­nan, ja saa me­nes­ty­mään kai­ken, mitä var­ten sen lä­he­tän” (Jes. 55:11).

Ju­ma­la val­ta­kun­nan saar­na si­säl­tää sekä ar­mon et­tä to­tuu­den – ja juu­ri täs­sä jär­jes­tyk­ses­sä. Ju­ma­lan rau­haa et­si­vää lä­hes­ty­tään rak­kau­del­la kut­su­en pa­ran­nuk­seen. Sa­moin kuin luon­nol­li­nen suo­la kir­ve­lee haa­vas­sa, vai­kut­taa Ju­ma­lan sa­nan to­tuus syn­nin haa­voi­hin. Kun Ju­ma­las­ta eroon jou­tu­neel­le ih­mi­sel­le avau­tuu hä­nen to­del­li­nen tun­non­ti­lan­sa, on ky­sy­mys to­tuu­des­sa ra­kas­ta­mi­ses­ta. Syn­tin­sä tun­te­val­le ju­lis­te­taan eh­doit­ta va­paut­ta­va an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mi.

Suo­la käy maut­to­mak­si

Jos suo­la tur­mel­tuu ja me­net­tää ma­kun­sa, ei se enää kel­paa maus­teek­si ei­kä sitä enää käy­te­tä säi­lö­mi­seen, vaan se hei­te­tään pois. Näin käy myös sil­loin, kun Ju­ma­lan lap­sen pu­hees­sa ei enää kuu­lu Hy­vän Pai­me­nen ää­ni ja elä­mäs­sä nä­ky­vät syn­nin he­del­mät. Suo­la käy maut­to­mak­si, ja ope­tus ei enää täy­tä Jee­suk­sen an­ta­maa teh­tä­vää, kos­ka sii­tä ka­to­aa Py­hän Hen­gen voi­ma: ”Kir­jain näet tuo kuo­le­man, mut­ta Hen­ki te­kee elä­väk­si” (2. Kor. 3:6).

Kun Ju­ma­lan sa­naa py­ri­tään se­lit­tä­mään ih­mis­jär­jel­lä, sii­tä puut­tuu elä­vän Ju­ma­lan sa­nan pe­las­ta­va sa­no­ma ei­kä se ruo­ki us­ko­ne­lä­mää. Jos ih­mi­nen ei ole val­mis nöyr­ty­mään pa­ran­nuk­seen, hän pyr­kii muut­ta­maan ope­tus­ta niin, et­tei se enää muis­tut­tai­si syn­nis­tä: ”Tu­lee näet ai­ka, jol­loin ih­mi­set ei­vät sie­dä kuul­la ter­vet­tä op­pia vaan haa­li­vat it­sel­leen ha­lun­sa mu­kai­sia opet­ta­jia kuul­lak­seen sitä mitä kul­loin­kin mie­li te­kee” (2. Tim. 4:3).

Elä­kää va­lon lap­si­na

Jee­sus ver­taa us­ko­vais­ta ih­mis­tä myös lamp­puun, jon­ka valo lois­taa ym­pä­ris­töön Ju­ma­lan lap­sen pu­heis­sa ja elä­mäs­sä. Valo ei ole läh­töi­sin hä­nes­tä it­ses­tään, vaan se hei­jas­taa Ju­ma­lan rak­kaut­ta syn­tis­tä ih­mis­tä koh­taan. Sii­o­nin vuo­rel­ta lois­ta­va Ju­ma­lan sa­nan valo nä­kyy en­tis­tä sel­vem­min ajas­sa, jos­sa laa­jas­ti luo­vu­taan Py­hän Raa­ma­tun ope­tuk­sis­ta.

Ju­ma­lan lap­sel­la on val­ta Py­hän Hen­gen vai­kut­ta­ma­na saar­na­ta syn­tien an­teek­si­an­ta­mus Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä – loh­du­tuk­sek­si us­ko­vai­sel­le tai­vas­tiel­lä ja Ju­ma­lan rau­haa et­si­väl­le kut­suk­si si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Matt. 5:13–16

Raa­mat­tu 1992: ”Te olet­te maan suo­la. Mut­ta jos suo­la me­net­tää ma­kun­sa, mil­lä se saa­daan suo­lai­sek­si? Ei se kel­paa enää mi­hin­kään: se hei­te­tään me­ne­mään, ja ih­mi­set tal­laa­vat sen jal­koi­hin­sa.Te olet­te maa­il­man valo. Ei kau­pun­ki voi py­syä kät­kös­sä, jos se on yl­hääl­lä vuo­rel­la. Ei­kä lamp­pua, kun se sy­ty­te­tään, pan­na va­kan al­le, vaan lam­pun­jal­kaan. Sii­tä sen valo lois­taa kai­kil­le huo­nees­sa ole­vil­le. Näin lois­ta­koon tei­dän­kin va­lon­ne ih­mi­sil­le, jot­ta he nä­ki­si­vät tei­dän hy­vät te­kon­ne ja ylis­täi­si­vät Isään­ne, joka on tai­vais­sa.”

Bib­lia: Te olet­te maan suo­la: jos siis suo­la tu­lee maut­to­mak­si, mil­lä sit­te suo­la­taan? Ei se enään kel­paa mi­hin­kään, vaan hei­tet­tää pois ja ih­mi­sil­tä tal­lat­taa. Te olet­te maa­il­man val­keus. Ei sitä kau­pun­kia tai­de­ta peit­tää, joka vuo­rel­la on, ei­kä kynt­ti­lää sy­ty­te­tä ja pan­na va­kan al­le, vaan kynt­ti­lä­jal­kaan, va­lai­se­maan kaik­kia, jot­ka huo­nees­sa ovat. Näin va­lis­ta­koon tei­dän val­keu­ten­ne ih­mis­ten edes­sä, et­tä he nä­ki­si­vät tei­dän hy­vät työn­ne, ja kun­ni­oit­tai­si­vat tei­dän Isään­ne, joka on tai­vais­sa.