Armoauringon valossa on voimaa

Joko olet lu­ke­nut SRK:n kir­jan Sy­dän va­loa vas­ten? Se ker­too re­hel­li­ses­ti ja loh­dut­ta­vas­ti sii­tä, mi­ten ih­mi­nen saa elä­män eri vai­heis­sa, toi­si­naan ki­peis­sä ti­lan­teis­sa pai­naa sy­dä­men­sä Kris­tuk­ses­ta lois­ta­vaa ar­mo­au­rin­koa vas­ten.

Turvaa Herraan kaikessa hädässä

Erää­nä syk­syi­se­nä päi­vä­nä olim­me pie­nel­lä seu­ru­eel­la met­säs­tä­mäs­sä sor­sia. Kul­jim­me ve­neel­lä pit­kin ruo­hoi­sia lah­tia ja et­sim­me koh­tia, jois­sa lin­nut ly­my­ä­vät. Jos­sain vai­hees­sa pää­tin kah­la­ta ran­taan ja kul­kea ran­taa pit­kin osan seu­ru­ees­ta jat­ka­es­sa ve­neel­lä sa­maan suun­taa. Mat­kal­la koh­ti ran­taa oli kui­ten­kin niin upot­ta­va, soi­nen koh­ta, et­tä va­jo­sin vyö­tä­rö­ä­ni myö­ten mu­taan. Muis­tan edel­leen sel­väs­ti sen, kuin­ka vah­vas­ti tuos­sa het­kes­sä toi­voin, et­tä joku tu­li­si aut­ta­maan. Sa­maa lie­nee myös Daa­vid tun­te­nut omas­sa elä­mäs­sään, kun kir­joit­taa psal­mis­sa 40: ”Har­taas­ti minä odo­tin Her­raa”.

Vihainen pappi, synti, sovitus ja pelastus

”Pap­pi, mik­si si­nul­la on niin vi­hai­nen il­me?” Kirk­kaal­la lap­sen ää­nel­lä esi­tet­ty ky­sy­mys he­rät­tää mi­nut aja­tuk­sis­ta­ni. Olen ker­tail­lut mie­les­sä­ni koh­ta al­ka­van las­ten kirk­ko­het­ken kul­kua ja tie­dän, et­tä aja­tuk­siin vai­pu­nee­na il­mee­ni on hel­pos­ti tui­ma. Tätä se­lit­tä­es­sä­ni sa­taa jo uu­sia ky­sy­myk­siä. Etu­penk­kien in­nok­kaat es­ka­rit ha­lu­a­vat muun mu­as­sa var­mis­taa, ke­nen­kä es­ka­ri­lai­sen isä se pap­pi oli­kaan.

Koko maa laulaa kiitostasi

Löy­sin kir­joi­tuk­sen, jos­sa edes­men­nyt isä­ni muis­te­li so­ta­rin­ta­man ta­pah­tu­mia huh­ti­kuul­ta 1942. Sii­nä ker­rot­tiin, kuin­ka vi­hol­li­nen oli saar­ta­mas­sa mot­tiin eli vi­hol­li­sia oli joka puo­lel­la ja pois­pää­sy vai­ke­aa. Suo­ma­lai­set jou­kot jou­tui­vat pe­rään­ty­mään, ja isä­ni oli pe­rään­ty­vien jou­kos­sa.

Älkää pelätkö

Pel­käät­kö sinä jo­tain? Var­maan kaik­ki ovat jos­kus pe­län­neet jo­tain, iso­ja ja pie­niä asi­oi­ta, syys­tä ja suot­ta. Toi­sen mie­les­tä tur­hal­ta tun­tu­vat pe­lon ai­heet voi­vat kui­ten­kin ol­la pel­kää­jäl­le to­del­la vai­kei­ta ja to­del­li­sia.

Ehtoollisella Jumalan hoidettavana

Voi­ma­kas lau­lu kai­kuu su­vi­seu­ra­tel­tas­sa. Edes­sä avau­tuu pit­kä eh­tool­lis­kai­de. Kau­lus­pai­tai­set eh­tool­li­soh­jaa­jat osoit­ta­vat ar­vok­kaas­ti vie­rail­le oi­kei­ta kul­ku­suun­tia. Tu­tut pa­pit lau­su­vat vuo­rol­laan sa­nat “Kris­tuk­sen ruu­mis, si­nun puo­les­ta­si an­net­tu”. Kai­kes­sa ko­rut­to­muu­des­saan py­hän kos­ke­tus on kä­sin kos­ke­tel­ta­vis­sa.