Torstai 18.1.2018
"
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Joh. 1:14

Lapsi- ja nuorisotyön seurakuntapäivillä puhuttiin lapsen ja nuoren kohtaamisesta

Uutiset 13.3.2014 15:01 | Päivämies-verkkolehti
Maaliskuun aikana useissa rauhanyhdistyksissä järjestettiin lapsi- ja nuorisotyön seurakuntapäiviä. Seurakuntapäivien yhteydessä pidettiin SRK:n leirikeskusten tukialueiden vuosikokouksia.
 
– SRK:lla on viisi leirikeskusta, joilla kullakin on oma tukialueensa. Tukialue koostuu leirikeskuksen läheisyydessä olevista rauhanyhdistyksistä. Kun tukialueelta tulee väkeä lapsi- ja nuorisotyön seurakuntapäiville, on hyvä pitää samassa yhteydessä myös tukialueen vuosikokous, SRK:n lapsi- ja nuorisotyön sihteeri Pekka Kainua kertoo.
Vuosikokouksissa valittiin muun muassa uusia jäseniä leirityöryhmien erovuoroisten jäsenten tilalle. 
 
– Leirityöryhmien merkitys leirikeskusten toiminnassa on suuri, ne käytännössä pyörittävät leirikeskusten toimintaa. Leirityöryhmät muun muassa huolehtivat kiinteistöistä ja miettivät, mitä leirejä pidetään, Kainua toteaa.
 
Lapsi- ja nuorisotyön seurakuntapäivillä pääpaino on alustuksessa ja keskustelussa. Tänä vuonna alustusten aiheena oli "Lapsen ja nuoren kohtaaminen".

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi