Maanantai 19.2.2018
"
Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan. Ps. 91:15

Ranuan opistolla valmistellaan talvipäiviä

Uutiset 8.2.2018 08:59 | Päivämies-verkkolehti

Tuhannet nuoret ympäri Suomea ovat helmikuussa suunnanneet kulkunsa kohti Ranuaa. Vuodesta 1968 alettiin Ranuan kouluilla viettää nuortenpäiviä. Kansanopiston valmistuttua 1980-luvun lopulla perinne jatkui opiston tiloissa. Tapahtuman nimi vaihtui silloin talvipäiviksi.
Tänä vuonna talvipäivät järjestetään 10.–11. helmikuuta. Päivien tunnukseksi on valittu "Kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman" (Jes. 40:31). Aiheesta kuullaan alustus lauantai-iltana klo 18. Opiston kuvataidelinjan opiskelija Jutta Luukkonen toteutti tunnuksesta seuramerkin, jossa nuori kotka kohoaa siivilleen. Opiston nuoret käyvät aiheesta paneelikeskustelun.

Sunnuntaina klo 12 kuullaan alustus "Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan" (Jaak. 5:16). Alustusten ja keskustelujen lisäksi talvipäivillä on kuusi seurapuhetta sekä lasten pyhäkoulu. Sunnuntaina on jumalanpalvelus Ranuan kirkossa, ja talvipäivät päättyvät viikkomessuun opistolla.

Talvipäivien linja-autokuljetuksesta saa tietoa Päivämies-lehden numerosta 5. Yhteismajoitus järjestyy opistolla lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi. Ohjelmaa voi kuunnella myös nettiradiosta osoitteesta www.rakro.fi.

Talvipäivien lisäksi opiston opiskelijat, henkilökunta ja Ranuan rauhanyhdistys järjestävät helmikuussa (24.2.) toisen ison yleisötapahtuman, Opistoystävien päivän. Vieraat ovat tervetulleita talvipäiville ja Opistoystävien päivään. 

Teksti: Tuuli Hintsala
Kuva: Jutta Luukkonen

Tunnisteet:


talvipäivät

Lisää aiheesta:

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi