Sunnuntai 19.11.2017
"
Jeesus sanoo: "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa." Mark. 13:35

Reisjärven rauhanyhdistys juhli 90-vuotista taivaltaan

Uutiset 12.9.2017 06:30 | Päivämies-verkkolehti


Reisjärvellä vietettiin viime sunnuntaina rauhanyhdistyksen 90-vuotisjuhlaseuroja. Seurat alkoivat messulla Reisjärven kirkossa. Mikko Kinnunen kertoi saarnassaan, että lähimmäisen sunnuntain evankeliumiteksti asettaa meidät pohtimaan, keitä Jeesus tarkoittaa puhuessaan lähimmäisistämme.
Jeesus ottaa vertauksessaan esille sateen ja auringon eli sääilmiöt, joita ihminen ei voi itse valita.

– Meidän pitäisi suhtautua erilaisiin ihmisiin samalla tavalla valikoimatta heitä taustojensa perusteella, messun toimittanut Kinnunen totesi.
 
Jumalanpalveluksessa oli avustamassa Reisjärven rauhanyhdistyksen väkeä. He lukivat päivän lukukappaleet ja yhteisen esirukouksen, kantoivat kolehtia sekä avustivat ehtoollisenjaossa.





Nuorimmat vahvistivat yhteislaulua kirkkailla äänillään urkuparvella. Messun jälkeen kuuluikin kommentti, etteivät vastauslaulun ”aamenetkaan” ole noin komeasti pitkään aikaan kajahtaneet kirkossa!


 
Messun jälkeen juhla jatkui ruokailulla ja seuroilla toimitalolla. Paikalla olleet lapset lauloivat Siionin laulun 300.



Matti Kiviniemi esitteli juhlassa historiikin yhdistyksen eri toimitalojen vaiheista. Reisjärvellä on ollut rauhanyhdistyksen historian aikana yhteensä kolme omaa toimitaloa. Aina 1930-luvulle saakka seuroja järjestettiin Ahon talossa. Ensimmäinen oma kiinteistö oli nimeltään Puistola, josta rauhanyhdistyksen toimitalon seinällä on maalaus. Nykyisen toimitalon mittava peruskorjaus valmistui syksyllä 2016.



Seurapuheen juhlassa piti Reisjärveltä kotoisin oleva Timo Aho Oulusta. Hän puhui Jesajan kirjan pohjalta, kuinka kaiken rauhanyhdistyksen toiminnan ja työn perustana on aina muuttumaton Jumalan sana.

– Julistamme rauhaa ja hyvää sanomaa, joka lohdutti Babylonian pakkosiirtolaisuudessa eläneitä ja lohduttaa yhä meitäkin, Aho kertoi.



Teksti: Hanna Tölli
Kuvat: Jorma Kauppila

Tunnisteet:


reisjärvi juhlaseurat

Lisää aiheesta:

Liikeilmoitukset

Toim. Pekka Kinnunen, Pirkko Tala, Yrjö Tala

Raamatusta en luovu

Raamatusta en luovu kertoo maailmasta, jossa Martti Luther syntyi, kasvoi, kävi koulua ja astui eurooppalaiseksi vaikuttajaksi. Kirjassa keskitytään ennen kaikkea niihin Lutherin elämää koskeviin tapahtumiin, joilla on ollut merkitystä uskonpuhdistukselle.

22 €

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Toim. Sirkka Lehto ja Ari-Pekka Palola

Vanhurskas elää uskosta

SRK:n vuosikirjan 2017 sisältö liittyy kahteen merkkivuoteen: uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlaan ja maamme itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan. Kirjan nimi muistuttaa uskonpuhdistuksen keskeisimmästä löydöstä, uskonvanhurskaudesta, sekä siitä, että elävä usko väistämättä näkyy ihmisen elämässä.

23 e

Suomi suloisin, CD 124

Suomi suloisin on ikkuna kotimaamme luonnon ainutlaatuisuuteen ja kansanluonteeseen. Äänite juhlistaa 100-vuotiasta Suomea nuorisokuoron raikkaalla laulannalla. Levyllä on perinteisten isänmaallisten laulujen ja kansanlaulujen lisäksi monien koulumuistoissa elävät maakuntalaulut.

24 e

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi