Torstai 22.2.2018
"
Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta, mitä Herra sanoo. 5 Moos. 8:3

Hyvä omatunto on paras päänalunen

Uutiset 8.12.2015 11:35 | Toivo Kalliokoski


Haapajärvisiä nuoria kokoontui lumisateisena perjantai-iltana, 4. joulukuuta, rippikoulun käyneiden nuorten keskusteluiltaan Anja ja Pertti Vänttilälle. Paikalla oli noin 20 nuorta. Keskustelun aiheeksi Jyrki Niinikoski piti lyhyen alustuspuheenvuoron aiheesta Fyysinen, henkinen ja hengellinen hyvinvointi.
Ennen alustusta Jyrki Niinikoski esitti kolme kysymystä pohdittavaksi: Miten huolehdin omasta ja toisten terveydestä? Miten huomioida ja huolehtia avuntarpeessa olevasta? Mistä apu?

Tasapainoista huoltoa

Kuulimme alustuksessa, että ihminen on kokonaisuus, johon sisältyy fyysinen, henkinen sekä hengellinen puoli. Jokainen osa näistä tarvitsee omanlaista hoitoa ja huolenpitoa.

– Panostetaanko ehkä liikaakin fyysiseen kuntoutukseen ja toiset jäävät vähemmälle huomiolle? kyseli alustaja.

Fyysisen kunnon elementtejä ovat lepo, liikunta ja ravinto. Kun nämä kolme ovat tasapainossa, se edistää myös henkistä ja hengellistä hyvinvointia.

Miten käyttää aikaansa näihin kolmeen? Apuna ovat esimerkiksi hyvät ystävät, tasapainoinen koti, hyvä ilmapiiri koulussa, opiskelussa ja työpaikalla. Koulunkäynti saattaa rasittaa, ja sen lomaan on syytä järjestää rauhallisia hetkiä, yhteisiä harrastuksia ja yhdessäoloa.

Evankeliumista voimaa

Raamatun mukainen usko on paras hengellisen hyvinvoinnin lähde. Seuroissa ja muissa uskovaisten yhteisissä tilaisuuksissa usko vahvistuu evankeliumin saarnan kautta. Silloin luottamus Jumalaan kasvaa ja rakkaus toisiin vahvistuu.

– Kuuluuko toisista huolehtiminen minulle? kyseli alustaja ja jatkoi:

– On tärkeä huolehtia heikoista ja olla saattaja toisille: kutsua mukaan, niin ettei kukaan jäisi yksin. Rakkaus on avoimuutta, suoruutta ja rehellisyyttä.



Keskustelussa todettiin, että illan aihe on ajankohtainen ja monipuolinen. Siinä tuli esiin muun muassa se, että ongelmista puhuminen helpottaa – kahden kesken vaikeistakin asioista pystyy helpommin puhumaan. Todettiin myös, miten tärkeää olisi, ettei kukaan jäisi yksin. Keskustelussa iloittiin siitä, että hyvä omatunto on paras päänalunen.

Ilta päättyi talonväen monipuoliseen tarjoiluun. Hyvä minunkin, tämän kirjoittajan, oli siellä olla iloisten ja vapaiden nuorten kanssa.

Lisää aiheesta:

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi