Tiistai 26.9.2017
"
Herra, kuule rukoukseni, vastaa minulle, minä olen köyhä ja avuton. Ps. 86:1

Tietoa Siionin Lähetyslehdestä

Siionin Lähetyslehti on 16-sivuinen kristillinen aikakauslehti, joka on perustettu vuonna 1911. Lehti on ilmestynyt vuodesta 2011 Päivämiehen liitteenä kerran kuussa. Lehdessä käsitellään kristillisen uskon, opin ja elämän peruskysymyksiä Raamatun pohjalta. Jokaisessa lehdessä on myös lähetysmatkakertomus ja kaksi vieraskielistä kirjoitusta.

Usko ja tiede


KUVA: JUHA HUMALAJOKI


Tiede etenee kasvavalla vauhdilla. On arvioitu, että viimeksi kuluneen kahdenkymmen vuoden aikana on julkaistu enemmän tieteellisiä raportteja kuin sitä edeltävän maailmanhistorian aikana yhteensä. Vauhdin ennustetaan yhä kasvavan. Voimme jokainen tunnistaa tämän kehityksen tieteen eri sovellusalueilla, esimerkiksi lääketieteessä ja tekniikassa.
Tiede pyrkii ymmärtämään ympäröivää todellisuutta. Luonnontieteiden osalta tutkimusta tehdään esimerkiksi fysiikan, tähtitieteen, kemian, biologian ja geotieteen menetelmin. Ihmistieteiden osalta vastaavasti muun muassa taloustieteen, sosiologian, psykologian, arkeologian, kasvatustieteiden ja filosofian menetelmin.

Tiede pyrkii toimimaan objektiivisesti, järjestelmällisesti ja itseään korjaavalla tavalla. Tiede hyödyntää jatkuvasti aikaisemmin hankittua tietoa, todentaa havaintoja, mallintaa ilmiöitä teorioilla sekä tekee arvioita tulevasta kehityksestä. Näin toimiessaan tiede tyydyttää ihmisen jatkuvaa tarvetta ymmärtää ympäröivää todellisuutta.

Välillisesti tiede myös parantaa maailmaa. Tiede ei kuitenkaan yksin kykene ratkaisemaan tai edes ymmärtämään kaikkia ongelmia. Tarvitaan etiikkaa, oikean ja väärän arvottamista. Ihmisten maailmassa tarvitaan myös poliittisten arvojen määrittelyä. Moni haluaa lisätä tieteen ulkopuolisiin instituutioihin myös taiteen.

Usko on näkymättömän näkemistä

Heprealaiskirje sisältää tiiviin määritelmän uskosta: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr. 11:1). Usko on sekä toivoa että sen näkemistä.

Toivo suuntautuu tulevaisuuteen ja tekee tulevat asiat läsnä oleviksi. Uskolle on todellista se, mitä toivotaan. Usko on myös näkymättömän näkemistä. Se ylittää inhimillisen näkökyvyn rajat ja näkee sellaista, mitä ihminen ei voi nähdä omin silmin. Näkymättömät asiat ovat uskon avulla todellisia sille, joka uskoo. (Keijo Nissilä: Katsokaamme uskon alkajaan ja täyttäjään. Heprealaiskirje – kehotuspuhe uskossa väsyneille. SRK, 2015)

Usko on toivon perusta. Usko omistaa Jumalan lupauksen. Joka uskoo, elää toivossa kohti parempaa tulevaisuutta. Usko vakuuttaa, että on olemassa myös näkymätön todellisuus, jota tieteen menetelmin ei voida todentaa. Uskolle se on kuitenkin todellisuutta. Uskolle on todellisuutta myös iankaikkisuus ja ajan rajan tuonpuoleisuus.

Heprealaiskirje jatkaa edelleen uskon määritelmää toteamalla, että ”uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä” (Hepr. 11:3). Tämä määritelmä ei sulje pois luonnonlakien tai luonnon kausaliteettien olemassaoloa. Se toteaa, että niin maailmankaikkeuden synnyn, elämän ja siihen liittyvän jatkuvan evoluution kuin luonnonlakienkin takana on Jumalan voima, Jumalan sana. Uskolle tämä on todellisuutta, vaikka tiede ei pysty sitä todentamaan.

Tiede ja usko kuuluvat ”eri koreihin”

Tieteen määritelmä todellisuudesta on niin kapea, että sitä ei voida soveltaa kaikkeen, mikä koskettaa ihmisyyttä. Tämän suuntaiseen johtopäätökseen on päätynyt myös analyyttisen filosofian uranuurtajana tunnettu Ludwig Wittgenstein todetessaan: ”Meistä tuntuu, että vaikka kaikkiin mahdollisiin tieteen kysymyksiin olisikin vastattu, elämänongelmiamme ei olisi vielä edes sivuttu.” (Tractatus, 1921)

Tieteen ja uskon välillä ei tarvitse olla ristiriitaa, koska ne kuuluvat aivan kuin ”eri koreihin”. Ristiriita syntyy, jos tieteen ja uskon paradigmat menevät sekaisin; jos ne pyrkivät fundamentalistisella tavalla syrjäyttämään toisensa. Kun kristittynä toteamme, että ”uskon kautta ymmärrämme”, se sisältää ajatuksen, että tiedekin on Jumalan lahja tähän ihmisten maailmaan, tätä aikaa varten. Tiede ei koskaan voi syrjäyttää uskoa. Tieteen menetelmin ei ole mahdollista määritellä uskon kohteena olevia asioita todeksi tai epätodeksi.

Järki on Jumalan lahja. Uskoa ei voi omistaa järjellä, eikä se perustu loogiseen päättelykykyyn, vaan myös se on Jumalan lahja (Ef. 2:8). Uskon vastakohta on epäusko. Epäuskossa ihminen voi käyttää myös järkeään uskon torjumiseen. "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima" (1. Kor. 1:18).

Jumala on ilmaissut oman voimansa ja kirkkautensa jopa järjenvastaisessa muodossa: "Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. – – Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä.” (1. Kor. 1:27, 29.)

Teksti: Kimmo Puolitaival

Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 5/2016

Tunnisteet:


tiede usko järki

Vanhurskaus tuo pelastuksen

Usko Kristukseen tekee ihmisestä vanhurskaan, Jumalalle kelpaavan. Ihminen pelastuu yksin armosta, uskon kautta, Kristuksen tähden.
Jumalan valmistama vanhurskaus on uskonvanhurskautta. Se omistetaan Jumalan lahjana uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Sen vuoksi sitä sanotaan myös lahjavanhurskaudeksi.

Pelastus perustuu Jumalan armokutsuun, jonka hän soi meille jo ennen aikojen alkua antamalla Kristuksen Jeesuksen. Jeesus kukisti kuoleman ja toi elämän lähettämällä evankeliumin maailmaan. (2. Tim. 1:9–10.)

Vanhurskaus ei perustu ihmisen ominaisuuksiin eikä tekoihin, eikä sitä saada kasteessa. Kristillinen kaste on hyvän omantunnon liitto (1. Piet. 3:21). Kaste on Kristuksen asettama ja apostolit käyttivät sitä alusta alkaen. Kristuksen ja uskovan välisenä liittona se kutsuu elämään jokapäiväisessä parannuksessa.

Vanhan liiton ajalla Jumala teki Abrahamin kanssa iankaikkisen liiton, joka ei perustunut lain vaatimiin tekoihin eikä omiin ansioihin. Abraham uskoi Jumalan lupaukseen. Hän kilvoitteli uskon kuuliaisuudessa. Usko luettiin hänelle vanhurskaudeksi.

Jumalan vanhurskaus tulee laista riippumatta kaikille, ilman ansiota. Se tulee Jumalan armosta, uskossa Jeesukseen Kristukseen, joka lunasti ihmiset vapaiksi. Jumala asetti Jeesuksen sovintouhriksi, jonka veressä Jumala tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen. (Room. 3:9–31.)

Mooseksen lain hengellisenä tehtävänä on osoittaa armosta osattomalle ihmiselle, ettei hän kykene omilla teoillaan ansaitsemaan vanhurskautta. Laki herättää ihmisessä synnintunnon ja ajaa ihmisen etsimään armoa ja anteeksiantamusta. Lain vaatimien töiden ja ansioiden vastakohtina ovat usko ja armo.

Jumalan valtakunta on armon ja anteeksiantamuksen valtakunta: vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä. Jumala on laskenut sen taivaasta alas maan päälle uskovien sydämiin. Saatuaan syntinsä anteeksi Jeesuksen sovitustyön perusteella kristitty on samalla kertaa vanhurskas ja syntinen.

Usko on Kristuksen omakohtaista omistamista Jumalan lahjana hänen valtakuntansa evankeliumissa. Siinä on syntien anteeksiantamus, joka kelpaa Jumalalle. Tässä Kristuksen vanhurskaudessa ihmisellä on varmuus pelastuksesta. Hän saa iloita siitä, että Jumala on luvannut auttaa hänet iankaikkiseen elämään.

Ilpo Saukkonen

Herra on vanhurskas



Tämän kirjoituksen lähtökohtana on psalmi yksitoista, jossa psalmilaulaja kuvaa ihmisen asemaa Jumalan edessä. Runo johdattaa pohtimaan ihmissydämen syviä tuntoja. Olenko vapaa vai syyllinen? Miten oikeus toteutuu? Saako hyvin toiminut tai pahaa tehnyt oikeamielisen tuomion Jumalan ja ihmisten edessä? Psalmi päättyy lupaukseen: Oikeamieliset saavat nähdä Jumalan kasvot.
Kuka on vanhurskas?

Tätä kirjoittaessani uutisissa on juuri kerrottu siitä, miten Turkissa on levottomuuksien jälkeen erotettu viroistaan tuomareita, opettajia ja muita vastuuasemassa olleita. Ajankohtaisten uutisten, omien elämänkokemusten ja tekstin äärellä olen pohtinut sitä, mitä on syyllisyys ja millä tavalla oikeudenmukaisuus toteutuu ihmisten kesken. Joskus syylliseksi tuomitaan ilmiannon, pelkän epäilyksen tai väärän syytöksen perusteella. Tätä kuvaa psalmin ilmaus, jossa jumalaton tähtää syytöntä pimeän turvin.

Kaikkina aikoina ihmiset ovat kaivanneet oikeudenmukaisuutta ja toisaalta joutuneet kärsimään vääryyksien vuoksi. Onko ihmisten keskellä syyttömäksi tai vanhurskaaksi todettu vanhurskas myös Jumalan edessä? Vanhurskaus ei toteudu, jos ihmiset jakavat oikeutta väärin perustein. Psalmin teksti on vieläkin totta. Jos vääryys saa valtaa, niin silloin vanhurskaus ei voi toteutua.

Herra tutkii vanhurskaat ja jumalattomat

Oppi syntisen vanhurskauttamisesta on kristillisen uskon perustotuus ja opin pääkappale. Jumala on oikeuden asettaja ja sen varsinainen lähde. Koko uskon perusta on vanhurskaaksi eli vapaaksi tulemisessa, ja ilman vanhurskauttamista ei ole autuutta. Jumala on oikea, oikeamielinen, oikeudessaan vakaa ja uskollinen. Herra on vanhurskas ja oikeamieliset saavat nähdä hänen kasvonsa (Ps. 11:7). ”Herra palkitsee aina oikeamielisyyden ja uskollisuuden” (1. Sam. 26:23). Silloin kun Jumala panee tuomionsa täytäntöön maan päällä, maanpiirin asukkaat oppivat tuntemaan vanhurskauden.

Jumalan edessä kukaan ei tule vanhurskaaksi omasta tahdostaan, oman viisauden, hurskauden tai hyvien tekojensa vuoksi. Vain Jumala voi vapauttaa synnin alta ja auttaa pääsemään vanhurskaudesta osalliseksi. Hän armahtaa. Hän yksin lahjoittaa Jeesuksen Kristuksen tähden anteeksiantamuksen. Vaikka ihminen armahdetaan, hänen on vaikea oppia elämään vanhurskaan tavoin. Ihminen vääristää oikeuden (Jes. 26:9–10). Myös sellaiset teot, joita olemme tehneet uskomme vuoksi, voivat olla vääriä tai riittämättömiä.

Usko ja teot

Kun Jumala tekee syntisen ihmisen vanhurskaaksi, armo antaa Jeesuksen Kristuksen tähden sen, mitä Jumala vaatii. Ihminen pelastuu yksin uskosta (sola fide). Vanhurskauttaminen tapahtuu yksin armosta (sola gratia). Se on lahja (gratis) ja vanhurskaaksi tuleminen tapahtuu yksin uskosta Kristuksen tähden (propter Christum). Kun Herra tutkii ihmissydämet, hän näkee ihmisen syyllisenä ja tuomion alaisena, mutta laupeutensa vuoksi hän lukee Kristuksen Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen syntiselle armahdukseksi ja autuuteen riittäväksi.

Vanhurskausopin yhteydessä on keskusteltu siitä, tapahtuuko vanhurskaaksi lukeminen taivaaseen astumisen hetkellä vai voiko vanhurskaaksi tuleminen tapahtua jo aikaisemmin. Molemmat kuuluvat kuitenkin yhteen. Ihminen saa syntien anteeksisaamisessa kokea langenneena parannuksen lahjan ja uudestisyntymisen, jossa Jumala uudistaa ja tekee syntisen vanhurskaaksi. Tällainen usko tuottaa hyviä hedelmiä, Jumalan Hengen vaikuttamia tekoja. Näillä uskon vaikuttamilla teoilla ei voi ansaita vanhurskautta, mutta ne edistävät Jumalan työn toteutumista tässä ajassa. Tämän Pyhän Hengen vaikuttaman uskon Jumala on kerran lukeva ihmisen hyväksi. Anteeksiantamuksen myötä syntiin langennut pääsee armotaivaaseen, Jumalan lasten joukkoon.

Jumala tuntee lapsensa ja vaikuttaa hänessä. Isällisessä laupeudessaan hän on luvannut varjella lapsenaan ja kerran ottaa vastaan iankaikkiseen autuuteen. Tähän Jumalan lasten vapauteen pääsee uskomalla kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Jumalan Pyhä Henki tekee evankeliumin eläväksi ja siirtää syntisen armahdettujen syntisten keskelle ja oman kansansa osallisuuteen. Jumalan lapsi saa iloita siitä armosta, että hän saa kerran nähdä Jumalan kirkkaat kasvot. Tämäkin lupaus täyttyy, vaikka synti täällä maanpäällä kiusaa ja vaivaa.

Juho Kopperoinen

Kuvituskuva: Jaakko Koskelo

Kuka on minun lähimmäiseni?



Kertomus laupiaasta samarialaisesta on Jeesuksen tunnetuimpia vertauksia. Sitä edeltää keskustelu, jossa eräs lainoppinut kysyy kiusaten Jeesukselta, mitä hänen pitäisi tehdä periäkseen iankaikkisen elämän.
Mies osoittaa tuntevansa Mooseksen lain: ihmisen tulee rakastaa Jumalaa koko sydämestään ja lähimmäistä niin kuin itseään. Jeesus kehottaa miestä tekemään niin. Tämän jälkeen lainoppinut esittää jatkokysymyksen: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” Siihen Jeesus vastaa kertomalla vertauksen laupiaasta samarialaisesta.

Historiallista taustaa

Tie Jerusalemista Jerikoon oli Jeesuksen aikaan mutkikas ja vaarallinen. Se oli saanut lisänimen ”veritie”, sillä maantierosvot tekivät usein yllätyshyökkäyksiä matkalaisten kimppuun. Vertauksesta näkee, että myös Jeesus oli hyvin perillä asiasta.

Kun kaksi tuon ajan uskonnollisen elämän keskeistä edustajaa, pappi ja leeviläinen, kohtaavat verille piestyn miehen, he kulkevat kiireesti ohi. Ennakko-odotus ei täyty: juuri heidän olisi pitänyt pysähtyä. Sen sijaan halveksitun kansan jäsen, samarialainen, pysähtyy auttamaan. Siinä on kertomuksen pysähdyttävin ja häkellyttävin kohta.

Vertaus paljastaa terävästi uskonnollisen tekopyhyyden ja sen taustalla olevat asenteet. Kun lainoppinut vastaa Jeesuksen kysymykseen, kuka oli ryöstetyn miehen lähimmäinen, hän ei sano ”samarialainen” vaan käyttää kiertoilmaisua: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Juutalaisille samarialaiset olivat paarialuokkaa, eivät samanarvoisia ihmisiä, eivät lähimmäisiä. Tämä kävi ilmi myös tilanteessa, jossa samarialaisnainen keskusteli Jeesuksen kanssa kaivolla: hän ihmetteli sitä, että Jeesus puhui hänen kanssaan, vaikka oli juutalainen.

Papit ja leeviläiset

Kertomuksen kirkonmiehet kulkivat puolikuoliaaksi piestyn miehen ohi. Ehkä he pelkäsivät oman nahkansa puolesta tai tulkitsivat, että maassa makaava mies oli jo kuollut; tuon ajan kulttuurissa kuolleen ruumiin koskettamista pidettiin saastuttavana. Toisaalta he tulivat Jerusalemista suunnalta eli tehtävät temppelissä siltä päivältä olivat jo takanapäin. Joka tapauksessa he asettivat itsensä ja oman etunsa kaiken edelle. He eivät rakastaneet lähimmäistään niin kuin itseään.

Juutalaisten keskellä papit nauttivat suurta kunnioitusta, olivathan he hengellisen elämän johtajia. Myös leeviläisillä oli erityisasema: alun alkaen heidän tehtävänään oli huolehtia kaikesta liitonarkkuun liittyvästä, kuljettaa ilmestysmajaa ja sen varusteita sekä avustaa jumalanpalveluksessa. Kun Jeesus asettaa näiden kirkonmiesten vastakohdaksi vihatun samarialaisen, joka armahtaa pahoinpidellyn ja toimittaa hänet hoitoon, hän ravistelee kuulijoitaan ankaralla tavalla, saattaa nämä häpeään. Omahyväinen usko paljastuu kulissiksi, joka ei tosi paikan tullen kestä. Samalla Jeesus osoittaa, miten pyyteettömästi ja kauniisti toimii rakkauden synnyttämä usko.

Vertauskuvallinen ja eettinen tulkinta

Jeesuksen vertaus laupiaasta samarialaisesta on syvällinen ja taitavasti rakennettu kertomus. Se on saanut lukemattomia tulkintoja, niin vertauskuvallisia kuin eettisiäkin. Varhaisimpia lienee kirkkoisä Origenesin yksityiskohtainen näkemys tuosta vertauksesta. Kohta kohdalta etenevä tulkinta vie helposti harhapoluille ja vertauksen pääasia hämärtyy. Voimme todeta lyhyesti, että laupiaan samarialaisen kertomuksessa on pelastuksen ydin läsnä: Vapahtaja tuli auttamaan niitä, jotka ovat synnin haavoittamia ja tarvitsevat evankeliumia. Majataloa voi verrata Jumalan valtakuntaan ja hoitopenninkejä Jumalan huolenpitoon. Keskeistä asiassa on Jumalan armo ja kristityssä heräävä laupeuden mieli.

Jeesuksen vertauksella on myös eettinen ulottuvuutensa: miten me kohtelemme lähimmäisiämme, toisia ihmisiä, eri rotuisia, eri näköisiä, eri tavoin uskovia ja ajattelevia. Monien mielestä Jeesuksen vertaus on yleisinhimillinen ja edustaa ihmiskunnan etiikkaa parhaimmillaan. Se kehottaa suhtautumaan jokaiseen ihmiseen ennakkoluulottomasti ja kunnioittavasti. Mutta käykö meidän niin kuin papin ja leeviläisen, kun kukaan ei ole näkemässä?

Jeesuksen vertaus laupiaasta samarialaisesta haluaa kirkastaa Jumalan armoa, joka kuuluu ehdoitta kaikille. Me ihmiset olemme inhimillisyydessämme monesti hyvin raadollisia, eivätkä uskovaiset tee tässä poikkeusta. Vapahtaja opastaa meitä olemaan armollisia lähimmäisillemme, niin lähellä oleville kuin kaukaisille veljillemme. Ennen kaikkea hän tahtoo, että me jakaisimme Jumalan armoa niille, jotka sitä kaipaavat. Jumalan valtakunnan evankeliumi on sen uskovalle arjen todellisuutta: se parantaa, nostaa, kantaa ja vie kerran perille.

Antti Saari

Kuvitus: Laura Korsulainen

Jeremian kirjan sanomaa



Nimi Jeremia tarkoittaa ”Herra korottaa”. Vuosikymmenten ajan Jumala kutsuu kansaansa profeetta Jeremian kautta parannukseen. Jumala on tämän suunnitellut jo ennen Jeremian syntymää ja valinnut hänet tehtävään jo äidin kohdussa. Jeremian ei tarvitse olla tehtävässään yksin, sillä Jumala lupaa olla hänen kanssaan, suojella ja auttaa häntä. Jeremian julistaman parannuksen lähtökohta on Jumalan kutsussa ja lupauksessa, että Jumala itse parantaa kansansa. Jeremia ei puhu synnistä yleisellä tasolla, vaan hän puhuu kansan ja sen johtajien konkreettisista lankeemuksista. Kansan tulee luopua synneistään, jotta Jumalan armo voisi vaikuttaa sen keskellä.
Jumalan pitkämielisyys tärkein sanoma

Vaikka juuri Jeremian aikana toteutetaan ulkonainen jumalanpalvelusuudistus ja vietetään Jumalan säätämää jumalanpalvelusta, Jeremia moittii pappeja ja profeettoja siitä, että ulkonaisesti oikea jumalanpalvelus ei riitä. Kansa turvautuu myös ajatukseen, että Jumala pitää joka tapauksessa huolen omasta pyhästä temppelistään, joten kansan syntielämällä ei ole niin väliä. Osa kansasta ajattelee jopa niin, että he voivat vapaasti tehdä syntiä muualla ja tulla sitten turvaan Herran temppeliin, kuten rosvot tulevat turvaan omaan luolaansa. Jumalanpalvelusuudistuksessa vieraiden jumalien temppelit on tuhottu. Tästä huolimatta kansalla on kiusaus sekoittaa elävän Jumalan palvelemiseen myös epäjumalien palvontamenoja ja luottaa Jumalan sijasta epäjumaliin ja ihmisvoimaan.

Jeremia ennustaa kansaansa kohtaavasta suuresta onnettomuudesta, joka johtuu kansan omista synneistä. Häntä vastustavat väärät profeetat, jotka tyynnyttelevät ihmisiä rauhalla, vaikka todellista rauhaa ei ole. Jeremia saa itse todistaa, kuinka hänen ennustamansa onnettomuus toteutuu. Babylonian valtakunta valtaa Juudan, Jerusalem temppeleineen hävitetään raunioiksi ja kansa viedään pakkosiirtolaisuuteen. Jeremia kuitenkin ennustaa myös pakkosiirtolaisuuden loppumisen, takaisinpaluun ja Jerusalemin uudelleenrakentamisen. Jerusalemista tulee vielä paikka, johon kaikki pakanakansatkin kokoontuvat.

Jeremian kirja kertoo ennen kaikkea Jumalan rakkauteen ja vanhurskauteen perustuvasta pitkämielisyydestä. Jumala ei vanhurskaudessaan jätä rankaisematta ainoatakaan syntiä ja tämä koskee erityisesti omaisuuskansaa, jonka kanssa hän on tehnyt liiton. Jumala ei kuitenkaan riemuitse rangaistuksesta eikä iloitse syntisen kuolemasta. Kansa joutuu koettelemuksiin, mutta silti se kantaa aiemmin saatuja Jumalan lupauksia ja saa vieläpä uusia, aiempaa suurempia Jumalan lupauksia. Jumala ei hylkää kansaansa.

Profeetan oma kutsumus

Jeremian oma tuska ja kapinointi profeetan tehtävässä ja siihen liittyvät yksinäisyyden ja pettymyksen kokemukset tuovat hänet lähelle jokaista koettelemusten keskellä elävää ihmistä. Jeremia tuntee epäonnistuneensa tehtävässään ja omien voimiensa ehtyvän, mutta samanaikaisesti hän on varma Jumalan tuesta eikä anna periksi Jumalan asiaa ajaessaan. Hän myös oppii, että hänen ei tule verrata itseään toisten, varsinkaan jumalattomien ihmisten menestymiseen. Jeremia myös rakastaa syvästi omaa kansaansa, jolle hän joutuu koko ajan julistamaan rangaistusta. Hän ei voi olla vaiti, vaan hänen täytyy puhua, vaikka hän joutuu kokemaan kovaa vastustusta, pilkkaa ja väkivaltaa. Jeremia kuitenkin ymmärtää, että rangaistus ei ole Jumalan varsinainen sanoma, vaan kutsu parannukseen ja elämään Jumalan yhteydessä. 

Jeremian mukaan Jumala on savenvalaja ja Juudan kansa on saviastia. Hän ymmärtää, että Jumala voi suurena savenvalajana antaa pilalle menneelle saviastialle uuden alun. Savi myös kuuluu valajalleen, ja hän voi antaa sen kenelle tahtoo. Näin Juudan kansakin kuuluu Jumalalle, ja Jumala voi antaa sen kenen valtaan haluaa. Jeremia ymmärtää, että Jumala johtaa, ei vain Juudan kansan, vaan kaikkien kansojen historiaa. Kansojen kohtalo on siis Jumalan kädessä, hän voi päättää hävittää kansan tai valtakunnan. Jeremia julistaakin Juudan kansan lisäksi tuhoa myös muille kansoille.

Tulevaisuuden ja toivon profeetta

Jeremia uskoo lujasti tulevaisuuteen ja osoittaa tämän näkyvästi sillä, että hän ostaa Anatotista pellon. Vaikka maa joutuu babylonialaisten valtaan, vielä koittaa aika, jolloin Juudan kansa saa viljellä omaa maataan. Babyloniaan vietyjä pakkosiirtolaisia Jeremia kehottaa rakentamaan uutta kotikaupunkiaan ja toimimaan sen parhaaksi, sillä Israelin Jumala on lähettänyt heidät Babyloniaan. Heidän tulee myös rukoilla oman kaupunkinsa puolesta Herraa, sillä Israelin Jumala kykenee siunaamaan ja varjelemaan myös vieraan maan kaupunkia ja sen asukkaita.

Jeremia myös ennustaa uudesta liitosta, jonka Herra tekee Israelin kansan kanssa tulevina päivinä. Jumala itse luo edellytykset tähän uuteen liittoon asettamalla oman lakinsa kansan jäsenten sydämiin. Tässä uudessakin liitossa Jumala lupaa olla kansansa Jumala ja pitää siitä huolta. Hän lupaa antaa anteeksi kansansa synnit eikä enää muista niitä. Jeremia ennustaa myös Daavidin suvusta nousevasta Vanhurskaasta Versosta, joka saattaa voimaan oikeuden ja vanhurskauden. Tämä Messias on Jumalan lopullinen vastaus kansan kaipaukseen ja odotukseen. Tätä Messiasta kutsutaan nimellä ”Herra on meidän vanhurskautemme”. 

Teksti: Jukka Palola
Kuvituskuva: H.H.

Toim. Sirkka Lehto ja Ari-Pekka Palola

Vanhurskas elää uskosta

SRK:n vuosikirjan 2017 sisältö liittyy kahteen merkkivuoteen: uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlaan ja maamme itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan. Kirjan nimi muistuttaa uskonpuhdistuksen keskeisimmästä löydöstä, uskonvanhurskaudesta, sekä siitä, että elävä usko väistämättä näkyy ihmisen elämässä.

23 e

Suomi suloisin, CD 124

Suomi suloisin on ikkuna kotimaamme luonnon ainutlaatuisuuteen ja kansanluonteeseen. Äänite juhlistaa 100-vuotiasta Suomea nuorisokuoron raikkaalla laulannalla. Levyllä on perinteisten isänmaallisten laulujen ja kansanlaulujen lisäksi monien koulumuistoissa elävät maakuntalaulut.

24 e

Toim. Pirjo ja Urpo Luokkala

Rakastatko minua? Kirja murrosikäisen vanhemmalle

Kun lapsi tulee murrosikään, vanhempi saa pohdittavakseen monia uusia kysymyksiä. Toimiminen rakentavalla tavalla ei ole kasvatustilanteissa aina helppoa. Tämä kirja kannustaa vanhempia tutustumaan nuoren maailmaan. Sitä kautta avautuu näkökulmia myös murrosikäisten kasvatustyöhön.

18 e

Ulla Saarinen
Kuv. Silja-Maria Wihersaari

Päivän retki

Päivän retki kertoo lapsen päivän tapahtumista heräämisestä nukkumaanmenoon. Runomuotoon puettu kuvakertomus puhuttelee hellästi niin lasta kuin aikuistakin. Pienille lapsille Silja-Maria Wihersaaren kaunis akvarellikuvitus avaa oman kertomuksensa.

15 e

Toim. Pekka Kainua

Uskon tiellä – Raamattuluokkatyön tueksi 1–4

Uskon tiellä -raamattuluokkamateriaali on luonteeltaan virikemateriaalia. Se ei pyri antamaan opettajalle valmista tuntisuunnitelmaa. Materiaali sisältää kolme varsinaista opetusosiota: Raamattu, Usko ja elämä sekä Kirkkovuosi. Neljännessä osiossa on ryhmäyttämiseen ja opetukseen tukea antavaa materiaalia.

85 e

Toim. Marja Nieminen ja Marja-Liisa Sivula

Naiset viestinviejinä

Naiset viestinviejinä kertoo 34 uskovaisen naisen elämäntarinan. Naiset tekevät Jumalan valtakunnan työtä kutsuen ja opettaen, puutteessa olevia auttaen ja järjestämällä seuroja. Kirjoituksista välittyy luottamus Jumalaan myös raskaissa koettelemuksissa ja elämän käännekohdissa.
 

19 e

Tampereen alueelta koottu SRK:n Kamarikuoro, johtana Merja Lohilahti

Herra, hoida lastasi, CD 125

Puhdasoppisuuden ajan virsien sanoma tiivistyy Jumalan huolenpitoon, Pyhän Hengen voimaan ja uskon tuomaan turvaan. Virsissä kuuluu saksalaisen barokin aika. Säestyksinä urut ja jousikvintetti. 
 

22 e

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi