Maanantai 11.12.2017
"
Kuule meitä, Israelin paimen, ilmesty kirkkaudessasi. Osoita voimasi, tule avuksemme. Ps. 80:2-3

Esilaulaja lauloi tuolilla seisten

Siionin kevät - Lasten elämää 6.10.2017 09:50 | Siionin kevät


Helsingin Rauhanyhdistys järjesti syyskuun alkupuolella Lasten seurat. Matti Friman puhui Matteuksen evankeliumin johdolla siitä, miten Jeesus siunasi lapsia. Lapset osallistuivat seuroissa esimerkiksi kolehdin kantamiseen. Yksi kantajista oli 4-vuotias Hilkka, ja hän oli iloinen päästessään tällaiseen tehtävään.
Esilaulajana Lasten seuroissa toimi 9-vuotias Minttu. Hän oli yhdessä sisarustensa kanssa valinnut seuroissa laulettavat laulut. Minttu lauloi reippaasti esilaulajan mikrofoniin, ja hänen äänensä kuului sekä seurasalissa että netin tai puhelimen kautta seuroja kuunteleville.

Ensimmäisen laulun aikana Minttua ei paljoa näkynyt lukupulpetin takaa. Puheen jälkeen hänelle tuotiin tuoli, ja niin seuraväki näki, kuka laulaa – ja Minttukin näki koko tuhatpäisen seuraväen.

Seurojen jälkeen Minttu kertoi:

– Laulaminen sujui hyvin. Tuttuja lastenlauluja oli kiva laulaa. Jännitin etukäteen, että laulaessa jännittää liikaa eikä pysty laulamaan. Toiset lapset sanoivat, että olin rohkea ja lauloin hyvin.

Mintun mielestä lasten seurat olivat mukavat:

– Oli kivaa, kun valkokankaalle näytettiin kuvia siitä, mistä puhuja puhui ja kun lapset istuivat edessä. 

Teksti: T. K. ja Johanna Lumijärvi
Kuvat: Eero Kuosmanen

Tunnisteet:


lastenseurat

Liikeilmoitukset

Katri Isopahkala – Laura Lindgren

Hilman oma joulukuusi

Hilman oma joulukuusi on kertomus-, väritys- ja tehtäväkirja joulukuun päiville. Kirja tarjoaa lukemista, laskemista, värittämistä ja monenlaista muuta puuhaa alakouluikäisille lapsille. 

8 e

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Sinuun me turvaamme

Tällä Suomen itsenäisyyden juhlavuoden äänitteellä lauletaan tunnettujen suomalaissäveltäjien virsiä. Näitä hyvin perustavanlaatuisia suomalaisia virsiä laulaa Jouni Pietiläisen johtama, Oulun seudulta koottu mieskuoro. Säestyksiin tuo tuoretta ilmaisua urkuri Vesa Kajavan improvisaatiot. Joose Vähäsöyrinki ja Veli-Matti Rautakoski laulavat soolosäkeistöjä. 

22 e

Toim. Pekka Kinnunen, Pirkko Tala, Yrjö Tala

Raamatusta en luovu

Raamatusta en luovu kertoo maailmasta, jossa Martti Luther syntyi, kasvoi, kävi koulua ja astui eurooppalaiseksi vaikuttajaksi. Kirjassa keskitytään ennen kaikkea niihin Lutherin elämää koskeviin tapahtumiin, joilla on ollut merkitystä uskonpuhdistukselle.

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi