Keskiviikko 22.11.2017
"
Varokaa siis, veljet, ettei kukaan teistä ole sydämessään paha ja epäuskoinen ja näin luovu elävästä Jumalasta. Hepr. 3:12

Koko avaruuskin on Jumalan luoma

Siionin kevät - Lasten elämää 8.5.2017 06:33 | Siionin kevät


9-vuotias Joanna Noponen Uuraisten Kangashäkistä kertoo, että hänestä avaruus on tosi mielenkiintoinen juttu – varsinkin planeetat ja kuu. Joanna kertoo, että avaruudesta voi etsiä tietoa kirjojen lisäksi myös netistä. Lasten tietokirjoissa on sopivasti tekstiä ja tosi hienoja kuvia avaruudesta. Hän kiinnostui avaruudesta, kun siitä puhuttiin koulussa.
– Me ensin puhuttiin planeetoista ja sitten kuusta ja tähdistä. Ja sitten meillä on tulossa aurinko.

Avaruuteen on tutustuttu monella eri tavalla.

– Me katottiin avaruusvideoa koulussa, niin mää tunnistin Uranuksen. Sitten me kuunneltiin myös tarinaa, jossa kerrottiin avaruudesta. Me askarreltiin tähtikuvio, neulalla pistettiin. Me myös tutkittiin sitä, että maapallossa on magneetit.

Joanna toteaa, että samoin kuin maapallolla oleva luonto on avaruuskin Jumalan luoma.

– Tähdet ja kaikki.

Avaruuteen ei kylläkään voi mennä samalla lailla kuin luontoon, mutta Joannan mukaan sitä voi ihastella katselemalla iltaisin tähtiä. Niitä voi katsoa myös kaukoputkella, jos joskus pääsee sellaisen ääreen.

Joanna mainitsee, että muilla planeetoilla ei asu ihmisiä, vain täällä maassa.

– Ja kun mää ajattelen sitä, nii on tosi hassua että täällä vaan asuu kaikki. Ja suurin osa maapallosta on vettä.

Joanna on muutenkin perehtynyt maapallon toimintaan.

– Sillon, kun maapallo kiertää auringon ympäri nii menee vuosi, ja sitten ku itsensä ympäri niin menee vuorokausi. Ja jos auringosta tulee pölyä, niin voi nähä revontulia, hän kertoo.

– Mää pienempänä luulin, että kuu on juustoa, ku kaikissa saduissa on sillain. Sitten yhessä laulussa sanottiin, että ei tartte ottaa eväitä kuuhun mukaan ku voi syyä vatsan täyteen juustoa.

Joanna kertoo, että avaruutta voi tutkia tietokoneella tai tabletilla ja kirjoista.

– Väärääkin tietoa voi olla ainakin netissä. Aikuisilta voi kysyä, onko joku totta.

Myös omia tietoja voi yhdistellä:

– Ja jos vaikka kattoo jotain videoa, nii jos on ite tutkinut samaa asiaa ennenkin, nii sitten tietää, jos siinä on väärää tietoa.

Teksti ja kuvat: Sirpa Pietiläinen


Avaruuteen voi perehtyä 
INTERNETISSÄ
esimerkiksi osoitteessa www.avaruus.fi
- uutisia ja tutkittua tietoa avaruudesta
- voi kysyä tutkijoilta kysymyksiä, jos jokin asia arveluttaa eikä siihen löydä vastausta www03.edu.fi/oppimateriaalit/avaruus/app/
- voi opiskella tietoa aurinko­kunnasta

KIRJOJEN AVULLA
Esimerkiksi
- Mauri Kunnas: Kaikkien aikojen avaruuskirja
- Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun avaruusseikkailu
- Peter Nieländer; Andrea Erne; Veli-Pekka Ketola (käänt.): Lasten oma avaruuskirja

SOVELLUKSILLA
- Sky Map -sovellus, jolla voi tutkia nimettyjä tähtikuvioita puhelimen tai tabletin näytöltä.


Julkaistu: Siionin kevät 5/2017

Liikeilmoitukset

Suomi suloisin, CD 124

Suomi suloisin on ikkuna kotimaamme luonnon ainutlaatuisuuteen ja kansanluonteeseen. Äänite juhlistaa 100-vuotiasta Suomea nuorisokuoron raikkaalla laulannalla. Levyllä on perinteisten isänmaallisten laulujen ja kansanlaulujen lisäksi monien koulumuistoissa elävät maakuntalaulut.

24 e

Toim. Pekka Kinnunen, Pirkko Tala, Yrjö Tala

Raamatusta en luovu

Raamatusta en luovu kertoo maailmasta, jossa Martti Luther syntyi, kasvoi, kävi koulua ja astui eurooppalaiseksi vaikuttajaksi. Kirjassa keskitytään ennen kaikkea niihin Lutherin elämää koskeviin tapahtumiin, joilla on ollut merkitystä uskonpuhdistukselle.

22 €

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Toim. Sirkka Lehto ja Ari-Pekka Palola

Vanhurskas elää uskosta

SRK:n vuosikirjan 2017 sisältö liittyy kahteen merkkivuoteen: uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlaan ja maamme itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan. Kirjan nimi muistuttaa uskonpuhdistuksen keskeisimmästä löydöstä, uskonvanhurskaudesta, sekä siitä, että elävä usko väistämättä näkyy ihmisen elämässä.

23 e

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi