Sunnuntai 19.11.2017
"
Jeesus sanoo: "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa." Mark. 13:35

Herkullista hunajasatoa mehiläistarhalta

Siionin kevät - Lasten elämää 10.9.2016 06:04 | Siionin kevät


Eemeli Rummukainen
 tarttuu reippaasti pihteihin ja nostaa mehiläispesästä varovasti mehiläisiä kuhisevan hunajakehän. Alamme kurkkia mitä kennoilta löytyy: tuossa on valmista hunajaa, tuossa vahakannella peitettyjä mehiläisenpoikasia, tuossa siitepölyä. 
Kuluneena kesänä 8-vuotias Eemeli on päässyt useita kertoja opettelemaan mehiläishoitoa äidin uuden harrastuksen myötä. Kesän aikana Eemeli onkin oppinut mehiläisten mielenkiintoisesta elämästä monia asioita. 

Mielenkiintoinen pesä 

Joka pesässä on yksi kuningatar, jonka tehtävä on vain munia koko elämänsä ajan. Kuhnurit ovat urosmehiläisiä, ja niidenkin tehtävät Eemeli tietää: ne syövät hunajaa ja parittelevat kuningattaren kanssa. 

Työmehiläiset sen sijaan tekevät kaikki pesän hommat, eli hakevat kukista siitepölyä ja mettä, rakentavat kennoston ja ruokkivat niissä kasvavat toukat, siivoavat ja vartioivat pesää. Ne ovatkin tosi ahkeria, kun yhden pesän tuhannet työmehiläiset saattavat hienona lämpimänä kesäpäivänä kantaa pesään monta kymmentä kiloa mettä, joka sitten kennoissa valmistetaan hunajaksi.


Työmehiläiset ruokkivat kennoissa kasvavia toukkia.

Kuningatarta etsimässä

Eemelin hommia pesillä on sumuttaa mehiläisten päälle tarvittaessa vettä, että ne rauhoittuvat, antaa äidille työvälineitä ja olla silmät tarkkana, kun kuningatarta etsitään. Mehiläisten hoidossa on paljon kantamishommaa, ja siihenkin Eemeli osallistuu. 

Kevättalvella valmisteltiin satokautta kokoamalla perhetalkoissa vahapohjukekehiä pesiin. Niihin mehiläiset rakentavat kennoston, joissa ne valmistavat hunajan. Kennostossa hoituu myös siitepölynsäilöntä ja mehiläisten lisääntyminen.


Eemeli pyörittää hunajalinkoa, jossa hunaja irrotetaan kennoista.

Suojavarusteet ovat tarpeen

Eemeli kertoo, että hienoin kokemus pesillä oli kesän alussa ensimmäisellä kerralla, kun hän heti pesän avaamisen jälkeen löysi kuningattaren. Vähän tylsää on suojavarusteiden pukeminen, mutta onneksi mehiläisten myrkkypiikkejä ei ole tullut yhtään. 

Eemeli on äidin mielestä ollut oikea huippuapulainen pesillä, koska hän oppii asioita niin nopeasti ja toimii rauhallisesti ja innokkaasti kaikissa tilanteissa. Pesillä on Eemelin kanssa aina erityisen mukavaa!


Onnia ja Ilona maistelevat hunajaa suoraan kennostosta.

Teksti: Aino Rummukainen
Kuvat Rummukaisen perheeltä

Liikeilmoitukset

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Suomi suloisin, CD 124

Suomi suloisin on ikkuna kotimaamme luonnon ainutlaatuisuuteen ja kansanluonteeseen. Äänite juhlistaa 100-vuotiasta Suomea nuorisokuoron raikkaalla laulannalla. Levyllä on perinteisten isänmaallisten laulujen ja kansanlaulujen lisäksi monien koulumuistoissa elävät maakuntalaulut.

24 e

Toim. Sirkka Lehto ja Ari-Pekka Palola

Vanhurskas elää uskosta

SRK:n vuosikirjan 2017 sisältö liittyy kahteen merkkivuoteen: uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlaan ja maamme itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan. Kirjan nimi muistuttaa uskonpuhdistuksen keskeisimmästä löydöstä, uskonvanhurskaudesta, sekä siitä, että elävä usko väistämättä näkyy ihmisen elämässä.

23 e

Toim. Pekka Kinnunen, Pirkko Tala, Yrjö Tala

Raamatusta en luovu

Raamatusta en luovu kertoo maailmasta, jossa Martti Luther syntyi, kasvoi, kävi koulua ja astui eurooppalaiseksi vaikuttajaksi. Kirjassa keskitytään ennen kaikkea niihin Lutherin elämää koskeviin tapahtumiin, joilla on ollut merkitystä uskonpuhdistukselle.

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi