Maanantai 24.4.2017
"
Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen. 1 Piet. 2:2

Siionin Lähetyslehti

Siionin Lähetyslehti on 16-sivuinen kristillinen aikakauslehti, joka on perustettu vuonna 1911. Lehti on ilmestynyt vuodesta 2011 Päivämiehen liitteenä kerran kuussa. Lehdessä käsitellään kristillisen uskon, opin ja elämän peruskysymyksiä Raamatun pohjalta. Jokaisessa lehdessä on myös lähetysmatkakertomus ja kaksi vieraskielistä kirjoitusta.

Kapsäkki

Viisisivuinen Kapsäkki on nuorten kirjoittajien ja kuvaajien tekemä nuortenosio, joka ilmestyy kerran kuussa Päivämiehen välissä. Haastattelujen lisäksi siinä on esimerkiksi kuukauden teemaa käsittelevä reportaasi sekä nuorille suunnattu hartauskirjoitus.

Siionin kevät

Lastenlehti Siionin kevät ilmestyy kerran kuukaudessa. Se sisältää raamatunkertomuksia, hartaushetken, uutisia, sarjakuvia, puuha- ja väritystehtäviä sekä lasten kirjeitä ja piirroksia.

Salla Sivula

Yhteen punotut

Antilla on yhdeksän kuukautta aikaa sopeutua vaimonsa lähettämään viestiin. Perhe on kasvamassa, pian Anttikin olisi suuren perheen isä. Petralla ja Laurilla lapsen saamisen onni on juuri nyt todellista, herkkää ja kaunista. Kun arki lyö vastaan, jokaisen on mietittävä, mistä saa voimaa nousta pyykkivuoren yli ja rakastaa elämää ympärillään.

19 €

Kertonut ja kuvittanut Raimo Österberg

Kodin kuvaraamattu - Raamatun kertomuksia

Kodin kuvaraamattu kertoo yksinkertaisesti ja selkeästi yhteensä 210 keskeistä raamatunkertomusta Vanhasta ja Uudesta Testamentista. Kuvitus tukee kertomusten sanomaa ja havainnollistaa Raamatun ajan elämää.

30 €

Illalla

Tällä perinteisiä kehtolauluja ja muuta iltatunnelmaan sopivaa musiikkia sisältävällä levyllä laulaa Matias Lahden johtama naiskuoro. Kuoroa neljässä laulussa säestävää jousikvintettiä kuullaan myös erikseen kuudella raidalla.

24 €

Elina Sneck

Sylissäni tuoksuu taivas

Elina Sneckin runoissa lapsilla on ihmeelliset silmät. Niiden kautta aikuinenkin näkee välillä kirkkaasti: kuinka kesä on piilossa talven alla ja kuinka maailma on ihan ikkunan takana. Vanhemmiten näköalat syvenevät ja tummuvat, mutta uskon valo ja lempeä huumori eivät häviä silloinkaan.

17

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi